Olemme ulkoistaneet luonnon tuhoamisenkin
Jatkuva kasvu merkitsee jatkuvaa luonnon tuhoa.Kaikki tietävät, että ilmastonmuutos, luontokato ja monimuotoisuuden väheneminen ovat uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle. Mutta mitä pitäisi tehdä, onkin sitten jo toinen juttu.
Arvostelijat ovat oikeassa siinä, etteivät Suomen toimet riitä pelastamaan maapalloa, mutta ei minkään muunkaan yksittäisen valtion toimet riitä; kaikkien on ryhdyttävä yhdessä toimiin. Valitettavasti YK:lla ei ole päätösvaltaa ohi maiden hallitusten. Demokratioissa hallitusten on pidettävä kansa tyytyväisenä. Siksi hallitukset huolehtivat ennen muuta työllisyydestä ja bruttokansantuotteen jatkuvasta kasvusta.
Korona, Ukrainan sota ja Natoon liittyminen ovat työntäneet ympäristöasiat hiukan taustalle, mutta ongelmat eivät poistu odottamalla. Se, että ehdotetaan hakkuiden rajoittamista ja turvepelloista luopumista ratkaisuna ongelmaan, osoittaa, ettei ongelman laajuutta ole ymmärretty – tai ei ole uskallettu tuoda esille.
Jatkuva kasvu merkitsee jatkuvaa luonnon tuhoa. Siksi bruttokansantuote ei kuvaa hyvinvointia ja edistystä, vaan päinvastoin, se merkitsee ilmaston lämpenemistä ja ihmiskunnan olojen heikentymistä. Jos katsoo, miten hallitukset toimivat ja ihmiset elävät, näyttää kuin ihmiselon päätarkoitus olisi kuluttaminen.
Maa- ja metsätalouden syyllistäminen on vastuunpakoilua. Kun moto kulkee metsässä, tuhon näkee, mutta kun vaihtaa kännykkänsä uuteen malliin, katselee videoita tabletillaan, herkuttelee guacamolella, ostaa uuden – ah, niin hyvännäköisen – vaatteen, vaihtaa auton, käy filmaamassa sinijalkasuulia Galapagoksella tai tilaa uuden vempaimen verkkokaupasta, luontoa tuhoutuu, mutta jossakin kaukana, näkymättömissä. Siksi se ei huoleta.
Kun ostamme kahvia, soijatuotteita, avokadoja tai palmuöljyä, joku äärimmäisen köyhä maatyöläinen raivaa puolestamme sademetsää viljelmäksi. Olemme siis ulkoistaneet luonnon tuhoamisenkin.
Totuutta ei haluta nähdä, koska se merkitsisi tulojen laskua, elämisen kallistumista ja ylellisyydestä luopumista. Onko mitään toivoa ratkaisun löytymisestä, kun maailmalla jo vähäisetkin polttoaineen tai ruoan hinnan korotukset aiheuttavat mellakoita?
Olen jo monesti aikaisemminkin sanonut, että luonnon monimuotoisuus on suurimmillaan tropiikissa ja siellä luontotuhot ja sukupuutot ovat arkipäivää. Suomen metsien lisäsuojelu tai hakkuurajoitukset eivät auta sen paremmin ilmastonmuutoksen kuin lajikadonkaan torjunnassa. Pysyvästi luonnon tilaa ei paranna muu kuin kulutuksen vähentäminen ja väkiluvun lasku.
Kohtuutonta on vaatia, että pelkästään luontoa suoraan hyväksikäyttävät tuottajat, maanviljelijät ja metsäomistajat, maksaisivat suojelutoimet. Yhtä lailla palkansaajien pitää osallistua elämän monimuotoisuuden turvaamiseen. Se, että lahjoittaa kuukausittain muutaman kympin, vajaan prosentin tuloistaan, jollekin luonnonsuojelujärjestölle, rauhoittaa omatuntoa, mutta ei peitä edes oman kulutuksen aiheuttamia luontohaittoja.
Metsänomistajat ovat pakolla ”lahjoittaneet” monimuotoisuuden suojeluun jo pelkästään säästöpuina yli 200 miljoonaa euroa, noin 350 euroa metsänomistajaa kohden. Jos kaikki muutkin suomalaiset olisivat lahjoittaneet yhtä paljon, olisi luonnonsuojelun hyväksi kertynyt jo 1,5 miljardia euroa. Sillä ostaisi jo paljon metsää Madagaskarilla tai Amazonaksella ja estäisi useita sukupuuttoja.
Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
