Hevoset

Ilmajoen ihmeori Apassi tykitti lämminverivauhtia ja potki parin metrin korkeuteen

Kahden ravikuninkuuden Apassi on kunnostautunut siitosrintamalla. Nyt 25-vuotiaana se viettää ansaittuja eläkepäiviä.
Juhani Länsiluoto
Ensimmäisten Kunkkarien avausmatka Kaustisella 2002 alkoi epäonnisesti mutta 7-vuotias ori ylsi silti kokonaistuloksissa kolmanneksi. Seuraavana vuonna Apassi vei ravikuninkuuden selvästi Lahdessa. Oria taluttaa vasemmalla Markun veli Matti Nurmi ja oikealla Esko Rauhala.

Markku Nurmi elelee Etelä-Pohjanmaalla Koskenkorvan rauhallisella kirkonkylällä. Kaksinkertaisen ravikuninkaan Apassin tallina tutuksi tullut Nurmen kotitila sijaitsee lyhyen matkan päässä. Tilaa hoitaa Markun isoveli Matti Nurmi.

Neljännesvuosisdan rekkakuskina työskennellyt ja sen jälkeen kymmenen vuotta hevoshommia päätoimisesti tehnyt Nurmi on nykyisin eläkkeellä. Raviharrastus jatkuu kuitenkin edelleen.

”Mulla on yksi suomenhevosruuna, jota käyn ajelemassa. Lisäksi opetan tuttavan varsoja”, hän kertoilee.

Nurmi jatkaa, että raveja tulee seurattua ahkerasti ja hevostutka pyörii edelleen.

”Saatan minä ostaa suomenhevosen, jos sopiva löytyy. Lämminveristen osalta pitäisi lompsan olla hirmuisen hyvässä lyönnissä, jotta olisi mitään saumaa saada menestyjä.”

Apassi kortteeraa nykyisen omistajansa Reijo Ranteen luona Kankaanpäässä. Ikää Ilmajoen ihmeoriilla on 25 vuotta, ja jälkeläisiä löytyy lähes 450.

”Hyvin ori jakselee, hampaat alkavat vain olla heikonlaiset. Reijon luona kelpaa asustella. Käyn siellä aina aika ajoin Apassia katsomassa. Oriilla on oma boksinsa. Se on aika tarkka seurastaan.”

Markku Nurmen raviura alkoi 1980-luvun puolivälissä. Hänen ensimmäiset hevosensa olivat lämminverisiä, eikä joukkoon mahtunut tähtiä.

Nurmi ei kuitenkaan antanut periksi, vaikka menestys oli kiven alla. Ohjastajauransa ensimmäistä voittoaan hän jahtasi 13 vuotta.

Jotain suurta oli kuitenkin tulossa. Vuoden 1995 loppupuolella Nurmi oli käynyt katsastamassa varsoja Mikko Keskisen tallilla. Silmään pisti puolivuotias Vokkerillan poika, joka oli nimetty Apassiksi.

”Varsa liikkui ketterästi ja vaikutti kaikin puolin sopivalta mulle”, Nurmi muistelee.

Kaupat tehtiin, ja varsaa alettiin opettaa pikimmiten. Heti kättelyssä kävi selväksi, että pitkä etsintä oli tuottanut tulosta. Nyt oli löytynyt harvinainen jalokivi.

Varhaiskypsä Apassi oli valmis avaamaan kilpauransa jo kolmevuotiaana. Ori pysyi mainiosti ikäluokan ykkösnimen Cameronin kannoilla, vaikka ensimmäistä voittoa saatiinkin odottaa kahdenteentoista starttiin saakka.

”Sanoin kaikille, että ollaan ihan rauhassa. Tämä värkki vaatii aikaa.”

Läpimurto tapahtui orin ollessa kuusivuotias. Se ravasi voittoja liukuhihnalta: kun aiemmat kolme kautta olivat tuoneet yhden täysosuman, tuli vuoden 2001 aikana ykkösiä kymmenen kappaletta.

Seuraavana vuonna Apassi astui kuninkuusraviareenalle. 7-vuotias ori lähti Kaustisen seppelejahtiin porukan nuorimpana, mutta silti yhtenä kuumimmista ennakkosuosikeista.

