Kotimaa

Ilmaantuvuusluvuissa iso muutos – koronatartunnat ryöpsähtivät uusille kymmenille näissä sairaanhoitopiireissä

Koronapandemian ilmaantuvuusluku on kiivennyt kolmen sairaanhoitopiirin alueella yli 25:n. Se on määritelty maksimiluvuksi maalle, johon voi matkustaa vapaasti ilman karanteenia.
Jukka Pasonen
Kahden viime viikon aikana on Suomessa todettu yhteensä 858 tartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tiistain tietojen mukaan Suomessa on rekisteröity 149 uutta koronavirukseen liittyvää tartuntaa.

Määrä on jyrkässä kasvussa, ja Suomen koronavirusilmaantuvuus on yli kaksinkertaistunut parissa viikossa.

Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 341, missä on lisäystä kaksi viime perjantaihin. Sairaalahoidossa olevien määrä Suomessa on 19 (+3), ja tehohoidossa olevien määrä on 2 (-1).

Yli 85 prosenttia sairastuneista parantuu taudista, eli heistä ei ole muuta seurantatietoa kolmeen viikkoon todetusta tartunnasta.

THL:n varmistetut koronatapaukset näyttävät suurimpia lukuja nyt Keski-Suomessa, missä tartuntoja on todettu 106, kun luku oli kaksi viikkoa aiemmin vain 37. Ilmaantuvuusluku on 41,9, miltei kolminkertainen aiempaan.

Toiseksi suurin ilmaantuvuusluku, 34,4, on Etelä-Savossa. Siellä tapauksia on kahdessa viikossa ollut 34 kappaletta, kun luku oli nolla edellisjaksoon verrattuna.

Päijät-Hämeessä ilmaantuvuusluku nousi 32,4:ään 9,52:sta. Tapausmäärä yli kolminkertaistui 20:stä 60:een.

HUSin alueella ilmaantuvuus kipusi nyt 19,3:een, kun se aiemmin oli 11,51. Tapauksia on 326.

Nousua tartunnoissa on myös Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Lapissa, Länsi-Pohjassa, Pirkanmaalla, Vaasassa ja Varsinais-Suomessa.

Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla luvut ovat päinvastoin laskusuunnassa.

Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 502 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Lue myös:

Yli 50 ihmisen yleisötilaisuudet saavat jatkua lokakuussa kaikkialla Suomessa

WHO: Viime viikolla saavutettiin uusi huippu koronatartuntojen määrässä

Lue lisää

Venäjän duuman jäsenistä 38 on tällä hetkellä sairaalahoidossa – koronatartunnoissa uusi ennätys, metromatkustajilta mitataan kuume

Luonnon köyhtymisen ja koronan yhteys tunnustettiin EU:n ministerikokouksessa – luvassa tehokkaampia keinoja suojella monimuotoisuutta

Tilat ja lomitus kestivät koronan

Keskustan kerrottava, mikä on puolueen rooli