Asiantuntija kertoo: Missä menee jokamiehenoikeuksien raja marjanpoiminnassa
Jokamiehenoikeuksia saa käyttää, kunhan ei aiheuta haittaa maanomistajalle.
Lakimies huomauttaa, että jokamiehenoikeuksiin kuuluu marjojen ja sienien poimiminen myös kaupallisiin tarkoituksiin. Kuva: Aune SinkkonenMT kertoi aiemmin tapauksesta, jossa tervolalaisella hillasuolla poimittiin hillat raakoina ja varsineen. Päätimme kysyä lakimieheltä, mitä vaikkapa hillasuolla saa tehdä.
MTK:n lakimies Anna-Rosa Asikainen muistuttaa, ettei marjoja poimiessakaan liian lähelle pihapiiriä saa mennä. Kotirauhan suojaamaa aluetta ei ole kuitenkaan tarkkaan rajattu, vaan se on harkittava tapauskohtaisesti.
Asikaisen mukaan jokamiehenoikeuksien käytön lähtökohtana on se, ettei haittaa saa aiheuttaa. Vaikka monilla niihin liittyvillä asioilla on lakiin pohjautuvat perusteet, jokamiehenoikeudet muotoutuvat kuitenkin Asikaisen mukaan sen perusteella, miten aiemmin on toimittu.
"Jos tarkoituksella tuhotaan vaikka mustikan kasvustoa, se ei istu jokamiehenoikeuksien periaatteisiin. Se, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, on häilyvää", hän sanoo.
Lakimies sanoo, että olosuhteet ja kokonaisuus vaikuttavat siihen, onko jokin toiminta hyväksyttävää vai ei.
Jokamiehenoikeuksien mukaan luonnonmarjoja ja rauhoittamattomia kasveja saa poimia. Asikainen muistuttaa, ettei hilla ole rauhoitettu kasvi, joten sitä saa poimia ja myös varsia kerätä.
"Jotkut poimivat esimerkiksi mustikanvarpuja ja tekevät niistä kransseja. Rauhoittamattomien kasvien poimiminen on minun ymmärtääkseni laillista, kunhan varpujen keräämiseen on maanomistajan lupa", hän sanoo.
Kuitenkin silloin, jos kasvien varsille ei ole mitään oikeaa tarvetta, ei toiminta Asikaisen mukaan ole ollut täysin asianmukaista.
Oman toiminnan asianmukaisuutta voi Asikaisen mukaan arvioida pohtimalla sitä, miten itse toivoisi jonkun toimivan omalla maallaan.
"Jokamiehenoikeudet ovat kansainvälisestikin katsottuna niin hienoja oikeuksia, että niitä sopisi hyödyntää niille kuuluvalla tavalla", Asikainen sanoo.
Lakimies huomauttaa, että jokamiehenoikeuksiin kuuluu marjojen ja sienien poimiminen myös kaupallisiin tarkoituksiin. Toisen mailla liiketoimintaa on kuitenkin kohtuullista harjoittaa maanomistajan luvalla. Oikeudet myös kuuluvat kaikille Suomessa oleskeleville kansallisuudesta riippumatta.
Epäselvissä tilanteissa Asikainen kehottaa ottamaan yhteyttä maanomistajaan, jos maanomistaja vain on selvitettävissä.
Lue lisää:
Tutkija tervolalaisen hillasuon tapahtumista: "Eihän sitä poimurilla ole ennenkään poimittu"
Asiantuntija Tervolan hillaepisodista: Taustalla poimijoiden rahanahneus
Tervolalaisella suolla poimittiin hillat raakoina ja varsineen: "Sehän tuhoaa suon pitkäksi aikaa”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