Nurmen veljesten silmäterän tavaramerkiksi oli tullut armoton lähtönopeus.

”Vieskerin toinen omistaja Jorma Tuunanen sanoi, että jollakin voi olla suomenhevonen, joka avaa yhdeksäätoista, mutta teillä on sellainen, joka lopettaakin vielä kahdeksaatoista”, Nurmi nauraa.

Kaustisella Apassi käytti nopeuttaan hyväkseen. Ori räväytti avausmatkalla lämminverivauhtia keulaan ja veti rajulla tempolla ensimmäiseen kurviin. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Kellot soivat, ja lähtö palautettiin.

Nurmi ei kutsua kuullut, vaan jatkoi Apassin kanssa täyttä höyryä takasuoralle saakka.

Kellojen soimisen syy oli paukkujaan polttaneen Apassin kannalta katkera: lähtöauton lavalla ollut lähettäjä oli liukastunut, ja hänen nurin mennessään oli lippu heilahtanut. Tuomaristo tulkitsi tämän tarkoittavan lähdön palauttamista.

Uudessa lähtöyrityksessä Apassin voimat ehtyivät, ja ori putosi kuudenneksi. Nuori ori kokosi kuitenkin itsensä ihailtavasti mailin ja 3100 metrin matkoille. Molemmista lohkesi kolmossijat. Niiden myötä Apassi kohosi kokonaiskisassa Santeri Dahlian jälkeen komeasti kakkoseksi.

Aikuistunut Apassi oli Nurmen mukaan kotioloissa lauhkea kuin lammas. Kilpailupaikalla käytös muuttui.

”Ori oli raveissa muille hevosille ärtyisä. Se piti valjastaa puskissa piilossa. Eräänkin kerran varikkoalueella ori potkaisi kaksi metriä korkealle ja vieressä ollut mies tokaisi, ”notta nyt on Apassi kunnossa”. Mutta kun ori sai kärryt perään, se muuttui tosi keskittyneeksi eikä hirnahtanutkaan.”

Apassin uran tähtihetket osuivat vuosiin 2003 ja 2004, kun ori kruunattiin kuninkaaksi. Molemmilla kerroilla titteli tuli kiistattomasti. Lahdessa 2003 marginaali toiseksi tulleeseen Siporiin oli 1,2 sekuntia. Vuotta myöhemmin Rovaniemellä ero repesi Saran Salamaan nähden peräti 5,5 sekuntiin.

”Ori oli mahtava noihin aikoihin. Oli uskomaton tunne ajaa lähtöjä, kun oma hevonen oli niin ylivoimainen.”

Sen ura päättyi 12-vuotiaana kauteen 2007.

”Oli helppo päätös pistää kilpakengät naulaan. Apassilla oli etujalan nivelessä vaivaa. Ilman sitä harmia olisi tullut varmasti viisi kuninkuutta.”

Apassin aktiiviuran muistot lämmittävät Markku Nurmen mieltä.

”Olen saanut raveilta enemmän kuin ikinä osasin unelmoida. Apassi on ajatuksissani viikoittain.”

Vaikka Nurmi Apassin kanssa kultaa ja kunniaa niittikin, yksi asia jäi kaivelemaan.

”Emme koskaan päihittäneet ruotsalaista Järvsöfaksia, jota pidettiin maailman parhaana kylmäverisenä. 2004 meillä olisi ollut siihen Vermossa tilaisuus, kun Apassi oli elämänsä iskussa. Järvsöfaks sairastui tuolloin, eikä tullut starttiin.”

MT:n kuninkuusravien teemasivut ilmestyvät keskiviikkona 29. heinäkuuta.

Uutista on täydennetty 27.7. kello 20.54: kuvassa Apassia taluttaa Matti Nurmen kanssa Esko Rauhala.

Lue lisää

IS Ravit: Ravikuningas 2019 on kuollut

Kuninkuusravit ulos kuplasta

Nuorten hevosten kanssa tärkeintä ovat rentous, rauhallisuus ja luottamus – Riikka Harjula ei tarvitse opettamiseen rakettitiedettä

Maaseutu ja suomenhevonen kuuluvat yhteen