Nousukiitoa hanhen selässä

Myöhäissyksyyn mennessä hanhilaitumet harvenevat. Hanhiemot viettävät talven sisätiloissa, mutta pääsevät sieltä vapaasti ulos laiduntamaan. 

Inka Rantalainen on kasvanut hanhien, koirien ja ponien kanssa. Vahtikoirat pitävät huolen, että ketut eivät enää vie hanhia laitumelta. 

Antti ja Virpi Rantalaisen syksy on kilpajuoksua tilausten kanssa. Teurastukset päättyvät itsenäisyyspäivään ja jouluksi sesonki rauhoittuu. 

Mutkitteleva soratie avautuu kumpuilevaan peltomaisemaan, joka näyttää lokakuussa yhtäkkiä lumiselta. Tai ei sentään, valkoiset läntit laitumilla liikkuvat – nehän ovat hanhia! Kun avaa auton oven, korviin kajahtaa taukoamaton kaakatus ja sen keskeltä kumea haukku: kaksi vasikan kokoista koiraa pyörähtää tarkistamaan tulijat.

Emäntä Virpi Rantalainen rauhoittelee. Koiria ei tarvitse pelätä. Ne ovat laumanvartijakoiria, tilan uskollisia työntekijöitä.

Hauhalan hanhifarmi Mikkelin Anttolassa Hauhalan kylällä on Suomessa lähes ainoa laatuaan. Täällä tuotetaan hanhia ja niiden jalosteita ympäri Suomea herkkukauppoihin ja ravintoloihin.

Syksy ja erityisesti tämä Martinpäivän tienoo marraskuussa on hanhitilan kuuminta sesonkia. Silloin teurastetaan, jalostetaan ja pakataan valtaosa linnuista.

Rantalaiset keksivät perustaa hanhifarmin, kun Virpi kävi 1990-luvulla 4H-retkellä Itävallassa. Siellä hän näki, miten hanhet laidunsivat Alppien jyrkkiä rinnepeltoja. Eivätköhän linnut sopisi myös Savon kivisille peltoplänteille?

Antin vanhemmat luopuivat lypsykarjasta vuonna 1996 ja nuoret kysyivät, saisivatko he jatkaa navetassa jotain muuta tuotantosuuntaa.

Ensi alkuun nuoripari vuokrasi Antin kotitilan, koska siten riskit olivat pienemmät ja luopumistukijärjestelmä mahdollisti sen. ”Ettei tehty niin, että ostetaan tila ja sitten hanhet alkavat syödä puita”, Antti Rantalainen kuvaa.

Vasta vuonna 2003 Antti ja Virpi lunastivat tilan omakseen, kun olivat nähneet, että hullu hanhibisnes on oikeasti kannattavaa.

Hanhenpoikaset Rantalaiset ostivat aluksi kahdelta eri tilalta, kunnes vuonna 2000 tila hankki ensimmäisen oman emolauman Tanskasta. 250 poikasta tuli lentorahtina Suomeen ja joutui heti karanteeniin lähiseudulle vanhaan navettaan.

Kun hanhet todettiin kahden kuukauden päästä terveiksi, ne muuttivat Hauhalaan, minne niille oli rakennettu oma emohalli. Seuraavana keväänä hanhet alkoivat munia.

Hanhitilan vuosi alkaa maaliskuussa. Hanhet munivat maaliskuusta juhannukseen, kesä kasvatetaan lintuja, ja syksyllä on sadonkorjuu eli teurastukset.

Hanhenmunia haudotaan kahden kuukauden ajan. Haudontaa varten Rantalaiset rakensivat hautomon vanhaan navettaan.

Haudonnan aikana maaliskuusta syyskuun alkuun munia täytyy käydä joka päivä kääntämässä ja suihkuttamassa, koska haudontakone ei sitä tee. Luonnossa hanhi jättää välillä pesän ja käy uimassa, palaa pesälle höyhenet märkinä ja järjestelee munat uudelleen.

”Tätä yritämme matkia, ja näin olemme saaneet haudontatulokset paranemaan”, Rantalaiset kertovat.

Ensimmäiset poikaset kuoriutuvat huhtikuun lopulla. Niitä pidetään lämmitetyissä poikastiloissa vanhassa navetassa, mistä ne siirtyvät kuukauden ikäisinä kylmään halliin ja sieltä ulos laitumille.

Uusi sarja poikasia kuoriutuu kymmenen päivän välein.

Hanhet syövät tilan omaa viljaa ja ostorehua. Rehu teetetään Suomen Rehulla, koska Rantalaiset haluavat geenimuuntelusta vapaata rehua ja sitä on vaikea saada valmiina.

