Suomalaiset avasivat kotiensa ovet ukrainalaisille pakolaisille − dokumentti kuvaa tilannetta Paraisilla
Tämän vuoden maaliskuussa joukko vapaaehtoisia lähti hakemaan pakolaisia Ukrainan rajalta. Yli sata perhettä oli valmis ottamaan heidät vastaan avosylin Paraisilla.
Ukrainalaisen pakolaisperheen lapsi Paraisilla. Kuva: YLEVenäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan sai ihmiset havahtumaan länsimaissa. Ukraina on saanut paljon sotilaallista ja taloudellista tukea mailta sodan alettua. Tuki ei ole jäänyt ainoastaan lahjoituksiin, vaan valtiot ovat ottaneet valtavia määriä pakolaisia vastaan.
Sodan alettua kansalaisyhteiskunta heräsi Suomessa ja ihmiset ryhtyivät toimiin. Oli monenmoista tavaran ja rahan keruuta. Kaikista auttavaisimmat olivat valmiita avaamaan kotinsa oven Ukrainasta tulleille pakolaisille.
”Minua ahdistaa, jotain täytyy tehdä”, kertoo yksi pakolaisperheen vastaanottavista suomalaisista.
Dokumenttielokuva Ukrainasta Paraisille kertoo suomalaisperheistä, jotka ottivat luoksensa ukrainalaisia pakolaisia asumaan. Dokumentissa seurataan pakolaisten ja suomalaisperheiden yhteistä elämää ja arkea.
Kuvaus on arkinen ja suorastaan tylsä. Se on tervetullutta, sillä keinotekoista draamaa ei tarvita. Tilanne Ukrainassa on tarpeeksi traaginen, eikä sentimentaaliselle kauhistelulle ole tarvetta.
Kotimaansa ja isänsä jättäneiden lasten kohtalo pistää miettimään. Voi vain kuvitella, mitä nämä pienet ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Silti heidän olemuksessa on intoa ja hymykin jaksaa tulla huulille.
Vaikka lapset ovat sodan kauhuilta turvassa Suomessa, sota on läsnä mielissä. Tankit esiintyvät piirroksissa toistamiseen.
Positiivista on, että ukrainalaiset lapset ovat lähes saman tien päässeet koulun penkille. Tämä näyttää olevan lapsilleen itselleen myös äärimmäisen tärkeää. Ipanat kertovat innoissaan, mitä koulussa on päässyt tekemään.
Pakolaiset tulee saada mahdollisimman nopeasti osaksi yhteiskuntaa, ja tämä näyttää onnistuneen ainakin Paraisilla.
Ohjelmassa ukrainalaiset kertovat tarinansa. Yksi pakolaisista on parikymppinen Yuulia Honchar. Hän lähti Ukrainasta alaikäisten sisarustensa kanssa. Vanhemmat jäivät kotimaahan.
”Minun oli pakko lähteä sisarusteni takia, koska he olivat pieniä. Jos he olisivat isompia, he olisivat voineet lähteä itse. Olisin halunnut itse jäädä Ukrainaan, koska siellä olisin voinut auttaa. Suoraan sanottuna tunnen syyllisyyttä siitä, että lähdin”, Honchar kertoo.
Yksi pakolaisista on taas kahden lapsen äiti, myös nimeltään Yuulia. Hän uskoo lapsillaan ja Ukrainalla olevan edessään loistava tulevaisuus. Kotimaa kutsuu, kun viholliset on torjuttu.
Paraisiin muuttaneet ukrainalaiset eivät ole passiivisia, vaan opiskelevat aktiivisesti Suomea ja hakevat töitä. Nämä ihmiset todella yrittävät parhaansa.
Dokumentti on kuvattu keväällä. Nyt sota on jatkunut jo kuukausia ja tuntuu, että akuutti kriisi on päässyt unohtumaan. Aktiiviset projektit ukrainalaisten auttamiseksi ovat olleet vähemmän esillä. Tämä herättää huolen.
Dokumentti toimii hyvänä muistutuksena siitä, että Ukrainaa ei saa unohtaa. Avunannon täytyy jatkua kaikilla rintamilla. Uutisiin ei saa turtua.
Ukrainalaisia pakolaisia, lapsia ja äitejä, tulee jatkossakin lisää. Suomen tulee tarjota turvaa heille. Valtiolla ja kunnilla tulee olla puitteet kodin antamiseksi näille ihmisille.
Katsottavissa YleAreenasta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
