Ihmiset & kulttuuri

Veljesten harrastus paisui yli sadan traktorin museoksi – miehet tuntevat koneensa kuin parhaat kaverinsa

Ihmiset & kulttuuri

Veljesten harrastus paisui yli sadan traktorin museoksi – miehet tuntevat koneensa kuin parhaat kaverinsa

Ihmiset & kulttuuri 13.07.2018 Somero

Veljesten harrastus kasvoi 25 vuodessa museoksi, jossa seinät tulevat jatkuvasti vastaan.

Somerolaisveljekset Pekka ja Heikki Mäkilä tuntevat museonsa jokaisen traktorin ja niiden tarinat. Töitä on vuosien varrella paiskittu tuhansia tunteja. Joskus on jouduttu hakemaan vanhan traktorin osia metallinpaljastimella maastostakin.

Jokainen museon yli sadasta traktorista on ajokunnossa, ja museohallia on laajennettu vuosien varrella useaan otteeseen.

”Homma alkoi 1993. Innostuimme kunnostamaan tilan oman Massey Harrisin vuosimallia 1951”, Pekka Mäkilä kertoo ja silittelee vanhaa kaunotarta.

”Sillä on tehty valtavasti töitä tällä Mäkilän tilalla, jonka isämme aikanaan hankki.”

Veljesten lisäksi tilalla ahertaa heidän sisarensa Raili Mäkilä. Kaiken kaikkiaan kuudesta sisaruksesta puolet siis pyörittää traktorimuseota.

”Raili pitää meidät pojat käynnissä ja kunnossa”, Pekka Mäkilä virnistää.

Kovassa työssä ja intohimoisessa harrastuksessa huumori pitää sisarussovun vahvana.

Innostuimme kunnostamaan tilan oman Massey Harrisin vuosimallia 1951.

Kunnostusinto vei mennessään, ja traktoreita hankittiin lisää. Ihmiset ottivat yhteyttä ja tarjosivat omia traktorivanhuksiaan Mäkilöille. Vanhentuvia maatalouskoneita löytyi hyljättyinä, ja tietoa niistä kulkeutui veljeksille.

Miehet naureskelevat, että erimielisyyksiäkin matkaan on mahtunut.

”Esimerkiksi tämä David Brown 25, joka minusta maksoi aivan liikaa”, Pekka Mäkilä hymähtelee upealta näyttävän traktorin vieressä.

Heikki Mäkilä heittää välittömästi vastaväitteensä:

”Ostin sen Forssasta 300 eurolla. Eihän se nyt ollut kallis.”

Veljellinen naljailu jatkuu, kun Pekka Mäkilä vakuuttaa, että traktori oli ihan raato.

”Nyt se toimii taas kuin unelma”, mies pehmentää ja taputtelee valtavassa hallissa muiden traktoreiden joukossa nököttelevää vanhaa peltotyökonetta.

”On niitä saatu lahjoituksinakin, kuten vuoden 1955 mallinen Takra, joka löytyi hylättynä erään pellon laidalta. Kaivoimme sen esiin ja laitoimme kuntoon. Omistaja sanoi, että ottakaa ja tehkää sille jotain”, miehet naureskelevat.

Töitä teetti koneitten ja moottoreitten toimintakuntoon saattaminen, mutta myös pintojen käsittely on vienyt aikaa ja vaatinut taitoa.

Jokaiselle traktorille on pyritty palauttamaan sen alkuperäinen väri. Mäkilät toteavat vuosien varrella tottuneensa sekoittelemaan maalejakin.

Carolina Husu
Heikki ja Pekka Mäkilä huoltavat trakorinsa käyttökuntoon ja palauttavat pintaan alkuperäisen värin.

Kun traktorikokoelma kasvoi, tarvittiin lisää hallitilaa.

Ensin niitä kunnostettiin ja asetettiin näytille tyhjentyneeseen kivinavettaan. Vuonna 1997 rakennettiin halli, jota on laajennettu pariin otteeseen. Nyt neliöitä traktorimuseossa on yli tuhat.

