UUTISKOMMENTTI: Trump otti jytkyn
Yhdysvaltain vaalit osoittivat jälleen sen, mikä voima on nukkuvilla äänestäjillä. Markkinat reagoivat muutokseen heilumalla.Republikaanien Donald Trump näyttää hyvin todennäköisesti tekevän saman, minkä perussuomalaiset teki vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Rajun, suorastaan populistisen kampanjan tehnyt viihdemiljonääri on vedonnut niihin äänestäjiin, jotka eivät ennakkogallupeissa ole äänestysaikeistaan kertoneet.
Demokraattien Hillary Clintonia pidettiin tiukaksi ennakoidussa vaalissa silti voittajasuosikkina. Hän johti ennakkokyselyissä kahta kyselyä lukuunottamatta.
Trump näyttää vieneen demokraattien perinteisiä teollisia osavaltioita. Häntä ovat myös äänestäneet maaseutuvaltaiset keskilännen osavaltiot kuten ennalta odotettiinkin.
Trump on ehdokkaista poliittisesti selvästi kokemattomampi. Lisäksi hän on suututtanut puheillaan monia republikaanien asiantuntijoita, joten hän politiikantekonsa tulee olemaan suuri kysymysmerkki.
Markkinat ovat keskiviikon vastaisen aamuyön aikana reagoineetkin tilanteeseen heilumalla tuntuvasti. Esimerkiksi Dow pörssi-indeksi on New York Timesin mukaan tippunut 600 pistettä.
Uutisen otsikko on päivitetty kello 10:24, kun Trumpin voitto varmistui. Alkuperäinen kommentti ilmestyi kello 7.33.
Donald Trump johdossa kun äänestys kesken enää muutamassa osavaltiossa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

