Vanhemmuus ei pääty siihen, kun lapsi muuttaa kotoa pois
Tänä syksynä olemme kuljettaneet kaksi muuttokuormaa kotiportista maailmalle, kirjoittaa Terhi Peltokorpi.
Jokaisen nuoren muutto pois kotoa tuntuu myös suurperheen arjessa, kolumnisti pohtii. Kuva: Kari SalonenKuinka monta lasta teillä asuu ensi talvena kotona? Sama kysymys on toistunut joka syksy tuttuja tavatessani sen jälkeen, kun vanhin lapsistamme pääsi ylioppilaaksi.
Elo- ja syyskuu vaikuttavat olevan tyypillisiä ajankohtia muuttaa pois lapsuudenkodista. Näin on meilläkin. Tänä syksynä olemme kuljettaneet kaksi muuttokuormaa kotiportista maailmalle.
Olen vastannut kysyjille, että meillä on ensi talvena kotona kokoaikaisesti vain kolme lasta. Sana ”vain” kuvaa sitä, että kotiimme jää enää kolmasosa lapsistamme.
Yhden tai kahden lapsen perheessä aikuistuvan nuoren poismuutto voi tuntua haikealta ja isolta muutokselta. Jokaisen nuoren muutto näkyy ja tuntuu yhtä lailla suurperheen arjessa.
Myös vanhempien välinen suhde voi muuttua, kun arkeen vapautuu lisää yhteistä aikaa.
Kotitöitä yritetään jakaa uudelleen. Kolmesta lapsesta syntyy ympärille elämää vähemmän kuin yhdeksästä. Koti tuntuu arkipäivisin jo hiljaiselta ja melko tyhjältä. Siivottavia neliöitä on tarvetta enemmän ja kattilat liian isoja kutistuneen perheen arkitarpeisiin.
Myös vanhempien välinen suhde voi muuttua, kun arkeen vapautuu lisää yhteistä aikaa. Ehkä on tarve pysähtyä miettimään, kuka sinä olet, kuka minä olen ja minkälaisia toiveita meillä on yhteiseen elämäämme.
Pienen lapsen, teinin tai aikuistuneen lapsen vanhemmuus on erilaista. Suurperheessä vanhempi harrastaa akrobatiaa taipumalla näihin kaikkiin rooleihin lähes yhtäaikaisesti.
Muistan kuulleeni joskus ajatuksen, että pienet lapset työllistävät päätä ja käsiä ja isot lapset kuormittavat sydäntä.
Vanhemmuus muuttuu rinnalla kulkemiseksi, tukemiseksi ja kuuntelemiseksi.
Vanhemmuus ei pääty siihen, kun lapsi muuttaa pois kotoa ja aloittaa oman elämänsä rakentamisen. Vanhemmuus muuttuu rinnalla kulkemiseksi, tukemiseksi ja kuuntelemiseksi.
Vanhemmilta pyydetään usein myös apua arjen ongelmiin. Apua yritetään antaa, onpa kyse veroilmoituksen tai vuokrasopimuksen tarkistamisesta, opintotuen hakemisesta tai terveysneuvonnasta.
Vanhempana olen kiitollinen siitä, että yhteys aikuistuneisiin lapsiimme on säilynyt läheisenä. Sitä ei voi pitää itsestään selvänä. Ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta erilaisine odotuksineen ja tarpeineen. Nämä muuttuvat elämänvaiheissa.
Eilen soitin yhdelle kotoa pois muuttaneelle lapselle ja viestittelin kolmen muun lapseni kanssa käytännön asioista. Perheen WhatsApp-ryhmään saimme kuvia yhden lapsemme perheen lomareissulta. Kotiarjessa olin vanhempi niin täysi-ikäiselle lukiolaiselle kuin perheen nuorimmille koululaisille.
Tänään kävin iltateellä yhden lapsemme luona. Kyläilyyn osallistui videopuhelun välityksellä toisella paikkakunnalla asuva, syksyllä kotoa pois muuttanut lapsemme.
Iloitsin siitä, että saimme jakaa arkemme iloja ja suruja ja kohdata toisemme 300 kilometrin etäisyydestä huolimatta aivan kuin saman pöydän ääressä.
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



