Polkupyöriin tulee takavalopakko kesäkuussa
Matkustajan kuljettaminen pyörällä muuttuu, ikärajan sijaan ratkaisevaksi nousee pyörän istuinten määrä.
Polkupyöriin on jatkossa asennettava punainen takavalo, jos niillä ajaa pimeän aikaan. Kuva: Kari SalonenUuden tieliikennelain mukaan pyörissä on oltava pakollinen punainen takavalo, jos niitä käyttää pimeän aikaan. Muutos astuu voimaan kesäkuun alussa.
Punaisen takavalon pakollisuus laajenee kesäkuussa kaikkiin ajoneuvoihin. Tämä tarkoittaa, että myös pyörässä pitää olla punainen takavalo, jos sillä ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut.
”Valon voi kiinnittää myös pyöräilijään, esimerkiksi kypärään tai reppuun. Eli valoja ei tarvitse välttämättä asentaa polkupyörään”, vinkkaa Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.
Muita polkupyörän pakollisia varusteita ovat: valkoinen etuvalo, heijastimet eteen, taakse ja sivulle, soittokello ja toimivat jarrut.
Matkustajan tai matkustajien kuljettaminen polkupyörällä on sallittu, jos valmistaja on tarkoittanut polkupyörän tähän. Matkustajia saa kuljettaa niin monta, kuin pyörässä on siihen soveltuvia istuimia.
”Matkustajan kuljettamisen salliminen ei enää riipu kuljetettavan eikä kuljettajan iästä. Pyörässä tulee kuitenkin olla matkustajalle sopiva istuin ja kaksi erillistä jarrulaitetta” kertoo Pohjonen.
Väistämisvelvollisuuden kannalta ongelmallisia ovat olleet niin kutsutut pyörätien jatkeet. Osa pyöräilijöistä ei ole ymmärtänyt olevansa väistämisvelvollinen suoraa ajavia autoja kohtaan.
Jatkossa liikennemerkki osoittaa, jos ajoneuvolla ja raitiovaunulla on väistettävä ajorataa pyörätien jatkeella ylittävää polkupyöräilijää.
Uudella merkillä varustettu pyörätien jatke on myös aina rakenteellisesti korotettu.
”Merkin pääasiallinen tehtävä on toimia väistämisvelvollisuutta osoittavana merkkinä. Pyöräilijällä on etuajo-oikeus”, toteaa Pohjonen.
Uuden tieliikennelain myötä on mahdollista pyöräillä yksisuuntaisella tiellä myös toiseen suuntaan, jos se on lisäkilvellä sallittu.
”Tämä ei siis koske kaikkia yksisuuntaisia katuja, vaan jos kaksisuuntainen pyöräily on sallittua, pitää siitä kertoa liikennemerkein. Ei siis aina ja kaikkialla, vaan hyvin tapauskohtaisesti”, tarkentaa Pohjonen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
