Ministeri Leppä tilamäärän romahtamisesta – "Kieltämättä aika alhainen luku"
Selvitysmies Ilkka Mäkelä ennakoi tilamäärän romahtavan nykyisestä 50 000:sta noin 10 000 tilaan seuraavan 20 vuoden aikana.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on luvannut esityksen epäreilujen kauppatapojen kitkemisestä syksyllä. Kuva: Sanne KatainenMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ei suorilta käsin kumonnut Ilkka Mäkelän ennustetta tilamäärän romahtamisesta. Ministeriölle luovutetussa selvityksessä Mäkelä ennakoi, että vain viidennes tiloista on toiminnassa 2030-luvulla.
"Se on kieltämättä aika alhainen luku. On ihan mahdottoman vaikeaa sanoa, että onko se noin alhainen, mitä Mäkelä hahmottelee", Leppä sanoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että maatalouden rakennemuutos tulee jatkumaan.
"Rakennemuutos tulee jatkumaan, se on ihan päivän selvää. Tarkkoihin lukuihin on vaikeaa ottaa kantaa."
Mäkelä esitti raportissaan, että elintarvikkeiden vientiin panostaminen parantaisi koko suomalaisen ruokaketjun kannattavuutta. Ministeri Lepän mukaan vientiin panostaminen on kannatettava ajatus.
"Se on tietenkin hyvä, että on nostettu voimakkaasti esiin viennin edistäminen. Se on ollut tässä vuosia vähän taka-alalla, joten olen tyytyväinen, että se on nostettu esille. Tämä kirjaus löytyy hallitusohjelmasta", Leppä kommentoi.
Ministeri ei kuitenkaan kerro, mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ministeriössä ryhdytään Mäkelän raportin pohjalta.
"Siitä kuullaan tuonnempana, nyt en halua ennakoida sitä vielä tässä vaiheessa."
Lue myös:
Selvitysmiehen karu ennuste: Vain joka viides tila toiminnassa 2030-luvulla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