Monet entiset maatalouden menopelit seisovat vieri vieressä. Veljekset naureskelevat, että silloin tällöin tuntuu siltä, ettei tila nytkään riitä.

Traktorimuseon suurin kone on vuoden 1966 John Deere. Veljekset kertovat, että näitä ”isoja koneita” tuotiin Suomeen Yhdysvalloista vain kolme.

”Jokainen niistä tuli Somerolle. Niillä rakennettiin teitä ja tehtiin muutakin raskasta maansiirtoa. Yksi kone painoi kuusi tonnia. Se oli siihen aikaan paljon”, Heikki Mäkilä sanoo.

”Tänä päivänä tilanne on toinen. Nykykoneet ovat isoja ja niissä on valtavat renkaat. Ennen traktorit olivat kapearenkaisia ja niiden työleveys vain murto-osa nykykoneiden jäljestä”, Pekka Mäkilä kuvailee maatalouden muutoksia vuosikymmenten varrella.

Kiiltelevän Deeren vieressä seisoo selkeästi pienempi Deeringer. Se muistuttaa nimeltään ja ulkonäöltään Deereä. Koneet eivät kuitenkaan ole ”sukua” keskenään, museomiehet toteavat.

”Deeringer on tätä Deereä vanhempi ja vuosimallia 1927. Se on myös aidosti eri perheestä.”

Carolina Husu
Mäkilän yli tuhannen neliön traktorimuseossa kiiltelee yli sata toimintakykyistä traktoria vuosikymmenten varrelta. Kaikki lähti liikkeelle 25 vuotta sitten, kun veljekset innostuivat kunnostamaan oman tilan vanhan traktorin vuosimallia 1951.

Aarteiden joukossa kasvaa tarinoita. Jos koneet osaisivat niitä oikeasti kertoa, ne olisivat huikeita. Lähes 80 vuoden takaa oleva Farmall painoi 620 kiloa, kertoo traktoriin kiinnitetty esite.

Mäkilät jatkavat tarinaa. Traktori on peräisin paimiolaisesta Spurilan kartanosta.

”Se oli osina, eikä siinä ollut moottoria ollenkaan, kun me sen näimme ensimmäisen kerran. Saimme vihjeen, että se oli aikanaan viety Saloon remontoitavaksi. Sieltä ei traktoria kuitenkaan löytynyt. Teimme lisää tiedusteluja ja saimme vihjeen, että se oli jossain käänteessä siirretty toiselle huoltokorjaamolle.”

Sieltä löytyi penkomisen jälkeen iso puulaatikko täynnä ruosteisia ja epämääräisiä koneen osia. Jossakin näkyi etsityn traktorin merkki.

”Saimme Farmallin koottua, mutta emme liikkumaan. Venttiilikiilat olivat hukassa. Jatkoimme penkomista ja löysimme lopulta pienen, mustan, puisen rasian. Siellä ne olivat. Kokosimme traktorin ja se lähtikin heti käyntiin”, veljekset naureskelevat.

”On niitä saatu lahjoituksena enemmänkin. Joensuusta saakka haimme esimerkiksi vuoden 1952 Massey Harrisin. Nyt vanhojen koneitten ja osien etsiminen on helpompaa, kun sitä voi tehdä netissä”, Heikki Mäkilä sanoo.

Miehet tuntevat museonsa koneet kuin parhaat kaverinsa.

Esimerkiksi Avery vuodelta 1946 uitettiin Ruotsista ensin Hausjärvelle vuonna 1952. Kaunotar löytyi romukaupasta, josta traktoriveljeksille soitettiin ja kerrottiin, että tarjolla olisi.

”Sana kiirii ja tieto kulkee”, Pekka Mäkilä toteaa.

Lisää aiheesta:

Museotraktorit kilpailevat kyntökilpailussa lauantaina

Carolina Husu
Sodan jälkeen auton osista koottu ”Chevrolet” traktori on ainoa laatuaan. Monien viritysten ja kokeilujen jälkeen sekin onnistuttiin palauttamaan toimintakuntoiseksi.