Lintuja ei lääkitä millään. Rantalaisten mukaan hanhia on jalostettu niin vähän, että niillä on hyvä vastustuskyky eivätkä ne sairastu yleisiin lintutauteihin.

”Linnuista käydään joka vuosi ottamassa näytteet. Jos löytyisi tauteja, linnut hävitettäisiin. Suomessa hanhia ei rokoteta”, Virpi Rantalainen kertoo.

Rantalaiset ovat rakentaneet tilalle oman teurastamon ja pakastevaraston. Rakennus sijaitsee sadan metrin päässä tilakeskuksesta.

Koska teurastusta on vain kolme kuukautta vuodessa, työntekijöiden saanti ei aina ole helppoa. Tilalle tarvitaan teurastusaikaan viisi kausityöntekijää, jotka teurastavat lintuja kahtena päivänä viikossa ja leikkaavat ja pakkaavat kolmena päivänä.

Erityisen hankalaksi työntekijöiden saaminen saattaa muuttua, kun Evira on nyt säätänyt, että teurastajilla pitää olla tainnuttajatutkinto.

”Ei kelpaa, että olemme teurastaneet vuodesta 1999 asti. Pitää mennä suorittamaan tutkinto ensi vuoden loppuun mennessä. Mistä saamme jatkossa kolmeksi kuukaudeksi työntekijät, joilla on tutkinto?” Rantalaiset pähkäävät.

Teurastus on muutenkin hyvin valvottua. Eläinlääkäri käy tilalla jokaisena teurastuspäivänä eli kaksi kertaa viikossa. Antti on laskenut, että pelkistä eläinlääkärin käynneistä aiheutuu vuodessa kustannuksia 20 työpäivän verran.

Yrittäjyyden pahimmat kompastuskivet ovatkin Rantalaisten mielestä viranomaisten asettamia. Koko ajan tulee uusia pykäliä, jotka aiheuttavat kustannuksia ja vaivaa.

Lintuinfluenssaepidemia on ollut tähän mennessä kovin koetus. Alkuvuonna 2006 tuli tieto, että linnut pitää pitää sisätiloissa. Ja jos lähialueilta sattuisi löytymään lintuinfluenssaa, linnut pitäisi pystyä siirtämään sisätiloihin mihin aikaan kesästä hyvänsä.

”Se oli paha paikka. Päätimme kuitenkin jatkaa ja rakentaa uuden tuhannen neliön hallin mahdollista siirtoa varten”, isäntä kertoo.

Lintuinfluenssapykälät ovat Suomessa edelleen voimassa: toukokuuhun asti linnut joudutaan pitämään sisällä, mikä sekä lisää työtä että vähentää hedelmöittymistä.

”Eikä kukaan korvaa lisäkustannuksia. Suomi on ainoa maa, missä pykälät ovat ’unohtuneet’ voimaan. Muualla Euroopassa ne eivät enää koske hanhia ja ankkoja”, Antti Rantalainen harmittelee.

Välillä Rantalaisista tuntuu, että miten paljon hyvänsä he puurtavatkin, että kaikki tilat ovat kunnossa ja omavalvontasuunnitelma kelpaa, niin kohta viranomaisilta tulee taas uusi pykälä ja on juostava entistä kovempaa.

Hanhilaumat kaakattavat tilakeskuksen ympärillä laitumilla. Niille viedään sinne rehua ja vettä päivittäin, ja laumanvartijakoirat pitävät huolen, etteivät ketut tai muut pedot häiritse niiden rauhaa.

Kun hanhet menevät teuraaksi, ne kävelevät itse teurastamoon, missä ne tainnutetaan mekaanisesti eli ammutaan pulttipyssyllä ja lasketaan sen jälkeen veret.

Höyhenet kaltataan kuumalla vedellä ja kynitään. Ne otetaan talteen siipisulkia lukuun ottamatta ja myydään Riihimäelle Joutsenelle, joka tekee niistä toppatakkeja ja täkkejä.

Sisälmyksistä muut osat menevät jätteeksi, mutta kivipiira, sydän, maksa ja osa verestä jalostetaan tuotteiksi.

Valtaosa maustamattomista hanhenlihoista ja maksoista toimitetaan suoraan ravintoloille ja suurkeittiöille sekä tukkukauppoihin ympäri Suomen.

Lisäksi Rantalaiset valmistavat myyntiin hanhipateita, maksapasteijoita ja juhlapaisteja.

Jotta anttolalaiset tietäisivät, miltä hanhi maistuu, Rantalaiset aloittivat viime vuonna yhteistyön Anttolan yhtenäiskoulun kanssa. He lahjoittavat pääsiäisen alla hanhen rintafileitä kotitalousopetuksen käyttöön, jotta kaikilla anttolalaisilla oppilailla olisi mahdollisuus syödä ainakin kerran elämässään hanhea.

