Luomubuumi iski Espanjan sitruunatiloille – täältä tulee luomusitruunoita Suomen Lidleihin
Viime vuonna vesipula pienensi satoa liki kolmanneksen Euroopan suurimmalla luomusitruunatilalla.
Neljän vuoden päästä Espanjan luomusitruunantuotannon odotetaan nousevan 25 prosenttiin. Yhden sitruunakilon kasvattaminen vaatii 65 litraa vettä. Kuva: Katja LamminenRaikkaat sitruunapuut levittäytyvät 420 hehtaarille Euroopan ja luultavasti koko maailman suurimmalla luomusitruunatilalla. Kesän pääsato on jo korjattu, mutta jokusen puun juurella kerääjät napsivat yhä hedelmiä leikkureilla ja asettavat ne hellävaraisesti koriin.
Hacienda el Pinon perhetila työllistää tuhat ihmistä ja tuottaa noin 50 000 tonnia sitruunoita vuosittain. Myynti on sadan miljoonan euron luokkaa.
Viljelijä Antonio Pujante kertoo, että tilan sitruunoita myydään myös Suomen Lidleissä. Samaisia sitruunoita päätyy Coca Cola -yhtiön vastikään Suomen markkinoille tuomiin Honest Lemonade -luomujuomiin.
Luomusitruunoita ei tuoteta Euroopan ulkopuolella. Vielä kymmenisen vuotta sitten niitä ei viljelty Espanjassakaan, mutta nyt luonnonmukaisuus valtaa alaa.
Sitruunaviljelmistä 15 prosenttia on luomussa. Neljässä vuodessa osuuden odotetaan kasvavan 25 prosenttiin. Näin arvioi johtaja José A. Garcia sitruunan- ja greipinviljelijöiden etujärjestöstä Ailimposta.
Garcian mukaan sitruunanviljelijät eivät saa elinkeinolleen minkäänlaisia tukia.
Antonio Pujante kehottaa tiirailemaan sitruunapuiden juurelle. Maassa rehottaa ruohoa, kukissa pörrää hyönteisiä ja siellä täällä pujahtelee sisiliskoja. Torjunta-aineita käyttävillä tiloilla luonto ei ole samalla lailla läsnä.
Aluskasvillisuus sitoo vettä, vähentää valumia ja parantaa maaperän rakennetta. Toki kasvillisuus myös kilpailee ravinteista sitruunapuiden kanssa. Siksi puut tuottavat noin neljänneksen vähemmän satoa kuin perinteisessä viljelyssä. Hinta luomusitruunoille on kuitenkin parempi.
Lannoitteena käytetään espanjalaisia, luomuhyväksyttyjä lantatuotteita.
Kilo sitruunoita tarvitsee kasvaakseen 65 litraa vettä. Viljelyn kustannuksista kolmannes kuluu kasteluun.
Puiden juurilla kiemurtelevat mustat letkut ottavat vetensä tilan pienistä tekojärvistä. Ne täytetään satojen kilometrien päästä sisämaasta valuvalla vedellä. Kasteluvettä saadaan myös poistamalla suolaa merivedestä.
Kaikki vesi kierrätetään mahdollisimman tehokkaasti. Vettä säännöstellään tietokoneohjelmalla, jossa sensorit mittaavat kosteutta maasta.
”Viime vuonna oli niin kuivaa, että sitruunat jäivät pieniksi. Sato aleni noin 30 prosenttia”, Pujante harmittelee.
Hacienda el Pinon huoltorakennusten seiniin on kiinnitetty jättikokoisia hyönteishotelleja, joilla pidetään huolta pölyttäjistä.
Tuholaisia puolestaan torjutaan muun muassa luontaisilla kasviöljyillä. Erikoisuutena viljelmillä asustaa petolintuja, jotka pitävät jäniskannan kurissa.
Tilalla hyödynnetään aurinkoenergiaa ja biokaasua. Pujanten mukaan tarkoitus on siirtyä kokonaan uusiutuvaan energiaan.
Pujanten veljekset viherryttivät tilansa toimintaa yksinkertaisesti siitä syystä, että ”se on välttämätöntä ympäristön ja tulevaisuuden takia”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
