Kantri

Kiviaidat kertovat tarinaa karusta raivaustyöstä – myös nykyajan kiviaidantekijän työ on hidasta ja raskasta

Kiviaitoja on Suomessa kaikkialla siellä, missä maasto ja pellot ovat olleet kivisiä. Vanhat kiviaidat ovat monelle ikoninen osa suomalaista perinnemaisemaa.
Lari Lievonen
Kivialan yrittäjä Allu Karttunen nostelee päivän aikana kiven poikineen. Kokemuksen myötä silmä harjaantuu tunnistamaan sopivan kiven oikeaan paikkaan.

Allu Karttunen korjaa Liperin hautausmaan kiviaitaa kivi kerrallaan. Hän mallaa keskittyneesti katseellaan kivikasaa ja etsii joukosta jokaiseen rakoon sopivan kiven.

Liperiläisen Hurulan Kiviaitakorjaamon yrittäjä on purkanut satoja metrejä luhistunutta kiviaitaa sivummalle ja asetellut sen uudelleen samoille sijoille.

1800-luvun puolivälissä rakennetun kiviaidan perusteellinen korjausurakka alkoi vuonna 2006. Karttunen on uudistanut aitaa noin 25 metrin vuosivauhdilla.

Karttunen ei käytä laastia, vaan kyseessä on niin sanottu kylmämuuraus. Käsityökalujen lisäksi apuna on pienoiskaivuri.

Kirkkopihaa ja hautausmaita reunustavat kiviaidat ovat tärkeä ja näkyvä osa liperiläistä kylämiljöötä. Siksi julkisivun tulee näyttää hyvältä.

”Jos pitkät kivet asettelee tietyllä tapaa, aita näyttää kaukaa katsottuna siltä, kuin se olisi sortumassa”, Karttunen toteaa.

Seurakunnat työllistävät aidankorjaajia, sillä monen hautausmaan tai kirkon ympärillä kiertää satoja vuosia vanhat kiviaidat.

Museoviraston erikoistutkija Veli-Pekka Suhonen kertoo, että käytössä olevien kirkkopihojen kiviaitoja suojaa kirkkolaki.

Kiinnostus vanhoja kiviaitoja kohtaan on Suhosen mukaan lisääntynyt viime vuosina. Museoviraston muinaisrekisterissä on inventoituna 400 kiviaitaa ja määrä kasvaa koko ajan.

Käytössä oleviin rakennuksiin liittyvät kiviaidat eivät ole muinaisjäännöksiä. Sen sijaan kauan sitten hylättyyn asumukseen tai viljelykseen liittyvä kiviaita on muinaismuistolain suojelema muinaisjäännös.

Toisinaan myös käytössä olevan rakennuksen yhteydessä oleva kiviaita saatetaan ottaa huomioon kaavoitusten yhteydessä ja määritellä suojelukohteeksi.

Muinaisjäännökseksi luokiteltua kiviaitaa ei saa purkaa tai korjata ilman museoviraston lupaa.

”Mutta jos on hienosti rakennettu kivimuuri ja muutama kivi on tipahtanut, niin kyllä ne saa pistää takaisin paikoilleen”, Suhonen täsmentää.

Useimmat kiviaidat ovat 100–200 vuoden ikäisiä. Erilaiset aitaukset ja muurit kuuluivat jo aiemmin maanviljelyyn. Suhosen mukaan kiviaitojen varhaishistoriaa ei ole tutkittu Suomessa kovin hyvin.

Jo keskiaikaisessa laissa 1300-luvulla oli aitausvelvollisuus, jonka tarkoituksena oli pitää kotieläimet aitojen sisällä ja petoeläimet ulkopuolella.

”1700-luvulla valtiovalta huolestui puun käytöstä, koska puuta tarvittiin paljon muun muassa ruukkeihin. Silloin esivalta antoi määräyksiä, että pitää siirtyä kiviaitoihin. Valvonta oli tuskin kovin tarkkaa syrjäisillä takamailla”, Suhonen arvelee.

Kiviaitoja on Suomessa kaikkialla siellä, missä maasto ja pellot ovat olleet kivisiä. Erityisen yleisiä kiviaidat ovat ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja Savon viljelysmailla.

Kiviseltä peltomaalta raivatut kivet ladottiin usein aidoiksi viljelysten ympärille, jotta laiduntava karja pysyisi poissa pelloilta. Aitoja pystytettiin runsaasti myös tilojen ja kylien välisille rajoille.

Kiviaidat kertovat meille entisaikojen elämästä, koska usein ikivanhasta asumuksesta on jäljellä vain sen tonttia ympäröinyt kiviaita.

