Ihminen säästää leirintäaluemaksun ja törkkää autonsa puskaan – maanomistaja korjaa jäljet
Turisteille tulee tarjota maksullisia palveluita ja maanomistajien tulee saada nauttia oikeuksistaan, kirjoittaa Petteri Summanen kolumnissaan.
Suomi houkuttelee matkakohteena yhä useampia pyöräilijöitä, telttamatkailijoita ja karavaanareita. Kuva: Niko HälväLeirintäalue on paikka, jonne kotimainen tai ulkomainen matkailija voi asettua yöpymään ja nauttimaan paikallisesta luonnosta ja palveluista.
Camping-ilmiö on maailmanlaajuinen. Matkailuauto tai -vaunu edustavat perinteistä liikkuvan matkailun mallia. Sen lisäksi tunnetaan tietysti mökki- ja telttavaihtoehdot. Uusimpana muoti-ilmiönä riipputeltat, joiden mallivalikoima on laaja.
Matkailuauton voi omistaa tai vuokrata. Euroopassa risteilee kymmeniä tuhansia matkailijoita, jotka viipyvät loman pituuden, säiden tai yleisen viihtyvyyden mukaan vaihtelevia aikoja kohteissa, joista muodostuu ketjutettu reissu.
Muotona karavaanilomailu sopii niille, jotka eivät halua tai voi sitoutua vapaa-ajan asuntoon, veneeseen, tai majoittua kalliissa hotelleissa. Pyörillä liikkumiseen taas liittyy vapaus.
Vapautta ei sovi käyttää väärin. Uutena ilmiönä tunnetaan ”puskaparkkeeraus”-käsite.
Netin alustoilla jaetaan tietoa ja vinkataan kohteista, joissa voi leiriytyä kohteeseen ilman, että sitoutuu leirintäalueen sääntöihin tai maksuihin. ”Puskakämppäys” mahdollistaa massojen välttelyn ja luo seikkailun makua.
Yhteisövihjeen tai oman etsintätyön pohjalta voi poiketa sivutielle ja päätyä ”ihan omaan spottiin”. Paikalle saattaa ilmestyä maanomistaja, joka joko hyväksyy oleskelun ja varmistaa leiriytyjien vastuulliset toimintatavat, tai sitten häätää heidät matkoihinsa.
Kun todellisia sanktioita ei ole luvassa, kynnys riskin ottamiseen laskee.
Maanomistajana olen ikäväkseni saanut bongata metsätilan rannasta luvattoman leiriytymisen jälkiä. Siivottavaksi jäi roskia ja tuhnuinen nuotiokyhäelmä. Kohteeseen oli suunnistettu kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla.
Aiemmin, samoilla paikoilla, setäni yllätti ulkomaisen seurueen, joka oli päätynyt telttailemaan perikunnan venerantaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta selväksi kävi, ettei paikka ollut leirintäalue. Avolähteeseen kellumaan jätetyt ulosteet vahvistivat sen, ettei rantaa voisi jättää vaille valvontaa.
Kevyt ja ilmastoystävällisempi matkailu lisääntyy kiihtyvään tahtiin. Viileämpi pohjoinen houkuttaa pyöräilijöitä, telttamatkailijoita ja karavaanareita. Yöpymispaikkoja tarjotaan esimerkiksi eteläisellä Saimaalla vaihtelevasti.
Maaseutukunnissa tulisi ymmärtää trendi ja hyötyä siitä. Palvelut tuottavat. Kylpylöihin ei tarvitse investoida. Yhteistyöhön kannustetaan paikalliset asukkaat. Sesongin palvelut tulee koordinoida sivustoilla, joiden kautta ohjataan matkailijat oikeisiin kohteisiin.
Pienryhmille suunnatuille elämyksille on tilausta. Kysyntää on muun muassa kalaretkille, maisemakierroksille, saunotuksille ja aamiaispalveluille. Näin minulle on kerrottu.
Puskamatkailijat ovat joko jäänne 1970-luvulta, tai sitten jotain hämärää uussosialismia. Turisteille tulee tarjota maksullisia palveluita ja maanomistajien tulee saada nauttia oikeuksistaan.
Ilmaisuus on huono bisnesmalli.
Kolumnin kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
