Kun sota syttyi yöllä, Bohdan oli junassa ja päätti vaihtaa suuntaa - nyt hän hoitaa lehmiä Kurikassa

Bohdan Kroshchuk työskentelee nyt Pihlajan tilalla Kurikassa. Hän pitää työstään, mutta tulevaisuudesta ei ole tietoa. Kuva: Johannes Tervo

Torstaina 24.2. aamyöllä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Bohdan Kroshchuk, 31, istui junassa matkalla Puolan ja Valko-Venäjän rajaseudulla asuvien vanhempiensa luokse.

Tieto sotatoimien alkamisesta levisi nopeasti junassa aiheuttaen pelkoa. Bohdan itse ei ollut paniikissa. Hän oli osannut aavistaa pahinta, vaikka Ukrainan hallitus oli rauhoitellut kansalaisia, että tilanne selviää rauhanomaisesti eikä maasta kannata poistua.

Bohdan kuitenkin koki, että hänen on lähdettävä nyt tai ei koskaan, sillä pian rajat tullaan sulkemaan.

Bohdan teki nopean päätöksen. Hän ei mennytkään vanhempiensa luokse, vaan ylitti Puolan rajan ja matkusti Varsovan lentokentälle.

Kuten miljoonien muiden ukrainalaisten, myös hänen elämänsä muuttui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ystävät, lähiomaiset, työ ja Kiovassa sijannut asunto saivat jäädä. Selässä oli vain reppu, jossa oli tietokone ja pieni määrä vaatteita.

Samana torstaiaamuna Kurikan Myllykylässä asuvan maatalousyrittäjän Elina Pihlajan puhelimeen kilahti yllättävä viesti.

Pihlaja tunsi viestin lähettäneen Bohdanin nimeltä, sillä tämä oli hakenut ystävänsä kautta töitä hänen ja aviomiehensä Harri Pihlajan tilalta. Alun perin oli sovittu, että Bohdan tulisi töihin kesän aikana, mutta sodan alkaminen muutti suunnitelmia.

”Sain aamuvarhaisella häneltä viestin, että sota on syttynyt. Bohdan kertoi, että nyt hänellä olisi mahdollisuus tulla rajan yli ja tulla töihin, mutta pian rajat laitetaan kiinni.”

”Vastasin myöntävästi, mutta luulin, että hänellä on joku tuttava täälläpäin, jonka luona hän yöpyy. Yllätys oli melkoinen, kun seuraavana päivänä hän laittoi viestin, että voisinko tulla hakemaan hänet illalla Vaasan lentokentältä. En edes tiennyt minkä näköistä ihmistä menen vastaan”, Elina Pihlaja kertoo.

Saapumispäivästä Bohdan muistaa sen, että perillä Myllykylässä vallitsi hiljaisuus. Linnut lauloivat ja jänikset loikkivat pelloilla. Olo tuntui turvalliselta – aivan kuin hän olisi palannut lapsuuden maisemiin.

Pihlajan tilalla ei ollut osattu varautua ulkomaalaisen työntekijän saapumiseen näin nopealla aikataululla. Ensimmäisenä Bohdanille piti löytää oma asunto.

Elina Pihlaja soitti Myllykylän kyläseuraan, jonka talkoolaiset olivat parhaillaan remontoimassa läheisellä kylätalolla olevaa kaksiota vuokrattavaksi.

”Minulle sanottiin, että remontin valmistumiseen menee vielä kaksi viikkoa. Sanoin, että asunnolle olisi tarvetta jo tänä iltana. Kahden tunnin päästä minulle soitettiin, että nyt on saatu muutama kylänmies avuksi ja asunto on valmis illalla. Asunto järjestyi päivän varoitusajalla”, Pihlaja kiittelee.

Elina ja Harri Pihlaja ovat auttaneet Bohdania uudessa elämänvaiheessa monin tavoin. He ovat käyttäneet häntä verotoimistossa, pankissa ja auttaneet lupa-asioiden hoitamisessa. Ukrainalaisesta on tullut tavallaan kuin uusi perheenjäsen.

Työluvan saamiseen meni yli kuukausi, mutta Maahanmuuttovirasto on myöhemmin muuttanut hakuprosessia. Nyt ukrainalainen voi hakea tilapäistä suojelua ja saada työluvan heti, kun päätös tulee.

Pihlajan tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1733. Elina ja Harri Pihlaja ovat tilan 11. isäntäpari. Tila on erikoistunut jo pitkään maidontuotantoon, mutta viime vuonna se otti toisenkin tuotantosuunnan ostamalla viereisen kanahallin ja aloittamalla siellä broilerinuorikoiden kasvatuksen.

