Kantri

Oletko koskaan yöpynyt heinäladossa? Suomussalmella se onnistuu niittyaamiaisen kera

Heinäladossa vietetty yö on monien haaveissa. Siihen tarjoutuu mahdollisuus Niittykahvilassa Suomussalmella.
Niittykahvila
Ritva Huttusen omistamassa Niittykahvilassa voi yöpyä ilmaiseksi heinäladossa. Latoon otetaan kerrallaan yöksi korkeintaan kahdeksan henkilöä.

Niittykahvila sijaitsee Reijo Kelan suunnitteleman Hiljainen kansa -ympäristötaideteoksen vieressä 5-tien varrella, 30 kilometriä Suomussalmelta Kuusamoon päin.

Heinälatomajoitus toimii autiotupaperiaatteella, eli kuka tahansa voi mennä sinne vapaasti yöpymään. Varusteeksi tarvitsee vain makuupussin ja ripauksen seikkailumieltä. Hyttysverkkoja on vuokrattavissa paikan päällä.

Aamun tullen voi nauttia niittyaamiaisen nokipannukahvin ja voissa paistettujen lettujen kera.

Niittykahvilan yrittäjän Ritva Huttusen mukaan ihmiset ovat olleet haltioissaan heinälatoyöpymisestä. ”Suurin osa yöpyjistä on kokeneempia retkeilijöitä, mutta joukossa on ollut joitain polttariporukoita ja lapsiperheitäkin”, hän sanoo.

Hiljaista kansaa käy Huttusen arvion mukaan kesän aikana katsomassa 50 000 vierailijaa. Tilataideteos nousi nykyiselle paikalle Reijo Kelan idean pohjalta vuonna 1994. Teos koostuu noin yhdeksästäsadasta heinäseiväshahmosta.

Huttunen aloitti paikalla pienimuotoisen kahvilatoiminnan kesällä 1998.

”Tulin ensimmäisenä kesänä toriteltan kanssa pellon reunaan. Sääskiä oli hemmetisti ja telttaa oli vaikea saada yksin pystytettyä. Itku meinasi päästä ja mietin, ettei tässä ole mitään järkeä. Laitoin teltan eteen nuotion. Keitin kahvia, tarjosin korppuja ja kerroin ihmisille Hiljaisesta kansasta”, Huttunen muistelee.

Asiakasmäärä kasvoi ja Niittykahvilasta kehittyi monipuolinen ja ympärivuotinen taukopaikka, joka työllistää kesäsesonkina kymmenen henkeä. Paikan bravuureja ovat nokipannukahvi ja voissa paistetut letut.

”Meillä kaikki kahvilan tarjottavat tehdään avotulella. Niittytuparavintolassa tarjoamme ruuaksi niin paljon paikallista ja lähiluonnosta otettua kuin suinkin pystymme.”

Heinälatoa maalaisromanttisempaa yöpymistapaa saa hakea. Se on paluuta menneeseen Suomeen. Nykyisin harvoissa heinäladoissa säilytetään enää heiniä.

”Heinät pitää vaihtaa vuosittain. Viime talvena jänikset yöpyivät meidän ladossamme, mutta nyt siellä on tuoreet heinät”, Huttunen kertoo.

niittykahvila.fi

Niittykahvila
Hiljainen kansa -taideteos tuijottaa heinälatoyöpyjää.
Lue lisää

Suomalaisen maaseudun arki kiinnostaa nyt miljoonia saksalaisia – nämä asiat vetävät turisteja puoleensa

Japaniin pääsee Suomessakin: Pukkilasta löytyy majatalo, jossa tunnelma on kuin nousevan auringon maassa

Yö kelluvassa iglussa on häkellyttävä elämys: "Moni asiakas nukkuu niin hyvin, että myöhästyy aamiaiselta"

Vietä yö kaltereiden takana: "Moni vieras haluaa ehdottomasti putkaan"