Näin onnistuu pressuhallin rakentaminen – hankalin vaihe on pressun laittaminen paikoilleen
Parille traktorille, peräkärrylle ja maatalouskalustolle ei löytynyt talven kynnyksellä tilaa hallista. Koska kiinteän uuden rakennuksen kustannukset olivat kovat, päätettiin koneiden säilytystä varten pystyttää pressuhalli.Pressuhalli hankittiin, kun sattumalta tutun konehallista löytyi kylän toiselta laidalta peltilaatikossa turhaksi jäänyt pressuhalli. Hallin koko oli 9,15 x 20 metriä, laatikko painoi tukevat 1 360 kg. Pitkästä varastointiajasta huolimatta hallin kaikki osat olivat hyvässä kunnossa.
Ennen rakentamisen aloittamista varmistettiin vaadittavat lupa-asiat kunnan rakennustarkastajalta. Taajama-alueen ulkopuolelle pystytetty kevytrakenteinen rakennus ei tällä kertaa vaatinut kirjallista lupaa.
Halli pystytettiin aikanaan ratsastuskenttänä toimineelle murskekentälle, joka oli salaojineen valmis alusta hallille. Hallin olisi voinut pystyttää suoraan hiekka- tai asvalttikentälle, mutta lumenauraus- ja tuulikuormasyistä perustukselle päädyttiin tilaamaan betonielementtejä, jotka asennettiin paikalleen etukuormaajalla nostaen. Näin hallille saatiin 40 sentin kivijalka, joka kestää myös pieniä osumia lumilingosta. Jotta halli ei jäänyt kaltevalle pinnalle, betonielementit upotettiin toisesta päästä 15 sentin verran ja toisessa päässä niitä nostettiin 15 senttiä maapinnan yläpuolelle. Alusta tasattiin ensin vaateriin laserin ja säätöhiekan avulla. Peruskivien asentamisessa kesti kolmelta mieheltä noin kaksi päivää.
Putket lajiteltiin kasoihin, joista ne olivat nopeasti otettavissa kokoamispaikalle. Hallin jokainen kaari koostui viidestä ovaalinmuotoisesta putkesta, jotka menivät sisäkkäin ja olivat lukittavissa toisiinsa lukkokantapulteilla akkuräikkää apuna käyttäen. Kaarten pystytyksessä käytettiin apuna traktorin etukuormaajaa ja jatkopuomia. Muutaman kaaren pystytyksen jälkeen asennettiin putket, jotka lukitsivat kaaret toisiinsa. Myös rungon pystyttäminen sujui parissa päivässä kahden miehen voimin.
Hankkeen hankalimmaksi vaiheeksi osoittautui pressun laittaminen paikoilleen. Ensimmäinen koetus oli levittää peltilaatikkoon laskosteltu peite hallirakenteen viereiselle pellolle. Tiukasti laskostettu pressu painoi yli 400 kiloa, ja nahkeapintaisesta alasta muodostuu uskomattoman suuri kitka. Pressun avaamisessa oli voiman sijaan käytettävä järkeä. Avauksen jälkeen pressun helmassa olevaan ommeltuun laskokseen pujotettiin putki, josta pressua päästiin vetämään. Koska nosturia ei ollut saatavilla, päädyttiin pressu vetämään kaarien päälle mönkijän vinssin ja taittopyörien avustuksella.
Pressu nousi ensimmäiselle puoliskolle melko helposti, sillä se ei saanut täyttä kitkaa kaarien pintaan pellolle levittämisen ansiosta. Vinssatessa hyödynnettiin kaarien harjalle asennettuja taittopyöriä. Peitteen ollessa harjalla tilanne vaikeutui, sillä taittopyöriä ei voitu käyttää ja kitka vaikutti huomattavasti työhön. Tällöin toisen puolen lapetta vedettiin ylöspäin ja vinssipuolelta alaspäin. Mönkijä oli tässä suhteessa hyvä vinssikone, sillä pressua ei saanut vaurioitettua mönkijän vinssillä vetämällä. Pressun asentamiseen kului kolme päivää – kaksi ja puoli päivää meni vinssatessa ja loput ajasta meni päätyjen paikalleen nostossa.
Ovien nostoon käytetään kahta rissapyörää ja narua, jonka ansiosta nostaminen onnistuu käyntioven puolelta vetäen. Näin iso ovi saadaan auki kulkuoven puolelta kahta narua vetämällä. Ohjeiden perustella ovinarut kiertäisivät oven alitse ja kulkisivat muutenkin huomattavan matkan ulkoilmassa. Koska epäilimme, että tarttuva lumi estäisi narun kulun taittopyörien kautta, päädyimme erilaiseen ratkaisuun ovien suhteen. Vetonarut kiinnitettiin yksinkerroin oven alaputkeen, jolloin oviaukon korkeudeksi jäi vain vajaat pari metriä ja ovi aukesi vain puoliksi. Ongelma ratkaistiin reilun kympin hintaisella purjerengassetillä. Nostonarut pujotettiin itseasennetun purjerengasparin lävitse, jolloin ovi kohosi lähes pari metriä korkeammalle. Tällä muutoksella oviaukosta saatiin yli neljä metriä korkea.
Lue Koneviestin nettisivuilta, mitkä olivat pressuhallin rakennuskustannukset sekä käyttöaste!
Sinua saattaa kiinnostaa myös:
Koneet syyssäältä suojaan pressuhalliin – näin pystytettiin pressuhalli pihaan
Kevyt ja kestävä M&T Farms -pressuhalli osaksi pihattoa – halli päivässä pystyyn
Pressuhallit laakasiilojen päälle on nopea ja kestävä ratkaisu – näin halli nousee nopeasti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




