Musisointi kuuluu kiinteänä osana Luovuuden Lakeuden arkeen, onhan tilan emäntä Sonja Jokiranta myös laulaja-lauluntekijä. Kuva: Katariina Vestergård
Viikon ratsastaja Sonja Jokiranta haluaa tuoda ymmärrystä ja sopua talleille – ”Rakenteellinen henkinen väkivalta voi talliympäristössä siirtyä sukupolvelta toiselle”
Hevoset lohduttivat isänsä menettänyttä pientä tyttöä, mutta rankka kiusaaminen tallilla katkaisi yhteyden hevosiin pitkäksi ajaksi.
”Hetki on tässä, etkä saa sen taikaa, ellet ole läsnä.” Puoliveritamma Missin kanssa yhteys ja kommunikaatio syntyivät heti ensi kohtaamisella Sonja Jokirannan mukaan kuin luonnostaan. Kuva: Soila Huhtaluhta”Kun tallikiusaaminen meni rankaksi, päätin, että kun olen iso, hommaan oman tallin, jossa minua ei kukaan kiusaa”, sanoo muun muassa eläinavusteista terapiaa ja tunnetaito-ohjausta tarjoavan Luovuuden Lakeus -yrityksen perustaja Sonja Jokiranta.
Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri pääaineenaan puheviestintä sekä tanssi- ja liiketerapeutti. Lapuan Tiistenjoella sijaitsevalla hoivamaatilallaan hän tekee työtä vuorovaikutuksen, kehollisuuden ja traumatietoisuuden asiantuntijana, kouluttaa näistä aiheista tarjoaa työnohjausta myös eläinavusteisesti. Lisäksi toimelias emäntä on myös laulaja ja lauluntekijä.
Lapsuuden päätös toteutui kahdeksan vuotta sitten, kun Jokiranta osti eteläpohjalaisen pientilan ja perusti sinne yrityksensä. Tilalla hänen työtovereinaan on työntekijöiden lisäksi hevosia, lampaita, koiria, kissoja ja kaneja. Luovuuden Lakeus on yhteiskunnallinen yritys, jonka liiketoiminnan päätavoite on tukea ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia turvallisessa toimintaympäristössä ja luoda yhteiskunnallista hyvää.
Jokiranta toteaa, että kaikessa toiminnassa on tärkeää rakentaa psykologisesti turvallinen ympäristö, jossa ihmiset voivat hyvin.
”Välillä saa olla omalla markillakin aika tarkkana, että täällä toimitaan arvojeni mukaisesti”, Jokiranta sanoo.
Tampereen Hevoset-messuilla palmusunnuntaina Sonja Jokiranta luennoi talliympäristössä tapahtuvasta kiusaamisesta. Esityksessään hän käsittelee henkisen väkivallan tunnistamista ja nimeämistä sekä siltä suojautumista ja puolustautumista.
”Kiusaamisen juuret on tarpeen ymmärtää. Meistä kaikista löytyy tietyissä olosuhteissa se kiusaaja, jonka käytöksen aiheuttajana voi olla esimerkiksi ryhmäpaine tai erilaiset tunne-elämän haavat.”
Jokiranta toteaa, että rakenteellinen väkivalta voi talliympäristössä siirtyä sukupolvelta toiselle. Ensiarvoista on tiedostaa ongelma, jotta ilmapiiri pystytään rakentamaan miellyttäväksi ja turvalliseksi.
”On tärkeää, että asioista voidaan keskustella ja ongelmat voidaan nimetä.”
Hän korostaa, ettei ihminen ole huono, jos on joskus käyttänyt henkistä väkivaltaa. Siihen sortuvat lähes kaikki ihmiset toisinaan erilaisissa tilanteissa.
”Esimerkiksi tällainen poikkeusaika, kun on pandemiaa ja sotatilaa, aiheuttaa ahdistusta. Se ilmenee joillain esimerkiksi lamaantumisena ja alistumisena, joku toinen taas purkaa ahdistustaan käyttämällä henkistä väkivaltaa.”
Psykologisesti turvallisen ympäristön rakentamisessa on Jokirannan mukaan oleellista, ettei asiaa käsiteltäessä tehtäisi vastakkainasettelua kiusaajiin ja kiusattuihin.
Tärkein asia, minkä Jokiranta kertoo hevosten kanssa toimimisesta oppineensa, on voiman säätely.
”Voiman käyttöön minulla liittyy ajatus, että hahmotan oman voimani ja ymmärrän sen, että kaikissa vuorovaikutussuhteissa käytän juuri sen verran voimaa kuin tarvitsee. Pienin mahdollinen, mutta suurin tarvittava voima: tällöin kommunikaatio pysyy herkkänä ja hienovireisenä.”
Hevosella on Jokirannan mukaan kyky peilata ihmisen tunnetta. Tällä tavoin ne kasvattavat ihmisessä joka päivä kykyä oppia ja ottaa vastaan. Hevonen on myös suuri lohduttaja monelle vaikeassa tilanteessa olevalle ihmiselle. Hevosten ympärille rakentuva kulttuuri voi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin herkkävireistä.
”Olen huomannut, että hevosmaailman slangi on aika kylmää ja kovaa. Puhutaan kaakeista ja koneista, kuvataan ratsastajia pomppivina perunasäkkeinä – ylipäätään käytetään aika karskeja ilmaisuja.”
Tällaiset ilmaisut voivat Jokirannan mukaan heijastaa tunne-elämän kovuutta tai käsittelemättömiä tunteita, kuten vihaa, pelkoa tai epävarmuutta, joiden vuoksi täytyy kovettaa itsensä. Tällainen käytös lymyää yleensä syvällä hevosihmisten yhteisöjen rakenteissa.
”Hevosihmiset ovat usein äärimmäisen herkkiä ja tosi kovia yhtä aikaa. Oma asenteeni on se, että en halua huudella ohjeita korkealta. Sillä me kaikki olemme samassa veneessä”, Jokiranta toteaa ongelman ytimiä ja ratkaisuja pohtiessaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
