Avainviulu ja talharpa kaikuvat menneiden vuosisatojen ääniä, mutta kyllä niillä voi soittaa myös Game of Thrones -musiikkia - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Avainviulu ja talharpa kaikuvat menneiden vuosisatojen ääniä, mutta kyllä niillä voi soittaa myös Game of Thrones -musiikkia

Soitinrakentaja Vilppu Vuori on erikoistunut perinnesoittimiin. Taidoista on hyötyä kirkko-oppaan pestissä.
Rami Marjamäki
Vilppu Vuori työskentelee toista vuotta Hattulan Pyhän Ristin kirkossa oppaana. Kirkon akustiikka luo kutkuttavan keskiaikaista tunnelmaa. Usein Vuori soittaa jouhikkokappaleita sekä vanhaa balladi- ja virsimusiikkia, mutta välillä hän improvisoikin. Myös uudet sävelmät esimerkiksi Game of Thrones -sarjasta sopivat hyvin talharpalla soitettaviksi.

Kaihoisa melodia kimpoilee kivisistä seinistä. Kattoon maalatut pyhimykset katselevat alas kohti tavallisia kuolevaisia. Jos päästää mielikuvituksensa liitoon, voi hyvin kuvitella, että kirkon perimmäisessä nurkassa joku kattoon maalatuista hahmoista hieman huojuu kauniin sävelmän tahdissa.

Hattulan Pyhän Ristin kirkossa kajahtelevat soinnut vievät kuulijan aikamatkalle keskiajalle. Se ei ole mikään ihme, kohoavathan ympärillä 1400-luvulla rakennetut seinät, ja opas Vilppu Vuori soittaa vuosisatojen takaa mallia saanutta talharpaa.

Aikamatkustamista pelkäävä voi onneksi huokaista helpotuksesta, kun Vuori kaivaa taskustaan älypuhelimen ja avaa siihen asennetun viritysmittarin. Keskiajalla soitinten virittäminen ei varmasti ollut näin helppoa.

Kun soitin on jälleen vireessä, Vuori antaa sormiensa kulkea talharpan kielillä. Mutta hetkinen, hän ei painelekaan kieliä sormenpäillään kuten viulua tai kitaraa soitettaessa. Ääni vaihtuu, kun Vuori koskee kielten sivuja sormiensa takaosilla

"Tässä kohtaa viulistiystäväni menevät aina sekaisin", Vuori naurahtaa.

Jousensa hän on sentään sivellyt tavallisella hartsilla. Jotain tuttua viulisteillekin.

Musiikki on kulkenut Vuoren rinnalla hänen koko elämänsä ajan. Kahdeksanvuotiaana hän alkoi soittaa käyrätorvea ja 11-vuotiaana liittyi kuoroon.

Perinnesoittimet ja historiallinen musiikki alkoivat kiinnostaa häntä toden teolla lukiossa.

"Siitä tuli ihmeellinen osa identiteettiä. Kaikki kansanmusiikki oli siistiä, ja halusin päästä koko ajan syvemmälle siihen."

Lukion jälkeen ovet Vuoren haaveilemiin opiskelupaikkoihin eivät auenneet, joten hän vietti vuoden kansanopistossa ja toisen työkokeiluissa. Sitten iski idea. Ikaalisissa voisi opiskella soitinrakentajaksi.

Vaikka koulutuksen painopiste oli kitaroissa, sai Vuori toteuttaa myös omia haaveitaan perinnesoittimien parissa. Hän valmisti pakolliset sähkö- ja akustiset kitarat, mutta lopputyökseen hän valitsi esseharpan.

"Näitä Ähtävän harppuja on koko maailmassa noin 15, ja minun soittimeni on ehkä 13. järjestysnumeroltaan."

Muiden koulutöiden ohessa valmistui puusarvi, ja talharpan hän viimeisteli opintojensa päätyttyä.

Suomessa ei ole juuri valmiita työpaikkoja soitinrakentajille, joten Vuori suunnitteleekin perustavansa oman yrityksen, kunhan kesäpesti Hattulan Pyhän Ristin kirkon oppaana elokuussa päättyy.

Aluksi hän valmisti soittimia vanhempiensa omakotitalon kellarissa, mutta nyt hänellä on oma työhuone 1800-luvun kasarmitalossa Hämeenlinnan keskustan tuntumassa.

Soitinrakentamisessa jos missä puulla on väliä. Mikä tahansa lankku ei kelpaa, vaan Vuori valitsee kaikki käyttämänsä raaka-aineet itse. Hän tutkii, mihin suuntaan puu on leikattu ja kuinka tiheäsyistä se on.

"Harvasyinen ja vähän sinne päin kasvanut kuusi ei soi hyvin. Puuta pitää oppia kuuntelemaan, ennen kuin sitä alkaa veistellä. Sitä pitää koputella ja tutkia, onko siitä mihinkään. Jotkut todella kovat tyypit mittailevat äänennopeuksia lankuista omilla mittareillaan, mutta itse en ole mennyt siihen asti."

