Maatalous

Selkäkivut ja maidon hinnan putoaminen saivat Holopaiset luopumaan lehmistä – katso video

Maatalous 31.08.2018 Kuopio

Yli 40 vuoden työura maidontuottajana päättyi, ja edessä on uusi, erilainen elämänvaihe.


Saara Lavi
Jorma ja Beate Holopainen siirtyvät uuteen, lehmättömään elämänvaiheeseen avoimin mielin.
Jorma ja Beate Holopainen siirtyvät uuteen, lehmättömään elämänvaiheeseen avoimin mielin.
Jorma Holopainen ehti lypsää lehmiä kaikkiaan yli 40 vuotta. Lypsyjakkara jää pian ilman käyttöä. Selkävaivojen paheneminen helpotti päätöstä luopua lehmistä.
Jorma Holopainen ehti lypsää lehmiä kaikkiaan yli 40 vuotta. Lypsyjakkara jää pian ilman käyttöä. Selkävaivojen paheneminen helpotti päätöstä luopua lehmistä.

”Tämän kokoiset tilat häviävät. Meidän aloittaessa tämän tien varrella oli 12 maitotilaa, nyt jää enää yksi”, maidontuottaja Jorma Holopainen toteaa.

Myös vaimo Beate Holopainen on mietteliäs.

Tilan lehmät on lypsetty kotinavetassa jo viimeisen kerran. Maidontuotanto loppuu ja on aika sanoa pitkäaikaisille työkavereille hyvästit.

Lehmille on tiedossa uusi ura robottipihatossa lyhyen matkan päässä. Vain muutama päätyy teuraaksi. Se tuntuu hyvältä. ”Niiden elämä jatkuu”, Beate hymyilee.

Myös Holopaisten elämä jatkuu, mutta erilaisena.

”Varmaan ensin tuntuu oudolta, ettei aamulla tarvitse lähteä lypsylle. Minä saatan kyllä nukkua pidempään. Ja mökille lauantaina mentyä ei tarvitsekaan heti sunnuntaiaamuna lähteä takaisin, siitä olemme hekumoineet. On ihan parasta, kun saa olla mökillä kahdestaan”, Jorma toteaa.

Myös Beate arvelee, että mökistä tulee isompi osa elämää.

”Odotan, että pääsisin nauttimaan siitä. Se on kuin toinen maailma.”

Maidontuotannon lopettamispäätös syntyi Purolan tilalla noin puolessa vuodessa. Selkäkivut vaivasivat Jormaa. ”Viime syksynä lääkäri sanoi, ettei parempaa ole luvassa, keventää pitää.”

Isäntä haki sairauseläkettä, ja puolikas eläke myönnettiin vuodenvaihteessa tämän vuoden syyskuusta lähtien.

”Ehtona oli, että maatilan töitä pitää vähentää. Silloin päätimme, että lehmistä on luovuttava”, Jorma sanoo.

”Ei siinä enää ollut vaihtoehtoja”, Beate vahvistaa.

Päätöstä helpotti maidon hinnan aleneminen.

”Ennen Venäjä-pakotteita tämän kokoisella tilalla teki ihan hyvää tulosta. Kun ei tarvinnut investoida, rahaa jäi säästöönkin. Nyt ei jää”, Jorma sanoo.

Päätös tuntui lääkärin lausunnon jälkeen oikeastaan helpolta. Jorma laittoi eläkehakemuksen sisään, ja jäi odottamaan.

”Kun päätös sitten lopulta tuli, en ensin oikein halunnut kertoa siitä kenellekään. Vähitellen sitä seurasi vaihe, että alkoi jo laskea päiviä lehmien lähtöön. Ja nyt alkaa jo tuntua haikealta”, Jorma kertaa, kun lypsyjä on jäljellä enää muutama.

Pariskunnan lapset ovat tukeneet päätöstä, sillä heillä kummallakin on työura muilla aloilla.

