Hevoset

Ratsastuksen hulppeat puitteet tapahtuma-areenaksi: "Olemme olleet maan suurin ratsastusurheilun liikuttaja, silti yksikään vuosi ei ole jäänyt plussalle"

Ratsastuskeskus Ainon toiminta jatkuu toisessa maneesissa ja areenallekin kaavaillaan isoja ratsastustapahtumia.
Sanne Katainen
”Olen mielestäni tukenut tarpeeksi suomalaista ratsastusurheilua”, toteaa Ratsastuskeskus Ainon ison maneesin tapahtumakeskukseksi muokannut yrittäjä Erkki Siltala (vas.) vierellään Aino Areenan liiketoimintajohtaja Antti Lehto.

Ratsastuskeskus Ainon iso maneesi saa 2 500 neliöllä laajennettuna uuden elämän konserttien, messujen ja muiden tapahtumien Aino Areenana. Avajaisia Järvenpäässä vietetään ensi viikon torstaina Haloo Helsingin ja Mikael Gabrielin tahtiin.

Viikkoa ennen avajaisia areena on vielä täysi työmaa. Kypäräpäisillä rakennusmiehillä riittää asennettavaa 3 200-päisen yleisön vetävässä tilassa.

”Tiukka, mutta mahdollinen”, kuvaa viimeistelyjen aikataulua Aino Areenan liiketoimintajohtaja Antti Lehto askeltaessaan reippaasti vielä kaiteettomia portaita ylös hahmollaan olevien ravintolatilojen läpi.

Ylhäällä sijaitsevat aitiot. Yhdellä niistä on tilava sauna, jonka lauteilta voi lähietäisyydeltä katsoa ja kuunnella lavalla esiintyviä artisteja.

”Suomessa ei tarvita tällaista paikkaa ratsastustapahtumille”, toteaa Ratsastuskeskus Ainon rakennuttaja-omistaja Erkki Siltala taustaksi 5 600-neliöisen tapahtumatilan synnylle.

Pitkän linjan yrittäjä kertoo aina nauttineensa rakentamisprojekteista, tosin nykyään vähemmän kuin nuorempana. Ratsastuskeskus Aino valmistui seitsemän vuotta sitten.

”Olemme olleet Suomen suurin ratsastusurheilun liikuttaja noin 10 000 startilla parhaina vuosina. Silti yksikään vuosi ei ole jäänyt plussalle”, Siltala kertoo.

Hänen mukaansa elitistisyyden leima rasittaa vieläkin ratsastuksen laji-imagoa.

”Tyttöjä ja naisia potkitaan urheilupolitiikassa päähän. Ratsastus on tärkeä ja hieno, etupäässä naisten laji. En ymmärrä, miksei tähän epäkohtaan tartuta pontevammin.”

Siltalan mukaan esimerkiksi Ruotsissa ratsastus on yhteiskunnallisestikin tunnustettu ja samalla tavoin tuettu laji kuin etupäässä poikien joukkueharrastukset.

”Tämä on Suomessa poliittisesti tosi jännä juttu. Lisäksi lajin sisälle tarvittaisiin yhteisöllisyyttä ja toinen toisensa kannustamista ja tukemista”, Siltala sanoo.

Puurakenteinen kaarihalli taipuu maneesikäytön jälkeen niin konsertti- kuin messu- ja urheiluareenaksikin. Yleisölle, työntekijöille ja artisteille on rakennettu omat, tarkkaan suunnitellut tilansa.

Pääradan Ainolan seisakkeelle on pihasta matkaa parisataa metriä.

”Varauskalenteri heti tälle syksylle näyttää hyvältä. Tulossa on kymmenen konserttia ja isoja yritystapahtumia”, Antti Lehto kertoo.

Eikä ratsastaminenkaan entisessä maneesissa lopu. Erkki Siltala toteaa, että ensi vuodelle on suunnitteilla ratsastuksen kansainväliset kilpailut.

”Ajetaan hiekat sisään ja pidetään esteratsastuksen kahden tähden GP-kilpailut. Hevosmessutkin on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa.”

Ratsastuskeskus Ainon toiminta jatkuu normaalisti ratsastuskouluna. Käytössä on yli 60-metrinen maneesi ja ulkokentät, joilla kesäkaudella järjestetään kilpailutapahtumia.

Sanne Katainen
Vaikka Ainon suuri maneesi muuttuu laajennettuna tapahtuma-areenaksi, toisessa maneesissa ja kentillä jatkuu ratsastuskeskuksen toiminta. Areenallekin aiotaan ajaa hiekat GP-kisojen järjestämiseen ensi vuonna.
MT Hevoset
Lue lisää

Lentävä urheilumies Niko Solkio tekee paluulaskun Lahteen

Liki 40 yksityistä maneesia saanut investointitukea 2015–2020 – viime vuosien ainoa julkinen hanke kaatui kilpailusääntöihin

Kajaanin maneesialoite ei mahdu liikuntapaikkojen jonoon – "jos rakennus palvelee pientä ryhmää, sille on vaikea kohdentaa investointitukea"

KHO tuomitsi hevosyrityksen eduksi: Hevostilan oston investointituki käsiteltävä uudelleen ely-keskuksessa – ei yrityskauppa

MT Hevoset