Politiikka

MT:n kysely: Perussuomalaiset mieltää äärioikeistoon joka viides suomalainen – lähes yhtä moni pitää vasemmistoliittoa äärivasemmistona

Puolueiden kannattajien mielestä oma puolue sijoittuu vasemmisto–oikeisto-akselilla yleensä keskemmälle kuin muiden mielestä.
Jukka Pasonen
Kokoomus on ainut puolue, jonka omien kannattajien mielestä puolue sijoittuu akselilla kauemmas akselin keskikohdasta kuin koko kansan mielestä.

Perussuomalaiset on suomalaisten mielestä kaikkein oikeistolaisin puolue.

Tosin puolueen omien kannattajien mielestä perussuomalaiset ei ole läheskään niin oikeistolainen kuin muu kansa arvioi. Perussuomalaisten mielestä esimerkiksi kokoomus on oikeammalla kuin perussuomalaiset.

Kaikkein vasemmistolaisin puolueista on vasemmistoliitto sekä kansalaisten että puolueen omien kannattajien mielestä.

Maaseudun Tulevaisuuden mielipidetiedustelussa tammikuussa kysyttiin, miten vastaajan mielestä suomalaiset puolueet sijoittuvat vasemmisto- ja oikeistoakselilla.

Asteikko on 1–11 siten, että ykkönen edustaa äärivasemmistoa ja yksitoista tarkoittaa äärioikeistoa. Kuutonen tarkoittaa, että puolue ei ole vasemmalla eikä oikealla.

Puolueen omat kannattajat arvioivat puolueensa olevan yleensä selvästi keskemmällä akselia kuin muiden puolueiden kannattajat.

Lähimmäs keskiarvoa eli kuutosta sijoittuu keskusta 6,6 keskiarvolla, eli puolue on hitusen oikealla. Keskustalaiset itse ovat asiasta samaa mieltä.

Toiseksi lähimpänä kuutosta ovat vihreät keskiarvolla 4,9, mutta vasemmalla puolella.

Sekä RKP:n että kristillisdemokraattien omien kannattajien mielestä puolueet ovat lähempänä keskiakselia kuin vihreät.

Sosialidemokraatit saavat kansalta vasemmisto–oikeisto-akselilla arvosanan 4,4 eli puolue on toiseksi vasemmistolaisin puolue. SDP:n kannattajien mukaan arvosana akselilla on 4,6.

Eniten mielipiteet hajoavat puoluekartalla perussuomalaisten kohdalla. Viidesosa kansasta pitää perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena ja asteikossa toiseksi oikeistolaisimman numeron kymmenen sille antaa neljännes suomalaisista.

15 prosenttia kansasta on sitä mieltä, ettei perussuomalaiset ole sen enempää oikealla kuin vasemmallakaan. Puolueen kannattajista 28 prosenttia on tällä kannalla.

Kansan mukaan perussuomalaiset sijoittuvat akselilla oikeistolaisimmaksi arvosanalla 8,5, mutta perussuomalaiset itse antavat omalle puolueelleen keskiarvon 7,4.

Kokoomusta äärioikeistolaisena pitää 5 prosenttia kansasta ja asteikolla toiseksi oikeistolaisimman eli numeron kymmenen kokoomukselle antaa viidennes suomalaisista.

Kansan arvosana kokoomukselle on 8,4. Kokoomuslaisten itsensä mielestä arvosana on 8,5. Se on ainut puolue, jonka omien kannattajien mielestä puolue sijoittuu akselilla kauemmas akselin keskikohdasta kuin koko kansan mielestä.

Vasemmiston katsotaan yleensä korostavan valtion vastuuta ihmisten hyvinvoinnista eli laajaa sosiaaliturvaa ja julkisia palveluita. Vasemmisto on myönteisempi verojen korotuksille.

Oikeistolaiset kannattavat usein konservatiivisuutta, yksilön vastuuta ja myönteistä suhtautumista markkinatalouteen sekä verojen alentamista.

Kyselyn toteutti Kantar TNS Agri Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta 5.-10.2.2021 verkkokyselynä. Kysely suunnattiin 18–79 -vuotiaille suomalaisille ja siihen vastasi 1 052 henkilöä. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa koko kansan vastausten osalta. Osaotosten tulokset ovat suuntaa antavia.

Lue lisää

Lukijalta: Suomessa on aivan liian paljon puolueita – keskustan, RKP:n ja kristillisten pitäisi yhdistyä

Karsikaa puolueita

Suomalaiset poliittisesti oikealle kallellaan

Hallituspuolueiden tukijat vahvasti oikealla – perussuomalaisista jo kaksi kolmesta