100 vuotta vanha kuva sai minut liikuttumaan – pikkutyttö kauniissa mekossa oli isomummini Seiskarin saarella

Harri Eskola on käyttänyt kirjaa varten todella paljon lähteitä sekä Seiskari-seuran asiantuntemusta. Kuva: Janiko Kemppi

Suomen ulkosaaristossa sijaitsee pieni Seiskarin saari, jonka upeita hiekkarantoja isomummini muisteli ajoittain vielä vanhoina päivinään.

Seiskari on sukukytköksen kautta kiehtonut minua aina. Ilo olikin suuri, kun Harri Eskola keräsi yhteen tarinoita ja historiaa, jotka saattaisivat muuten kadota.

Kultaiset hiekat, kiviset rannat – Seiskarin saaren tarina (Momentum kirjat, 2025) on todella kattava teos Seiskarista. Se esittelee laajasti historiaa aina 1300-luvulta lähtien sota- ja evakkoaikaan.

Esipuheessa Eskola kertoo omasta mummostaan, joka on lähtöisin Seiskarista. Eskola kertoo välillä omia ja sukunsa muisteluita, mikä jaksottaa mukavasti lukemista.

Kirjaa varten on käytetty runsaasti lähteitä sekä Seiskari-seuran asiantuntemusta. Aiheita ei ole lähestytty tieteellisesti, vaan selittäen ja kertoen, mikä palvelee lukijaa.

Kirja saa kiitosta runsaasta kuvituksesta. Kuvat vievät saarelle ja esittelevät ihmisiä, jotka ovat sillä asuneet.

Löysin kirjasta kuvan, jossa kävelee pieniä tyttöjä, joiden joukossa oli myös isomummini. Oli liikuttavaa siirtyä ajatuksissa hetkeen sata vuotta sitten. Kuva on otettu vielä tyttöjen takaa niin, että katsoja on sivustaseuraaja. Minneköhän isomummini on menossa?

Harri Eskola: Kultaiset hiekat, kiviset rannat – Seiskarin saaren tarina. 304 sivua. Momentum kirjat. Kuva: Momentum Kirjat

Eskola selvittää laajasti seiskarilaisten arkea, työtä, merenkulkua, kulttuuria sekä sota-aikaa. Joskus teksti saattaa olla hieman lennokasta ja irrallistakin, mutta kokonaisuutta se ei muuta.

Kirja on itselleni merkittävä omien sukujuurieni vuoksi. Pelkästään seiskarilaisten jälkeläisille se ei kuitenkaan ole suunnattu.

Kirjaa lukiessa tajuaa nopeasti, että Seiskari oli hyvin erityinen oma alueensa. Se sijaitsee ulkosaaristossa, asukkaita ei ollut suuria määriä ja elanto piti hankkia saaren ehdoilla. Saaren ja sen asukkaiden tarina on kiehtova.

Seiskaria voi ajatella helposti vain sodan ja evakon kautta, mutta kirja avasi silmiäni siinä, että se oli isomummilleni varmasti upea paikka, jossa lapsen oli hyvä varttua. Enää saarelle ei meillä ole asiaa, mutta on hyvä, että muistot siitä ovat nyt hyvin tallessa.