Tiede & tekniikka

Tuore tutkimus: 15 minuutin kevytvauhtinen kävely piristää yhtä tehokkaasti kuin kofeiini

Liikunta lievittää myös kahvin juonnin lopettamisen jälkeen ilmaantuvaa päänsärkyä ja muita vieroitusoireita.
Jukka Pasonen
Kahvi on sisältämänsä kofeiinin vuoksi ylivoimaisesti laajimmin käytetty piriste maailmassa.

Kahvi on sisältämänsä kofeiinin vuoksi ylivoimaisesti laajimmin käytetty piriste maailmassa. Kofeiini parantaa suoriutumista muistia, havainnointia, tarkkaavaisuutta ja reaktionopeutta mittaavissa testeissä.

Myös liikunnan tiedetään parantavan näitä kognitiivisiksi kutsuttuja toimintoja. Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan 15 minuutin kevytvauhtinen kävely parantaa kognitiivisia toimintoja yhtä tehokkaasti kuin kofeiini.

Lisäksi liikunta lievittää kahvin juonnin lopettamisen jälkeen ilmaantuvaa päänsärkyä ja muita vieroitusoireita. Tutkimus osoittaa jälleen kerran, miten hyödyllistä kevytkin liikunta on.

Vaikka kahvinjuonti on osoittautunut jopa terveyttä edistäväksi, kofeiiniherkillä se voi aiheuttaa vapinaa, unettomuutta ja ahdistuneisuutta. Tällöin kofeiinikoukusta kannattaa yrittää irti vaikkapa liikunnan tuella.

Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

Lähde:

Scientific Reports 2019

Lue lisää