Puutavaransa Vuori hakee puutukusta, jossa on totuttu soitinrakentajiin. Siellä ei ihmetellä, vaikka asiakas haluaa itse päästä kopisuttelemaan lankkuja.

Soitinten kielien kanssa saa myös olla tarkkana. Vuoren talharpassa oli aiemmin perinteiset hevosen häntäjouhesta punotut kielet, mutta kosteusvaihtelut saivat ne paukahtamaan poikki.

"Nyt soittimessa on kalastussiimasta tehdyt nailonkielet. Ne kuulostavat liki samoilta kuin jouhikielet, mutta kestävät paremmin. Ne ovat vähän sellaisia nykypäivän helpotuksia soittamiseen."

Vuoren esseharpassa yksi kieli on metallia, mutta muut lampaan suolta. Suolikieliä saa yllättäen ostettua musiikkikaupoista, joskin avainviuluun tarvittavista kielistä saa pulittaa parisataa euroa.

Aikaa ison avainviulun tekemiseen menee kolmisen kuukautta, olettaen siis, että työhönsä saa keskittyä täysin eikä matkalla tee virheitä.

Käsityönä tehtäviä soittimia ei ymmärrettävästi ihan pikkuhiluilla osteta. Vuori pyytää talharpasta 800 euroa, esseharpan lähtöhinta pyörii 2 500 eurossa. Perinnesoittimia ostavatkin yleensä ammattimuusikot.

"Varhaisten avainviulujen soittajia on Suomessa ymmärtääkseni kolme. Kun puhutaan historiallisista soittimista, kotimaanmarkkinat ovat hyvin pienet, joten myynti pitää suunnata ulkomaille."

Soitinrakentajan työhön kuuluu myös luomuksen sisäänajaminen. Ensimmäisten parin päivän aikana rakentaja näkee, että soitin varmasti toimii ja että sen ääni lähtee kehittymään oikeaan suuntaan.

"Talharpan ensimmäinen kielenpidike lensi katapulttina toiseen huoneeseen, koska sen tukinaru ei kestänyt vetoa. Jos olisin antanut soittimen heti asiakkaalle ja kielenpidike olisi lentänyt hänellä ikkunasta pihalle, se olisi ollut minulle noloa."

Vuoren mukaan käytännössä kaikki kotimaiset soitinrakentajat antavat soittimilleen oman elinikänsä mittaisen takuun.

"Jos soitin menee rikki ja olen elossa, korjaan sen. Jos on selkeästi minun syyni, että soitin ei kestä, korjaan sen veloituksetta."

Kello on yksitoista, ja päivän ensimmäiset vierailijat ovat astuneet kirkon kynnyksen yli. He haluavat opastetulle kierrokselle.

Vuori kaivaa esille laserosoittimen. Ei kovin keskiaikaista, mutta sitäkin kätevämpää, kun haluaa näyttää, missä kohtaa seinämaalauksia Aatami ja Eeva peittävät itsensä saunavihdoilla. Varsin hämäläistä, eihän näillä leveysasteilla mitään viikunoita kasvanut.

Hiljalleen kirkkosali peittyy rauhoittavaan hämärään. Sisälle ryntää vielä yksi kotimaanmatkustaja, suojaan lähestyvältä kesämyrskyltä. Juuri nyt kenelläkään ei ole kiire ulos säiden armoille.

Tuuli riepottelee kirkon pihalle pystytettyjä heinäseipäitä niin voimallisesti, että hetken niiden pelkää lähtevän puhurin mukaan. Vihuri on paimentanut taivaalle tummat pilvilampaansa, ja ukkonen jyrähtelee varoittavasti.

Pyhän Ristin kirkon seinien suojassa ei hurjakaan kesämyrsky pelota. Opastetun kierroksen jälkeen Vilppu Vuori kaivaa jälleen soittimensa esille ja istahtaa musisoimaan itsensä sekä kattoon maalattujen pyhimysten iloksi. Ehkäpä ukkonenkin yhtyy soittoon rytmiryhmän ominaisuudessa

Lue lisää:

Näitä soittimia on maailmassa alle 20 kappaletta! – Katso videolta, kuinka kauniisti avainviulu soi keskiaikaisessa kivikirkossa

Rami Marjamäki
Vilppu Vuori on valmistanut itse talharpan eli hiiukanteleen (vas.), esseharpan eli Ähtävän harpun ja puusarven eli muinaistrumpetin. Verstaallaan hänellä on kieliä vaille valmiina viisikielinen Kurkijoen kannel. Suunnitelmissa on myös alkaa rakentaa taskuviulua, perinnehuiluja ja jouhikkoa.
Lue lisää

Näitä soittimia on maailmassa alle 20 kappaletta! – Katso videolta, kuinka kauniisti avainviulu soi keskiaikaisessa kivikirkossa

Historialliset kissat eivät olleet pelkkiä hyötyeläimiä edes maaseudulla – "Kissa on se eläin, jonka ihminen on päästänyt kaikkein lähimmäs itseään"

Söin täällä: Lossilta kannattaa suunnata Scolaan

Kirja-arvio: Elämäkerrassa kuvataan islantilaisen lampurin taistelu vesivoimaa vastaan