Suhosen mukaan suurin osa ikivanhoista kiviaidoista ja niiden jäänteistä on pusikkojen ja metsien kätköissä. Niiden alkuperäistä tarkoitusta ja ikää kannattaa selvittää vanhoja karttoja tutkimalla.

”Kiviaidat kertovat aina jostain, kuten laiduntamisesta, pellon raivaamisesta tai asutuksesta. Jos törmää kiviaitaan, niin kannattaa katsoa laajemmin, että mihin kokonaisuuteen se liittyy. Toki pellot ovat saattaneet olla jossain niin kivisiä, että aitoja on tehty lähestulkoon pakon sanelemana.”

Matti Poutvaara/Museovirasto
Mustasaaren pitäjässä raivattiin runsaasti uudisviljelyksiä 1700-luvun puolivälissä. Kivet koottiin aidoiksi. Kuvassa Björköbyn kylän aitoja.

Varhaisimmat kiviaidat tehtiin yleensä vapaamuotoisesti latomalla, eikä niissä ole selkeää rakenteellisuutta.

Allu Karttunen pitää Liperin hautausmaan kiviaitaa taidokkaasti rakennettuna, koska se on pysynyt sijoillaan lähes kaksisataa vuotta.

Kivirakentaminen on hänelle mielenkiintoista ja luovaa elämätapatyötä.

”Tätä työtä ei voi tehdä pakkopullana ja se vaatii itsekriittisyyttä. Pelkkä tekeminen ei riitä. Joskus kivi näyttää hyvältä tietyssä kohtaa aitaa, mutta se ei ­asetu siihen täydellisesti. Silloin on osattava luovuttaa ja siirrettävä kivi sivuun.”

Karttunen päätyi ammattiin sattumalta. Hän ajoi vuosikymmeniä rekkaa. Vuosituhannen alkupuolella hän rakensi pihamaalleen kiviaidan. Kivityöt alkoivat kiinnostaa ja hän on oppinut tekemällä.

Kiviaidoista ei ole Karttusen mukaan ympärivuotiseksi leipätyöksi, koska Suomen kesä on lyhyt. Liperin seurakunta on budjetoinut joka vuosi aitakorjaukseen tietyn rahasumman.

Jouni Hirn
Monet kiviaidat ovat muistomerkkejä edeltävien sukupolvien lujasta työstä ja sopeutumisesta luonnonoloihin.

Työ etenee hitaasti. Karttunen laskee, että luonnonkiviaitaa valmistuu reilu puolitoista metriä päivässä. Hän saneeraa myös kivinavettoja ja sokkeleita.

Uusia luonnonkiviaitoja ei Karttusen mukaan juuri tehdä. Homma kaatuu usein siihen, kun asiakas saa kuulla hinta-arvion ja tarvittavan kivimäärän.

Karttunen on saavuttanut Liperissä legendaarisen maineen. Kyläläiset tapaavat sanoa, että varmin kesän merkki on se, kun Allu ilmestyy aidalle. Miehen tavaramerkkejä ovat sortsit, aurinkolasit ja puukengät.

Karttusen kaltaisia aitamestareita on Suomessa vain muutama. Harvinainen ammatti herättää kiinnostusta ja aitaprojekti kerää ihmettelijöitä.

Karttunen on teetättänyt innokkaimpia sivustakatsojia varten Varokaa vihaista Allua -kyltin.

”Pahinta on, jos joku rupeaa neuvomaan, että tuo kivi sopisi tuohon. Silloin sanon, että nyt jompikumpi meistä pitää kahvitauon.”

Karttunen täyttää syksyllä 60 vuotta. Ensi kesä voi olla viimeinen näissä hommissa. Käsi ei tahdo kestää kivien nostelua ja yrittäjällä on muitakin suunnitelmia.

Liperin seurakunnan aitaurakka päättyy ensi kesänä. Karttunen on helpottunut ja haikeissaan urakan kääntyessä loppusuoralle.

”Viimeisen kiven jälkeen otan yhden lonkeron.”

Lari Lievonen
Vanha kiviaita on Liperin kirkonkylän päätien varressa. Nyt se miellyttää silmää uudella ilmeellään.
Lue lisää

Näin onnistut luonnonkiviaidan rakentamisessa – aita vaatii voimaa ja malttia, mutta on onnistuessaan lähes ikuinen

"Lehmien tapporaha pelasti kurimuksesta" – ainainen aitojen teko jäi kaivelemaan savolaispoikaa, ja 30 vuoden kuluttua idealamppu välähti

Video: Matti Martikainen halkaisee aidaspuut rakentamallaan koneella – entisaikojen rengit hoitivat homman lekalla ja kiilalla

Pihalaattabisnes vaatii kovaa kuntoa