Lomitus maakuntamyllerryksen puristuksessa - onnistuuko rakenteen muutos?
Maatalousyrittäjien, turkistuottajien ja poronhoitajien lomitusvastuu aiotaan siirtää vuoden 2019 alusta kunnilta maakunnille.
Lomitusjärjestelmän uudistukseta odotetaan esitystä parin viikon sisään. Se annetaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle (kesk.) huhtikuun alkupuolella. Kuva: Ville-Petteri MäättäYrittäjien tarpeiden ja toisaalta lomittajien kokoaikaisuuden lisääminen ovat olleet vaikeimpia asioita ratkottavaksi, kertoo neuvotteleva virkamies Annika Parsons sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM). Parsons johtaa lomituksen uudistamista pohtivaa työryhmää.
"Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tämä on erityisen haastavaa, koska uudistukselle ei ole osoitettu lisärahoitusta. Samaan aikaan maataloudessa on meneillään iso rakennemuutos – yrittäjien määrä vähenee koko ajan."
Työryhmän on määrä saada uudistusesitys valmiiksi kuun lopussa.
Ryhmällä riittää työsarkaa, sillä vuoden 2019 alusta maatalousyrittäjien, turkistuottajien ja poronhoitajien lomituspalveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta 18 maakunnan vastuulle.
Järjestelmän uudistamisen suuret reunaehdot tulevatkin maakuntauudistuksesta ja maakuntien rahoitusjärjestelmien muutoksesta, Parsons kertoo.
STM:n alaisuudessa on valtion budjetissa 4 erillistä momenttia, joista lomitusta nyt rahoitetaan.
Maakuntien lomitusrahat puolestaan tulevat niiden yleiskatteisesta rahoituksesta, mikä on käytännössä kiinteä summa rahaa.
Lomitukseen ei siis erikseen osoiteta tiettyä summaa, vaan maakunnan on huolehdittava lakisääteisistä tehtävistään saamallaan rahalla.
Viime kesästä istuneen työryhmän työ on Parsonsin mielestä edennyt hyvin.
"Pienessä ryhmässä asioista on keskusteltu avoimesti ja erilaisia mielipiteitä on tuotu esiin. Saamme ehdotuksen valmiiksi maaliskuun viimeinen päivä."
"Aika näyttää, onko työryhmän esitys yksimielinen. En myöskään ihmettelisi, vaikka siihen jätettäisiin täydentävä lausunto – sen verran isosta uudistuksesta on kyse."
Työryhmä antaa esityksensä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle (kesk.) huhtikuun alkupuolella. Tämän jälkeen esitys lähtee lausuntokierrokselle.
Parsonsin lisäksi työryhmään kuuluvat johtaja Antti Huhtamäki Melasta, lakimies Maire Lumiaho MTK:sta ja erityisasiantuntija Taina Väre Kuntaliitosta.
Lisäksi SLC:N entinen toiminnanjohtaja Johan Åberg jatkaa työryhmässä maaliskuun loppuun. Hänet valittiin tammikuussa MTK:n maatalousjohtajaksi.
Työryhmän pysyvät asiantuntijat ovat maatalousyrittäjä Paula Pusa Keuruulta ja toiminnanjohtaja Raimo Kivineva Maatalouslomittajat ry:stä.
Työryhmän sihteereinä toimivat lakimies Pirjo Uusitalo Melasta sekä hallitussihteeri Annikka Juurikko STM:stä.
Lue myös:
Koko maakunnan lomituspalvelut siirtyivät Keuruulle
Hallituksen päätös lomitusmaksuista säästää maanviljelijältä jopa tuhansia euroja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
