Hevoset

"Pahoittelen, että tilanne on tämä" – Sanni Grahn-Laasonen kommentoi Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen jumiutumista

Kaksi vuotta sitten jätetty Rajat räiskeelle -kansalaisaloite odottaa koronakiireiden takia yhä käsittelyä eduskunnassa.
Markku Vuorikari
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pahoittelee koronakiireisiin vedoten Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen hidasta käsittelyä.

Viidentoista terveys-, potilas- ja vammais- sekä eläinjärjestön Rajat räiskeelle -kansalaisaloite ilotulitteiden haittojen vähentämiseksi odottaa yhä käsittelyään talousvaliokunnassa (mt.fi 28.12.). Mukana aloitteessa ovat myös valtakunnalliset hevosjärjestöt.

Lakiesityksen tavoitteena on vähentää pysyvästi ja merkittävästi ilotulitteista ihmisille, eläimille ja ympäristölle koituvaa vahinkoa.

Aloite eteni eduskuntaan ja on merkitty saapuneeksi talousvaliokuntaan jo yli kaksi vuotta sitten 29.11.2019.

Vuoden 2020 alusta alkanut koronaepidemia on merkinnyt epidemiaan liittyvien käsittelyn laittamista etusijalle valiokunnissa.

MT ei saanut tiistaina ennen painetun lehden kiinnimenoa vastausta aloitteen käsittelyaikataulusta talousvaliokunnan puheenjohtajistolta, Sanni Grahn-Laasoselta (kok.) ja Sanna Kososelta (kesk.).

Talousvaliokunta ei ole Grahn-Laasosen toimitukselle myöhemmin tiistai-iltana antamansa sähköpostivastauksen mukaan vielä käsitellyt Rajat räiskeelle -kansalaisaloitetta, jossa esitetään luokkiin F2 ja F3 kuuluvien ilotulitteiden käytön sallimista vain ammattilaisille.

"Olemme yksi korona-ajan ruuhkaisimmista valiokunnista. Vuoden 2021 aikana saimme käsiteltyä liki sata valtiopäiväasiaa, joilla oli tavalla tai toisella pakottava tarve valmistua. Priorisointia tehdään viikoittain, ja istumme täydet kokousajat", Grahn-Laasonen kommentoi tilannetta MT:lle.

Hän toivoo, että ensi vuonna ruuhka talousvaliokunnassa helpottuu ja aloite saa asiallisen käsittelyn.

"Pahoittelen, että tilanne on tämä", hän sanoo.

Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen tavoitteena on suojella ihmisten ja eläinten terveyttä, turvallisuutta ja elinympäristöä sekä yleisesti luontoa ilotulitteiden aiheuttamilta haitoilta.

"Lakimuutoksen viivästyminen yli kahdella vuodella tarkoittaa ilotulitehaittojen jatkuvan edelleen vastaavan ajan. Tämä on erityisen vahingollista ympäristön ja eläinten kannalta", sanoo yksi kansalaisaloitteen alullepanijoista, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn entinen puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

F2- ja F3-luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden käytön salliminen vain ammattilaisille ennaltaehkäisisi ilotulitteiden aiheuttamien silmä- ja muiden vammojen syntymistä ja vähentäisi eläinten ilotulitemeluun liittyviä pelkotiloja.

Ilotulitteet ovat aiheuttaneet viimeisen yhdeksän vuoden aikana muun muassa 126 silmävammaa, neljä muuta vammaa ja 761 tulipaloa. Vammojen ja vahinkojen määrälle ei voida asettaa hyväksyttävää rajaa, vaan jokaisen tapauksen tulisi olla liikaa.

Esimerkiksi Pori, Rovaniemi ja Vaasa jättävät ilotulituksen tänä vuonna väliin, mutta Kuopio sen sijaan järjestää peräti kaksi ilotulitusta. Iisalmi juhlii 130-vuottaan niin ikään ilotulituksin.

Juttua tarkennettu 31.12. klo 7.55: Sanni Grahn-Laasonen vastasi myöhemmin tiistai-iltana.

Lue myös:

Osuuskauppa Hämeenmaa ei myy raketteja lemmikkien paukepelon vuoksi – ajatus saanut kannatusta muissakin osuuskaupoissa

Kaksi vuotta sitten jätetty Rajat räiskeelle -kansalaisaloite odottaa yhä käsittelyä eduskunnassa

Hevosille uusivuosi voi olla rauhallinen tai painajainen – "Pitää tarkistaa, onko karsinoissa purut seinillä"

MT Hevoset
Lue lisää

Ilotulitteiden vuoksi karanneista koirista tehty reilut parikymmentä ilmoitusta – "Karkureiden määrä tulee vielä kasvamaan"

Ilotulitus voi laukausta alkukantaisen pakoreaktion, jonka vallassa tottelevaisinkaan koira ei kuule edes nimeään – karannutta koiraa kannattaa odottaa, ei jahdata huutaen

Kaksi vuotta sitten jätetty Rajat räiskeelle -kansalaisaloite odottaa yhä käsittelyä eduskunnassa

Hevosille uusivuosi voi olla rauhallinen tai painajainen – "Pitää tarkistaa, onko karsinoissa purut seinillä"

MT Hevoset