Broilerin lanta voi maksaa kaupassa saman verran kuin sen liha
Lannoitteiden hinnoitteluun vaikuttavat voimakkaasti pakkauskoko ja arvonlisävero, kertoo Biolanin toimitusjohtaja Teppo Rantanen.Hongkongin verkkokauppa tarjoaa Biolanin broilerinlannasta valmistettua Kanankakka -lannoitetta 6 litran muovilaatikossa 1,83 euron litrahintaan. Marketin tarjouksessa kilo broilerin koipireisiä voi maksaa saman verran.
Hintasuhde voi tuntua oudolta, jos mieltää elintarvikkeen lopputuotteeksi ja lannoitteen tuotantopanokseksi.
Biolanin toimitusjohtajan Teppo Rantasen mukaan kanankakan hinta 10 litran säkissä liikkuu 15 euron molemmin puolin, eikä siihen hintaan saa ainakaan Suomessa lihaa.
"Erittäin pienessä pakkauskoossa saatetaan lähestyä elintarvikkeiden kilohintaa", Rantanen myöntää.
"Jos katsotaan ravinnepuikkoa, mennään korkeampaan kilohintaan."
Ammattikäyttöä varten broilerinlannasta tehtyä lannoitetta myydään tonneittain. Silloin kilohinta asettuu 25–30 senttiin.
Yksi lannoitteen ja ruuan kuluttajahintaa tasaava tekijä on arvonlisävero. Elintarvikkeilla on alennettu 10 prosentin vero, lannoitteet taas kuuluvat tavalliseen 24 prosentin verokantaan.
Halpa liha on sisäänheittotuote. Vastaavia, matalakatteisia tarjouksia tehdään puutarhakaupassakin, Rantanen huomauttaa.
"On looginen kauppiasajattelun piirre, että jostakin muusta pitää saada sitten isompaa tulovirtaa."
Rantanen arvioi, että yleisesti ottaen puutarhakaupassa on päivittäistavarakauppaa hieman korkeammat katteet.
Alojen välillä on muitakin eroja. Puutarhakauppa lähes pysähtyy talvikaudeksi, ja hiljenee jo juhannuksena. Tilat saattavat olla tuottamattomina pitkän aikaa. Ruokakaupan kassat puolestaan kilisevät melkein vuoden jokaisena päivänä.
Biolanin perustuote Kanankakka sisältää broilerin lannan lisäksi turvetta sekä ravinnelisänä merilevää.
Lannoitteen valmistamisessa on monta vaihetta: Ensiksi broilerihallista tuleva lanta-turveseos kompostoidaan. Ennen pakkaamista koittavat vielä pelletöinti, kuivaus ja murskaus.
Kuluttajatuotteissa Biolanin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa. Lannoitteiden osuus siitä on noin kolmasosa. Loppuosa jakautuu suunnilleen tasan kompostoreihin ja kasvualustoihin.
Ammattilaisille suunnattuja tuotteita kauppaavan tytäryhtiön Novarbon liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa. Noin 80 prosenttia sen tuotannosta viedään ulkomaille. Lannoitteiden osuus Novarbon liiketoiminnasta on pieni.
Vaikka broilerin lanta päätyy rahanarvoiseksi kuluttajatuotteeksi, eläinten kasvattaja ei saa siitä korvausta.
Lannasta ei toisaalta myöskään tarvitse maksaa porttimaksua, kuten jätteen viemisestä kaatopaikalle.
"Raha ei liiku. Tuottajat ostavat kuivikkeen, Biolan maksaa lannan kuljetuksen. Tuottaja ei joudu investoimaan lannan varastointiin."
Lue myös kommentti: Ruoka on välttämätöntä, siispä en halua maksaa siitä mitään
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