Jorma ja Beate Holopainen ovat tuottaneet maitoa Jorman kotitilalla vuodesta 1982. Jorman nimiin tila siirtyi jo kaksi vuotta aiemmin, ja karjan hoitovastuu vuonna 1977.

Saksalainen pankkivirkailija Beate vieraili kirjeenvaihtotoverinsa luona Piekkäälänmäen kylällä keväällä 1982. Reissu venyi suunniteltua pidemmäksi.

”Tuossa Beate käveli kylätiellä. Lähdin pyytämään lavatansseihin mukaan, vaikka ei ollut oikein yhteistä kieltäkään. Aika kovastihan siinä rakastuttiin”, Jorma muistelee hymyillen.

Suomeen muutettuaan Beate oppi kielen nopeasti ja pariskunta päätti yhdessä ryhtyä panostamaan maidontuotantoon.

Purolan tilan 8-paikkaisesta parsinavetasta tehtiin ensin 12-partinen, sitten pikkuhiljaa 25-paikkainen.

”Se oli 1990-luvun lopulla oikeastaan aika iso karja”, Jorma miettii.

Investoinnit on tehty harkiten, pitkän tähtäimen suunnitelmia noudattaen. Myös holstein-karjaa on jalostettu määrätietoisesti.

”Nyt olisi ollut muutama vuosi aikaa nauttia työn tuloksista. Kyllä minä olen meistä varmaan se tunteellisempi. Mietin, miten tämä menee, kun lehmät lähtevät. Pikkuvasikoiden rapsuttelua ainakin tulee ikävä”, Beate pohtii.

”Ja eikö meillä kuitenkin ole ihan hyvin mennyt?”, hän lisää.

”Onhan tässä ollut oma hauskuutensa. Työ on pitänyt tiukasti elämässä kiinni, ja luottamustoimet avartaneet maailmankuvaa”, Jorma vahvistaa.

Seinällä on kunniakirjoja vuosien varrelta. Maidon laadusta, Leader-toiminnasta ja satatonnari Turbon saavutuksesta ainakin.

”Niissä lukee minun nimi, mutta ilman Beatea niistä ei olisi tullut yhtään. Yhteisyritys tämä on ollut koko ajan”, Jorma toteaa ja katsoo vaimoaan.

Maidontuotannon päättyessä Beate jatkaa osapäiväisesti toimistotyötä paikallisessa yrityksessä. Lisäksi hän auttaa tiloja veroilmoitusten tekemisessä.

”Vero-optimointi meillä on kunnossa, ja tilan alasajo sujuu hallitusti. Se on onni, että velkoja ei ole”, Jorma kiittelee vaimonsa talousosaamista.

Osa navetan koneista on jo myyty. ”Myyntiä ei kannata pitkittää, ne vanhenevat heti.”

Navetasta tulee harrastetila, jonne mahtuu muun muassa puutyötarvikkeita. ”Sitä kysyttiin vuokralle, mutta tuntui paremmalta näin.”

Jorma aikoo jatkossa keskittyä maatilan muihin töihin.

Urakointi on kuulunut kuvioon aiemminkin, ja metsätöitä hän pystyy selkäkivusta huolimatta tekemään vähän kerrallaan.

Nurmet paalattiin jo tänä vuonna kuivaheinäksi, jota markkinoidaan etenkin hevostiloille.

Kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuus huolettaa lopettajia.

”Jos huoltovarmuus meinataan pitää, kukaan ei tuota ruokaa isänmaallisuuttaan. Tuotannon pitää olla kannattavaa”, Jorma linjaa.

Hän tietää monia, jotka haluaisivat lopettaa, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Se tekee surulliseksi.

”Pitäisi olla kannattavaa ja mielekästä, että nuoret jaksaisivat”, Beate huokaa.

Sitä he nuorille tuottajille toivovat, jaksamista.

”Itsestä on pidettävä huolta. Muutkaan eivät voi hyvin, jos ei itse voi hyvin”, Beate sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit