Ylen vastaava päätoimittaja Jääskeläinen: “Ervastilta täysin vääriä väitteitä”
Päätoimittaja Atte Jääskeläisen mukaan Ylen antamien varoitusten tai irtisanomisten taustalla eivät vaikuta sisällölliset syyt.
Ylen vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan Ylen toimituksissa on nostettu juttujen laatukriteerejä. Kuva: YleYlen vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan kuluvan vaalikauden aikana Ylen sisällä ei ole annettu toimittajille varoituksia tai potkuja sisällöllisistä syistä – ainakaan hänen kymmenen vuoden päätoimittajuuden aikana.
Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin mukaan Yleisradion painostaminen ei ole uutta. Hänen mukaansa tilanne on kärjistynyt varsinaisesti kahden viime vuoden aikana.
"Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana", hän kertoo MT:n haastattelussa.
Jääskeläisen mukaan Ervasti esittää haastattelussa "täysin vääriä väitteitä". Hän sanoo, että varoituksia on annettu toimituksessa esimerkiksi työtehtävien laiminlyönneistä tai viinan käytöstä.
"Työsuhteita on purettu, mutta ketään ei ole myöskään irtisanottu sisällöllisistä syistä."
Jääskeläisen mukaan juttujen julkaisemisessa on muutettu käytäntöjä, koska toimituksen laatukriteerit ovat kasvaneet. Hänen mukaansa juttuja on voitu jättää tästä syystä julkaisematta.
"Verkossa julkaistavia juttuja editoidaan entistä enemmän. Ennen toimittaja pystyi julkaisemaan jutut suoraan verkossa. Nykyään ne menevät lähes aina lukuun. On normaalia journalismia, että juttuja editoidaan", hän kertoo.
Ylessä tehtiin vuonna 2015 laaja organisaatiouudistus.
"Ennen uudistusta Ervasti raportoi suoraan uutispäätoimittajalle. Nyt politiikan toimitus on osa isompaa toimitusta", hän sanoo.
"Ylessä on huomattavasti lisätty keskustelua journalismista", Jääskeläinen lisää
Jääskeläisen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) reagoi herkästi uutisiin, jotka koskevat hänen varallisuutta tai taustaansa yrittäjänä.
"Muutoin ei", hän toteaa.
Jääskeläinen luonnehtii Sipilän reagointia tunteikkaaksi, mutta hän ei pidä sitä mitenkään poikkeuksellisena.
"Ylen politiikan toimittajille ja minulle tavallista on, että kuulemme poliitikkojen palautetta. Tapana on antaa välillä suoraakin palautetta. Olennaista toimittajan ammattitaidossa on, että toimittaja kykenee toimimaan riippumattomasti erilaisissa tilanteissa ja paineen alla."
Aiemmin verkossa:
Pekka Ervasti: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
