Ihmiset & kulttuuri

Isä vankilassa ja mummi kuolemankielissä – uudet lastenkirjat kertovat nykyajan möröistä ja kummituksista

Vaikka toivomme, ettei yksikään lapsi joudu kokemaan elämässään ikäviä ja pelottavia asioita, emme pysty suojelemaan kaikkia. Kirjat auttavat käsittelemään pelottavia asioita, kirjoittaa toimittaja Laura Kuivalahti esseessään.
Anne Muhonen / Kriminaalihuollon tukisäätiö
Miirun isä on vankilassa -kirjassa vankeja ei pueta mustavalkoraidallisiin asuihin eikä nilkkaan kietaista rautapalloa. Sen sijaan isällä on päällään oikeissakin vankiloissa käytetty harmaa-punainen collegeasu. Perhetapaamistilakaan ei ole mikään kolkko selli.

Disney on tehnyt valtavan silotteluoperaation. Laulavien eläinten ja hymyilevien prinsessojen kansoittamat elokuvat peittävät alleen monen sadun alkuperäisen raakuuden.

Harva nykyvanhempi lukee pienokaisilleen kertomuksia siskopuolista, jotka silpovat jalkateriään lasikenkään sopivaksi tai rakkauden riuduttamasta merenneidosta, joka ei lopulta saakaan unelmiensa prinssiä.

Onneksi nykyään on tarjolla paljon muutakin.

Jos tuoreisiin lastenkirjoihin perehtymättömältä aikuiselta aletaan kysellä mielipiteitä pikkuväen kirjoista, päädytään mitä todennäköisimmin muistelemaan Viisikon valtavia eväskoreja tai kiroamaan Puppe-kirjojen alati irtoavia ja paikalleen teipattuja luukkuja.

Ensivilkaisu lastenosastolle saattaa sekin antaa vaikutelman siitä, että nykylasten ei tarvitse kuvakirjojen ääressä säikähdellä. Prinsessoja, autoja ja kakkahuumoria viljeleviä kirjoja on kasakaupalla.

Vaikka Grimmin veljesten keräämistä saduista tuttua verenvuodatusta ei kirjoista enää juuri löydy, eivät nykyiset lastenkirjat suinkaan ole pelkkää supersankaria ja sateenkaarihattaraa.

Noora Alasen kirjoittamassa ja Anne Muhosen kuvittamassa Miirun isä on vankilassa -kuvakirjassa (Kriminaalihuollon tukisäätiö, 2020) lukija pääsee kurkistamaan tunnemylläkkään, jonka isän linnatuomio herättää.

Isän rikosta ei kirjassa paljasteta, mutta useamman vuoden ajan läheiset tapaavat toisiaan vain perhetapaamistilassa. Kohtaamiset ovat Miirulle iloisia, vaikka muuten isän poissaolo aiheuttaa välillä ikävää ja vihaakin.

Realistinen kuvaus vankilan ympärillä pyörivästä perhearjesta ei ole yleistä lastenkirjoissa, mutta sillekin on varmasti paikkansa. Tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen epäilee, että kyseessä on ensimmäinen vankilamiljööseen sijoittuva kotimaisen realistisen lastenkirjan kuvituskuva.

Askel saattaa kuulostaa mitättömältä keskivertoiltasadunlukijan näkövinkkelistä, mutta lapselle, jonka läheinen on vankilassa, kyseessä voi olla mittaamattoman arvokas kädenojennus.

Paula Mela / Otava
Akseli haluaa auttaa mumminsa hautajaisissa kirjassa Akselin suru. Se tuntuu paremmalta kuin pelkkä pöydän ääressä istuminen.

Isän vankilatuomio ei suinkaan ole ainoa hankala ja pelottavakin asia, joita viime vuonna Suomessa julkaistuissa lastenkirjoissa käsitellään. Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastoissa esitellään monenlaisia painajaismaisia asioita, jotka on saatu tallennettua kansien väliin lapsille sopivalla tavalla.

Mari Kujanpään kirjoittamassa ja Paula Melan kuvittamassa Akselin suru -lastenromaanissa (Otava, 2020) Akseli joutuu ensin tottumaan sairauden hiljentämään mummiin ja lopulta kohtaamaan sen päivän, jona mummia ei enää ole.

Kuolemaa käsitellään monissa muissakin tuoreissa lastenkirjoissa, eikä se ole ainoa solmu, joihin lastenkirjailijat ovat tarttuneet.

Nuorimmat lukijat pääsevät nykykirjojen avulla tutustumaan niin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin, mielenosoituksiin kuin meriä saastuttaviin jätteisiin.

Rose Robbins / Mäkelä
Kuvakirjoissa voidaan käsitellä myös erilaisuutta. Puhuminen ei ole minun juttuni! -kirjassa (Mäkelä, 2020) autistinen sisko viestii ilman sanoja.

Jokainen meistä tietysti toivoisi, että lapset voisivat vain keskittyä kikattamaan kakkakikkareille tai hypähtämään mukaan mitä mielikuvituksellisimpiin seikkailuihin. Vaikka kuinka toivomme ja kaikkemme teemme, ei jokainen lapsi kuitenkaan saa herttaisen seesteistä aloitusta elämään.

Lapset kautta aikain ovat varmasti pelänneet sängyn alla piilottelevia mörköjä, mutta tosielämäkin tarjoilee lapsille painajaisten aiheita. Yksi pelkää ilmastokatastrofia, toinen perheenjäsenen sairastumista, kolmas rasistisia huutoja kaduilla.

Kirjojen kautta lapsi pystyy yhdessä aikuisen kanssa käymään läpi näitä arkea isompia kysymyksiä. Samalla pienempikin lukutoukka oppii, että naapurissa asuvilla voi olla hyvin erilainen elämä eikä sitäkään tarvitse sen kummemmin ihmetellä.

Lastenkirjainstituutin mukaan uusissa lastenkirjoissa on onneksi jo ihan mukavasti moninaisuutta niin perhemalleissa, fyysisessä ulkomuodossa ja etnisyydessä.

Pelkät kultakutriset prinsessat ja pullistelevat supersankaripojat eivät riitä, vaan jokaisen lapsen pitäisi pystyä löytämään kirjojen sivuilta hahmoja, joista he tunnistavat itsensä.

Kirjallisuuskenttä tarjoaa pienille ihmistaimille mahtavia elämyksiä, joiden ääreen meidän varttuneempienkin kannattaisi aika ajoin hakeutua vaikka ihan ilman lapsiseuraakin.

Vaikka kakkahuumorilla ja yksisarvisilla on oma paikkansa kirjahyllyssä jatkossakin, ei vakavampiakaan aiheita kannata pelästyä.

Nykylasten kohtaamat möröt eivät ole lohikäärmeitä tai merihirviöitä, mutta aivan kuten ennenkin, kirjan ääressä voi oppia, että pelottavan kummajaisen voi yleensä taltuttaa. Ja jos ei muuta, ainakin sen kanssa voi oppia elämään.

Lue lisää

Kirjallinen keskustelu klassikoista kaipaa vielä enemmän lukijan kunnioitusta

Kirjallisuuden klassikot voivat olla pakkopullaa, mutta niitä myös rakastetaan – Kiinnostus syntyy lukuharrastuksen syventyessä

Kirjojen suurkuluttajat eivät ole enää pelkästään keski-ikäisiä naisia – koronakriisi lisäsi lukuharrastusta

Rakastettu kuvakirjahahmo syntyi yllättäen yläkoulun jälki-istunnon aikana – "Oppilaat sanoivat, että tuohan olen ihan kuin minä"