Syken tutkija tehostaisi ympäristökorvausta entistä voimakkaammalla kohdentamisella: lohkon sijaan korvaus kuivatusalueelle

Ympäristökorvausta ei ole tähän mennessä kovin voimakkaasti kohdennettu. Tulevaisuudessa täytyy olla toisin, sillä rahoitus vähenee, toteaa Syken tutkija, agronomi Markku Puustinen. Kuva: Kari Salonen

Vuodesta 1995 lähtien ympäristötuen vaatimukset ja toimenpiteet ovat tulleet lähes kaikille suomalaisviljelijöille tutuiksi.

Peltoja lannoitetaan ravinnetaulukoiden sallimilla hehtaari- ja kasvikohtaisilla enimmäismäärillä, edellisellä ohjelmakaudella suojakaistoja ja -vyöhykkeitä perustettiin ojien ja vesistöjen varsille ja yhä useampia peltoja on ryhdytty pitämään kasvukauden ulkopuolella kasvipeitteisinä tai kasvipeitteisen kaltaisina.

Nykyisen ympäristökorvauksen – kuten sitä edeltäneen ympäristötuenkin – perusajatuksen voi yksinkertaistaa niin, että korvausta maksetaan viljelijöille näiden yksittäisillä pelloillaan toteuttamista ympäristönsuojelutoimenpiteistä.

Kaiken pohjana on siis peltolohko, joita on Suomessa noin 1,2 miljoonaa.

Viime valmistelukierroksella järjestelmään tuotua kohdentamista lukuun ottamatta nämä lohkot ovat olleet varsin tasa-arvoisia keskenään: käytettävissä oleva raha maksetaan kuormitustasosta riippumatta hehtaariperusteisena korvauksena kaikille niille lohkoille, jotka viljelijät ovat toimenpiteisiin ilmoittaneet.

Paraikaa valmistelussa on vuosien 2021–2027 rahoituskauden ympäristökorvaus. Jo nyt tiedossa on, että ympäristötoimiin käytettävissä oleva rahoitus on jälleen kerran pienenemässä.

Rahoituksen vähentymisestä huolimatta EU edellyttää, että jo saavutetusta ympäristönsuojelun tasosta ei voida seuraavallakaan kaudella tinkiä.

Tässä on vain yksi ”mutta”, toteaa Suomen ympäristökeskuksessa työskentelevä tutkija, agronomi Markku Puustinen.

"Saavutetun ympäristön tilan ylläpitäminenhän edellyttää pelloilla tehtäväksi samaa määrää toimenpiteitä joka vuosi.

Kun rahaa on vähemmän ja vaatimuksia vähintään nykyisen verran, vaihtoehdot ovat vähissä. Tarvitaan yhä voimakkaampaa kohdentamista.

Puustinen ehdottaa tähän avuksi toimenpiteiden kohdentamista yksittäisten peltolohkojen sijaan laajemmille alueille, esimerkiksi kuivatusalueille tai pienille valuma-alueille

Kohdentamisperusteeksi voitaisiin ottaa kuormittavuutensa perusteella esimerkiksi kuivatusalue, pieni valuma-alue tai pieni vesistö.

"Kun alue erityispiirteineen ja ominaisuuksineen on määritelty, myös sille soveltuvat toimenpiteet voidaan määrittää nykyistä tehokkaammin", Puustinen perustelee.

Puustinen muistuttaa, että vesistöystävällisen viljelyn eli kuormituksen hallinnan perustana on aina kunnossa oleva perusinfrastruktuuri eli maan rakenne, hyvä kasvukunto ja toimiva kuivatus.

"Suomen pelloista yli 70 prosenttia on peruskuivatusinfran piirissä. Sen toimivuuteen pystyttäisiin vaikuttamaan paremmin, jos ympäristökorvauksessa tarkasteltaisiin kuivatusaluetta tai pienen vesistön valuma-aluetta kokonaisuutena."

Tällaisesta kokonaisuuden tarkastelusta on jo olemassa hyviä esimerkkejä.

Esimerkiksi Loviisanjoen valuma-alueella toteutettiin vuosina 2015–2017 laaja perusparannus, jossa yksittäisten pistemäisten ongelmakohtien sijaan pantiin kuntoon 12 neliökilometrin suuruinen valuma-alue (MT 6.2.2017).

Uomaverkoston kunnostuksen ohella toimet kohdistuivat myös valuma-alueen pelloille.

”Kun maan rakenne ja kasvukunto ovat kunnossa, turvataan tehokas viljely. Samalla huuhtoumia ja vesistökuormitusta pystytään vähentämään", totesi MT:n haastattelussa kunnostustoimien suunnittelija Mikko Ortamala Etelä-Suomen Sala­ojakeskuksesta.

Puustisen ympäristökorvaukseen esittämä kohdentaminen ei sinällään ole uusi ajatus.

Jo nykyistä ympäristökorvausta valmisteltaessa tavoitteena oli kohdentaa toimenpiteitä aiempaa tarkemmin niille alueille, joilla saatavat hyödyt olisivat suurimmat.

Pitkälti poliittisista syistä toimenpiteiden vaikuttavuuden pohjalle suunniteltuja kohdentamisalueita laajennettiin niin, että vähäinenkin kohdentuminen todellisen vaikuttavuuden perusteella käytännössä vesittyi.

Eivätkä kaavailut edes pitäneet sisällään vielä kovin suurta kohdentamista. Esimerkiksi talviaikaisen kasvipeitteisyyden toimenpiteeseen alun perin kaavailtu kohdentamisalue sisälsi koko rannikon kaikki maakunnat, kokonaisuudessaan.

Millaisin perustein oikeudenmukainen ja mahdollisimman vaikuttava systeemi voitaisiin rakentaa?

Kyse on tietysti loppupeleissä nytkin poliittisesta päätöksestä, johon lukuisat valmistelutyöryhmät pyrkivät tällä hetkellä oman osaamisensa tarjoamaan.

Puustisen ehdotuksena on korvauksen kohdentaminen sekä kuormittavimmille lohkoille että kuormittavimmille alueille, esimerkiksi juuri edellä mainituille kuivatusalueille tai pienten vesistöjen alueille.

Kuormittavimpia lohkoja olisivat kaltevat lohkot. Niiden ympärivuotisella kasvipeitteisyydellä pystyttäisiin erittäin tehokkaasti torjumaan eroosiota eli erityisesti kiintoainekseen sitoutuneen fosforin valumia.