”Pieni satsaus meiltä, mutta sillä on iso merkitys”, Virpi-emäntä uskoo.

Osa kuluttajista karttaa hanhenmaksaa, koska Keski-Euroopassa sitä tuotetaan pakkosyöttämällä hanhia, jotta maksasta tulee iso ja rasvainen.

Hauhalan hanhenmaksa on eettisesti tuotettua, mutta silti rasvaista.

”Meillä maksat lajitellaan värin ja rasvaisuuden perusteella. Osalla hanhista on vaalea, rasvoittunut maksa. Taitaa olla hanhilla geeneissä, että ne syövät ahmimalla, jolloin maksa rasvoittuu. Näkeehän sen muuttohanhista, jotka syövät pellolla itsensä ähkyyn ja ovat siellä reporankana, kunnes jatkavat seuraavalle pellolle”, Antti kuvailee.

Hanhea kypsentäessä irtoaa paljon pehmeää rasvaa, joka myös otetaan talteen. Se myydään erikseen paistamistarkoituksiin.

Hauhalassa hanhien hyödyntäminen ei jää vielä tähän. Myös hanhenmunilla tehdään kauppaa.

Kun munat ovat hautomakoneessa, ne läpivalaistaan, jotta nähdään, ovatko ne hedelmöittyneet. Hedelmöitymättömät munat kerätään pois.

Tänä vuonna perheen lapset, Inka, 14, ja Atte, 12, ovat perustaneet 4H-yrityksen, joka hoitaa munabisneksen. Nuoret poraavat muniin reiät, tyhjentävät munat, pesevät ne ja myyvät askarteluliikkeisiin, missä niistä saa noin kaksi euroa kappaleelta.

Hanhenmuna on kolme kertaa tavallisen kananmunan kokoinen ja kovakuorinen, joten se kestää hyvin maalausta.

Ennen kuin Rantalaiset perustivat hanhifarmin, Virpi kävi Helsingin kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen yrittäjäkurssin. Sinne piti mennä oman yritysidean kanssa, mikä oli hyvä, sillä kaikki oppi tuli oman yrityksen hyväksi.

”Meillä on asiakkaina vieläkin samoja ravintoloita, joille silloin tein markkinatutkimusta, että olisiko tällaisille tuotteille kysyntää”, Virpi iloitsee.

Kurssilla pohdittiin myös mainonnan suunnittelua: Kannattaako panna 500 euroa lehti-ilmoitukseen, jos samalla rahalla soittelee läpi kymmeniä ravintoloita? Osallistuuko messuille vai palkkaako työntekijän kuukaudeksi?

”Rahaa saa uppoamaan paljon, jos kaikkiin tarjouksiin lähtee. Silti olemme ilmoittaneet lehdissä ja lähteneet joskus messuillekin.”

Virpi sanoo, ettei heitä ole koskaan jännittänyt mennä huippuravintoloihin keittiömestareiden juttusille. Heidät on otettu aina hyvin vastaan.

”Harva on käynyt niin monessa ravintolassa, mutta me on menty sinne aina takaoven kautta”, pariskunta naurahtaa.

Rantalaisten uranuurtajan rooli on tuonut tullessaan myös yllättäviä tilanteita.

Saksalainen höyhentehtailija toi japanilaisen kuvausryhmän kuvaamaan mainosmateriaalia Japanin televisioon. Saksalainen halusi kuvata hanhet kylmissä oloissa – ja sai mitä halusi. Oli nimittäin niin kova pakkanen, että kameratkin jäätyivät.

”Samalla ne kuvasivat Suomessa muitakin kuuluisia juttuja, kuten Marimekkoa ja Iittalaa”, Virpi iskee silmää.

Vuonna 2001 pariskunta sai kutsun linnan juhliin. Se oli vastakutsu Tarja Haloselta, joka vieraili Hauhalassa toukokuussa samana vuonna.

”Poliisit ja Mikkelin kaupungin tekninen puoli kävivät etukäteen meillä tarkistamassa paikat. Ne ihmettelivät, että ulottuuko kaupunki tännekin, ja ajattivat mursketta kylätielle. Naapurit kummastelivat, kuka murskeen on tilannut ja kuka sen maksaa. Me ei saatu paljastaa mitään etukäteen”, Rantalaiset muistelevat vieläkin huvittuneina.

Hauhalan hanhifarmi on Rantalaisten mielestä nyt sen kokoinen kuin he haluavat. Laajentamiseen ei ole tarvetta, sillä lisää työtä ei kumpikaan kaipaa.

”Me ollaan rakennettu tätä pikkuhiljaa. Jos kaikki olisi tehty kerralla, se olisi ollut järjetöntä. Näin on tuntunut hyvältä.”