Onnistuuko reilun pelin loikka kansainvälisin rahoin? Myanmarilaiset pientilat mukaan viemään ruokaa
Kansainvälinen rahoittajaryhmä panostaa kasvisten tuotantoon Myanmarissa. Poikkeuksellisen toimintamallista tekee se, että tuotanto tapahtuu pääasiassa pientiloilla.
Viljelypäällikkö Chaan Myoe Aung (vas.) ja koulutussuunnittelija Htin Sia tarkistivat kasvustoa, josta lähtivät seuraavalla viikolla Myanmarin ensimmäiset Glopal GAP-sertifioinnin mukaan tuotetut sipulit Indonesiaan. Kuva: Runsten KaijaleenaVoiko vientiruuan tuotantoketju olla yhtä aikaa kansainvälisten standardien mukaan sertifioitu, ympäristön kannalta kestävä ja nostaa pientiloja köyhyydestä?
Tähän ainakin uskovat myanmarilaisen Prime Agri -yritysryhmän toimitusjohtaja Kenneth Shein ja hallituksen jäsen Johann Zueblin.
Yhtiön pienviljelijäohjelma sisältää sen, että tarjoamme tiloille mikrorahoitusta, teknologiaa ja lisäosaamista, suoran pääsyn markkinoille sekä pitkäkestoisen yhteistyön, Shein kertoi MT:lle.
MT pääsi ensimmäisenä ulkomaisena uutisvälineenä tutustumaan yrityksen toimintamalliin maaliskuun lopulla He Hoen kaupungin tuntumassa Etelä-Shanin osavaltiossa.
Prime Agri on hankkinut kansainvälisen vähittäiskaupan Glopal GAP -ryhmäsertifioinnin. Vihanneksia ja hedelmiä on tavoitteena tuottaa paitsi Myanmarin omille myös Aasian kasvaville markkinoille vientiin.
Maan keskiosien suotuisa pienilmasto voi tarjota käytännössä satoa ympäri vuoden, kun kasvivalikoima ja tuotantoteknologia saadaan rullaamaan. Tämä auttaa nostamaan tiloja köyhyydestä, kun tuloa saadaan tasaisesti.
Yrityksen laadunhallinta muistuttaa pohjoismaista kuluttajalähtöistä tuotantomallia, jota kehitetään maataloushallinnon kanssa.
Uutinen on tehty ulkoministeriön kehitysakatemian toimittajamatkalta, jota ministeriö rahoitti osaksi.
Lue aiempia:
Millaista on myanmarilaisessa keittiössä? Katso video
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
