Viron viinaralli hyytyi: Tallinna suljetaan koronan takia maanantaina, suomalaiset ostosmatkailijat katosivat jo
Normaalisti Tallinnassa olisi suomalaisia ruuhkaksi asti joulun ja uudenvuoden välipäivinä.
Tallinan Super Alkon piha oli tapaninpäivänä autio. Normaalisti joulun välipäivinä tämä parkkipaikka olisi täynnä. Kuva: Stina HaasoOstosmatkailu Suomesta Tallinnaan on seisahtunut. Normaalisti joulun aikaan Viron pääkaupunki kuhisisi suomalaisia. Tapaninpäivänä Tallinkin pikavuoroilla oli hiljaista.
"Viinaralli on loppu. Suomalaiset ovat hävinneet kokonaan", kertoo Janne Täht Tallinnan Super Alkon kassalta.
Liikkeessä on ollut hiljaista. Asiakkaina on vain paikallisia. Näky tukee Alkon loppuvuoden myyntilukija, joiden mukaan suomalaiset ovat siirtyneet ostamaan alkoholijuomansa kotimaasta.
"Tavallisesti nyt olisi ruuhkaa aamusta iltaan. Nyt kaikki pelkäävät koronaa."
Tallinnassa odotettiin jonkinlaista piikkiä suomalaisten alkoholinhakumatkailuun ennen kuin Viro sulkee Tallinnan ja sitä ympäröivän Harjun maakunnan maanantaista 28. joulukuuta kolmeksi viikoksi.
"Suomalaisilla ei ole niin kova jano, että riskiä oltaisiin valmiita ottamaan", tuumaa Suomesta Tallinnaan Tallinkilla lauantaina matkustanut keski-ikäinen mieshenkilö.
"Kymmenen päivän karanteenikaan kotiin palattua ei houkuta."
Viroon suunnanneet suomalaiset pelkäsivät leimautuvansa ja kertoivat pitävänsä matalaa profiilia Suomenlahden eteläpuolelle suuntautuvasta matkasta.
Virossa koronan ilmaantuvuusluku Suomeen verrattuna on yli viisinkertainen.
Suomeen palanneille matkaajille jaettiin satamassa THL:n ohjeet 10 vuorokauden omaehtoiseen karanteeniin siirtymisestä. Rutiinipistokokeiden lisäksi viranomaiset tarkastivat jokaisen maahantulijan passit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