Pihlajan perhe on ottanut Bodhanin lämpimästi vastaan. Vasemmalta: Elina Pihlaja sylissään perheen kuopus Heta, Akseli, Elli, perheen isä Harri ja Bodhan. Kuva: Johannes Tervo

Iso tila ei tulisi toimeen ilman ulkopuolista työvoimaa. Pihlajan tilalla on Bohdanin lisäksi yksi virolainen työntekijä.

”Täällä vallitsee melkoinen kielten sekamelska. Meidän virolainen työntekijämme ja Bohdan puhuvat keskenään venäjää, minä puhun muun perheen kanssa suomea ja Bohdanin kanssa englantia”, Elina Pihlaja naurahtaa.

Bohdan on kotoisin maaseudulta Ukrainan luoteisosassa olevan Volodymyrin kaupungin lähettyviltä.

Hänen lapsuudenkodissaan oli lehmiä ja sikoja. Bohdan hoiti eläimiä siihen saakka, kunnes muutti 17-vuotiaana pois kotoa. Hän näyttää puhelimestaan hänen äitinsä lähettämiä kuvia. Niissä ei näy sota, vaan kauniita maalaismaisemia.

Ukrainan luoteisosa, josta Bohdan on kotoisin, on säästynyt vielä toistaiseksi suurimmilta pommituksilta. Lähimmät ohjusiskut ovat osuneet 20 kilometrin päähän lapsuudenkodista.

Sen sijaan Kiovassa, missä on Bohdan asui viimeiset neljä vuotta, moni tuttava on kuollut pommituksissa. Myös toistakymmentä tuttua sotilasta on menettänyt henkensä.

Bohdanin perheeseen kuuluvat isän ja äidin lisäksi isoveli ja kaksoisveli. Molemmat veljet ovat hakeneet armeijaan sodan syttymisen jälkeen, mutta heitä ei ole vielä kutsuttu palvelukseen.

Bohdanin mukaan syynä on se, että kaikille halukkaille ei ole vielä aseita ja varusteita.

Vielä muutama kuukausi sitten Bohdanilla oli yritys, asunto ja tyttöystävä, jonka kanssa hän matkusteli ympäri Eurooppaa.

Mies välitti työkseen amerikkalaisia autoja. Kauppa kävi. Hän laskee tuoneensa Ukrainaan yli sata jenkkiautoa, joiden hinnat vaihtelivat 10 000–60 000 dollarin välillä.

Useimpien ukrainalaisten tavoin Bohdanin tulevaisuuden näkymät romuttuivat sodan takia täysin.

Kun sodan uhka paheni Ukrainassa, miehen yritystoiminta seisahtui. Hän päätti etsiä töitä ulkomailta, jotta voisi elättää muut perheenjäsenensä.

Monen ulkomailla asuvan ukrainalaisen tapaan Bohdan lahjoittaa osan palkastaan kotimaansa armeijalle. Bohdanin mukaan rahoilla hankitaan kypäriä, luotiliivejä ja muita taisteluvälineitä.

Nyt Bohdan hoitaa Pihlajan tilan lehmiä. Työhön opettelu on vienyt aikansa, sillä tilan modernit maatalouskoneet eivät olleet hänelle aiemmin tuttuja. Hän on ahkera ja motivoitunut.

Harri Pihlaja toteaakin, että Bohdanille riittäisi tilalla töitä vaikka koko loppuelämäksi.

Suomen maatiloille on nykyisin vaikea löytää pätevää työvoimaa, ja Ukrainan sota on vaikeuttanut tilannetta entisestään.

”Kun meillä oli vuonna 2014 kaksi karjanhoitajan paikkaa auki, saimme 95 hakemusta. Joukossa oli suomalaisia ja virolaisia. Kun tämä paikka oli haussa, hakijoita oli kymmenen eikä heidän joukossaan ollut yhtään suomalaista”, Harri Pihlaja sanoo.

Bohdan on yhteydessä Ukrainaan lähes päivittäin. Hän pelaa usein ystäviensä kanssa shakkia netissä. Ystävät ovat auttaneet häntä tyhjentämällä hänen vuokra-asuntonsa ja kuljettamalla tavarat varastoon.

”Haluaisin palata kotimaahani, mutta adaptoidun päivä päivältä enemmän tänne. En pidä Suomeen jäämistä mahdottomana. Tosin kaikki riippuu siitä, miten sotatilanne etenee Ukrainassa.”

Traagisten sotakuvien näkeminen on musertavaa. Bohdan miettii usein, millaista elämä oli raunioiksi pommitetuissa kerrostaloissa ennen sodan alkamista. Lapset kirmasivat pihoilla ja aikuiset kävivät töissä.

”Nyt monen elämä on päättynyt eikä paluuta entiseen ole.”

”Olen kiitollinen tälle perheelle, että he ottivat minut töihin heti. En osannut odottaa, että suomalaiset auttaisivat meitä ukrainalaisia näin paljon.”

Juttu on julkaistu elokuun Kantrissa.