Täydentäviin ehtoihin muutos: sänkeä ei saa polttaa
Säännön tavoitteena on maan orgaanisen aineksen säilyttäminen.Viljelykasvien sänkeä ei saa jatkossa polttaa, jos viljelijä haluaa saada viljelijätuet täysimääräisenä. Asetusmuutos tulee voimaan vuoden 2021 alusta. Muutos tehtiin Euroopan komission näkemyksen vuoksi, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan.
Tähän asti sängen poltto on täydentävissä ehdoissa sallittu silloin, jos se on ollut välttämätöntä kylvön toteutuksen tai rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnan vuoksi. Kylvön toteutus on ollut hyväksyttävä syy, koska runsaat edellisen vuoden kasvuston kasvijäänteet lisäävät taudinaiheuttajien riskiä.
Euroopan komission näkemyksen mukaan kylvö ei kuitenkaan ole sallittu syy sängelle poltolle. Viljelijätukien täydentävien ehtojen EU-säädöksessä rajoitetaan sängen polttomahdollisuuksia niin, että sängen poltto on kiellettyä, lukuun ottamatta kasvinterveyssyitä. Säännön tavoitteena on maan orgaanisen aineksen säilyttäminen.
Komission näkemyksen vuoksi oli tarpeen muuttaa kansallista sängen polttoa koskevaa vaatimusta, ministeriön tiedotteessa sanotaan.
Sängen poltto kiellettiin täydentävissä ehdoissa kokonaan, koska kielto edistää maan orgaanisen aineksen säilyttämistä ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kielto oli mahdollinen myös sen vuoksi, koska sängen poltto ei Suomessa ole välttämätöntä rikkakasvien, kasvitautien ja tuholaisten torjumiseksi. Sängen poltto on Suomessa vähäistä.
Sängellä tarkoitetaan viljan, öljykasvien, kuitukasvien, palkokasvien tai siemenmausteiden sänkeä eli leikatun kasvin maahan jäävää tyviosaa.
Viljelijätukien täysimääräisen saamisen edellytyksenä on täydentävien ehtojen noudattaminen. Ne sisältävät ympäristöön, kansanterveyteen, eläinten ja kasvien terveyteen sekä eläinten hyvinvointiin liittyviä vaatimuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


