Hevosopistolla ylimääräinen kokous: Forssa palasi hallitukseen, valtiokin tekemässä saman
Toiminnan tarkastusraportti ei johtanut ainakaan vielä jatkotoimiin.
Hevosopiston hallituksesta keväällä eronneet valtio ja Forssan kaupunki ovat nyt jatkamassa hallitustyötä. Kuva: Jarno MelaHevosopisto piti perjantaina Ypäjällä ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa kaikki omistajat olivat paikalla.
Kokouksessa käytiin yhtiön taloustilanteesta ja tulevaisuudesta tiedotteen mukaan hyvää, yksimielistä keskustelua.
Rivien yhdentymisestä kertoo, että keväällä hallituksen jättäneet kaksi omistajaa ovat palaamassa edustajineen hallitustyöhön. Forssaa edustaa jatkossakin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi.
Valtion edustaja ilmoitetaan myöhemmin.
Asialistalla oli myös toiminnasta tehty tarkastusraportti.
"Todettiin, että asian eteenpäin vieminen vaatii jatkoselvityksiä", koulutusyhtiön tiedote kertoo.
Hevosopisto hakee paraikaa toimitusjohtajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


