Erä

Ruotsissa suden kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettiin 33 lupaa

Jahti alkaa tammikuun alussa.
Seppo Rintelä
Tämä susi on kuvattu tänä keväänä Virolahdella.

Ruotsin lääninhallitukset myönsivät torstaina 33 lupaa suden kannanhoidolliseen metsästykseen ensi talveksi, tiedottaa Suomen Metsästäjäliitto. Suden metsästysaika alkaa 2. tammikuuta ja päättyy 15. helmikuuta mennessä.

Ruotsin metsästäjäliitto kritisoi jo aiemmin päätöksentekijöitä ylivarovarovaisuudesta ja vaati, että susikanta tulee vähentää Ruotsin eduskunnan määrittelemälle 300 yksilön eli suotuisan suojelun tasolle. Tämä olisi tarkoittanut yli sadan suden metsästyskiintiötä, kerrotaan tiedotteessa

"Näyttää siltä, ​​että päätöksenteon painopiste on vain kannan koossa, joka ei saisi mennä alle 300 eläimen, eikä niinkään kannan kasvun hidastamisessa tai kannan vähentämisessä. Susikannalle ei olisi dramaattista, vaikka susikanta laskisi hetkellisesti alle 300 yksilön. Jo samana vuonna pentujen syntymän jälkeen, oltaisiin taas tuon rajan yläpuolella", kommentoi Ruotsin Metsästäjäliiton puheenjohtaja Peter Eriksson.

Lue lisää

Kasvavasta susikannasta nousi keskustelu Saksassa – metsästäjät vaativat nykyistä alempaa suojelutasoa, luontoväki loppua salakaadoille

Kaikkien alojen asiantuntijat ärsyttävät

Yle uutiset: Sallassa susien yli moottorikelkalla ajaneen henkilöllisyys ei selvinnyt – tutkinta keskeytettiin

Kävikö susi mahdollisesti koiraa ulkoiluttaneeseen henkilöön kiinni Kauhajoella? Pohjanmaan poliisi selvittää asiaa