Kantava lauluääni oli korvaamaton, kun ensimmäisiä äänityksiä ryhdyttiin tekemään
Keksijäneroa ja oopperadiivaa yhdisti ihmelaite, joka siivitti jälkimmäisen uraa.
Vinyylilevyt korvasivat 1960-luvulla gramofoni- eli sellakkalevyt, joita arkikielessä yleisesti kutsuttiin savikiekoiksi. Niitä ennen äänitettiin ”lieriöihin”. Kuva: Timo JaakonahoAino Ackté (1876–1944) oli ensimmäinen suomalainen oopperatähti, joka niitti mainetta myös kansainvälisillä näyttämöillä.
Hän oli 1900-luvun alussa kiinnitettynä sekä Pariisin Suuren oopperan solistiksi että New Yorkin Metropolitan-oopperaan. Laulajatar osallistui myös kiertueille Yhdysvalloissa sekä konserttimatkoille Euroopan musiikkikeskuksiin.
Acktén tunnetuimpia rooleja olivat Richard Straussin Salome ja Charles Gounod'n Faustin Margareta. Hän edisti oopperataidetta myös kotimaassaan. Ackté oli perustamassa Kansallisoopperaa ja aloitti Savonlinnan oopperajuhlat.
Suomen ensimmäisiin levylaulajiin kuulunut Ackté sai pontta uralleen keksinnöstä, jonka amerikkalainen Thomas Alva Edison esitteli ensimmäisen kerran 29. marraskuuta 1877.
Kyse oli fonografista, joka tallensi äänen värähtelyn tina- ja myöhemmin vahasylintereille.
Koska mikrofoneja ei vielä tunnettu, esittäjän piti laulaa ilman vahvistinta suoraan laitteen torveen.
Parhaiten se sopikin kovaäänisille oopperalaulajille. Ihmekoje oli nähtävillä Suomessa ensi kertaa 1879 Helsingin yliopistotalolla markan sisäänpääsymaksulla.
Aino Ackté taas teki ensimmäiset levytyksensä Pariisissa vuonna 1902.
Edison oli ottanut samana vuonna käyttöön uuden valumenetelmän, joka mahdollisti lieriöiden sarjatuotannon. Pian Edisonin fonografilieriöiden myynti nousi jo neljään miljoonaan ja lopulta lähes 10 miljoonaan maailmanlaajuisesti.
Sähkölampun menestystarinan isä siivitti myös musiikkimarkkinat lentoon.
1900-luvun alussa Edison oli maailman johtava äänitteiden ja äänentoistolaitteiden tuottaja.
Hänen laitteillaan myös Aino Ackté levytti aarioitaan.
”Vaikka fonografin huippukausi kesti vain kymmenen vuotta, se loi perustan kansainväliselle ääniteteollisuudelle. Lieriöt loivat mallin musiikkiäänitteiden maailmanlaajuiselle tuotannolle ja jakelulle”, kirjoittaa musiikkitieteilijä Pekka Gronow teoksessaan 78 kierrosta minuutissa (2013).
Äänitemarkkinoiden voittajaksi osoittautui saksanjuutalaisen Emile Berlinerin kehittämä gramofoni. Se käytti lieriöiden sijasta niin sanottuja savikiekkoja äänen tallentamiseen, mikä mahdollisti tehokkaamman massatuotannon.
Gronowin mukaan alkuvuosien äänilevytuotantoa hallitsi oopperamusiikki. Savikiekoille mahtui enimmillään viisi minuuttia musiikkia per levypuoli.
Oopperalaulajien koulutettu ääni pianon säestyksellä oli puolestaan ihanteellinen varhaisen äänilevytekniikan kannalta.
Lopulta myös Edison alkoi tuottaa äänilevyjä, joille myös Aino Ackté lauloi.
Oopperadiivan bravuureihin lukeutui Faustin Jalokiviaaria (Ah! Je ris de me voir), jonka hän levytti Pariisissa neljä eri kertaa.
Vuoden 1905 version alussa Acktén kuullaan juontavan itse ranskaksi lauseen: ”Faust: Jalokiviaaria, laulaa rouva Aino Ackté".
Hän teki levytaltiointeja kolmisenkymmentä, mutta ikävä kyllä Edison-yhtiön levyprässäämön tulipalossa niistä tuhoutui iso osa.
Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönäArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
