MT Hevosten sunnuntain jaksossa käydään Juha Pylkkäsen luona
Vasta muutama vuosi sitten alkanut valmentajaura on kovassa nosteessa.Kuopion Hirvilahden kylässä asuva Juha Pylkkänen on noussut ryminällä suomalaisen raviväen tietoisuuteen. Ensimmäisen kerran hänen valmentamansa hevonen starttasi raveissa 2017, ja varsinaisesti ura valmentajana alkoi vasta 2018, mutta sen jälkeen vauhti on ollut kovaa. Vuosina 2018–2021 tallin hevoset ovat juosset jokaisella kaudella vähintään 30 000 euroa palkintorahoja.
Lähes koko perhe on innokkaasti mukana tekemässä töitä ja harrastamassa hevosten kanssa. Kotitilan läheisyyteen on kunnostettu hyvät treenipaikat ja hevosia ajetaan ahkerasti. Valmennettavia hevosia on 14 ja kokonaispääluku on 18.
Tunnetuin valmennettava Elliot Web on juossut talliin tultuaan lähes 100 000 euroa. Alku ei ollut ruusuinen, sillä urheiluvammojen kuntoutukseen meni lähes vuosi, mutta sen jälkeen jälki on ollut tasaisen kovaa.
"Sopivata rinnettä ja riittävän pitkä matka", Pylkkänen kuvailee treenipaikkojaan.
MT Hevoset - ja Talkkari-lähetykset ovat maksullista sisältöä. Niitä katsomaan pääsevät MT Hevoset -palvelun hankkineet. Myös he, joilla on ennestään painetun MT:n kesto- tai digitilaus, pääsevät luonnollisesti katsomaan ohjelman ja lukemaan hevosuutisia verkosta rajattomasti.
Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle Ravinetin vuosikuvaston)
Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.
MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


