Hannu Korven suunnitelmat elävät: Ruotsin turneelle sittenkin jatkoaikaa
Jatkuva menestys, Grainfield Aiden 28.3. hopeadivisioonan finaali ja tallin tulevan vuokralaisen joustavuus saivat Hannu Korven viilaamaan vielä kerran suunnitelmiaan.
Hannu Korpi tasapainoilee "kahden maan loukussa" ja päätyi jatkamaan vielä Ruotsissa maaliskuun loppuun. Kuva: Anu LeppänenEnsin Hannu Korven piti jäädä vuodeksi Ruotsiin, sitten palata maaliskuun alussa Suomeen. Uusi käänne tuli hänen keskusteltuaan eilen keskiviikkona Korvella käytössä olevan tallin vuodeksi vuokranneen Roni Paldanin kanssa.
”Ronin hevosia tulee vasta kuun loppupuolella, ja kun vien pari hevostani viikonloppuna Suomeen, loput mahtuvat olemaan tässä kuun loppuun”, Hannu Korpi kertoo.
Suomeen menevät Leeway ja Leon.
”Leeway on vieläkin vaan kipeä, se alkoi viime startin jälkeen taas yskiä. Reenataan ja ruunataan. Leonilla ajetaan vielä perjantaina Solvallan lounasraveissa kilpaa.”
Korven menestys Ruotsissa ei ota laantuakseen millään. Eilen keskiviikkona Solvallassa voittovuorossa oli Lovely Secret.
”Se oli jo edellisstarttiin niin hyvä, että sanoin Matille (omistajavalmentaja Lammela), että nyt tällä voi ajaa ketä tammoja tahansa vastaan. Nyt riisuttiin kengät, suojia ja muita varusteita pois ja tamma oli tosi hyvä.”
”Ainoa kauneusvirhe oli, kun nostin 800 jäljellä vähän myöhään toiselle radalle. Adielsson huusi että nej Hannu ja minä en ehtinyt huutaa kuin hej Erik kun Ultra Bright jo laukkasi. Ei siinä mitään kontaktia ollut, Erik otti vaan liian hätäisesti kiinni. Minä olin palannut jo sisälle, kun laukka tuli. Tuomaristo näki sen kaarrekamerasta, ja selvisin pienellä sakolla”, Hannu Korpi kertaa.
Lovely Secret on yksi monista hevosista, jotka tuntuvat kokeneen Ruotsiin muutettuaan täydellisen muodonmuutoksen. Mikä on tallin menestyksen salaisuus?
”Treenaan kuin Bo W. Takter, ajan kuin Örjan Kihlström ja tanssin kuin John Travolta”, Hannu Korpi vastaa – ja puhkeaa röhönauruun.
Hannu Korven suunnitelmien muuttumisesta kirjoitti ensimmäisenä verkkosivuillaan Hevosurheilu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


