Pohjanmaalta Kanadaan ja takaisin ‒ ”Vereslihalla eletty elämä tulee näytettyä kummassakin maassa”

Pohjalainen Ann-Luise Bertell (s. 1971) valloitti lukijat ja palkintoraadit romaanillaan Oma maa (suom. 2021). Tuo Botnia-sarjan toinen osa oli sekä Finlandia- että Runeberg-palkintoehdokas. Keskeisten henkilöitten esikuvina olivat kirjailijan isän vanhemmat.

Nyt suomeksi on saatu trilogian avausosa, esikoisteos Ikävän jälkeen.

Tarina pohjautuu Bertellin Kanadan siirtolaisena käyneen äidinäidin, Marian, elämään. Siirtolaisvuosistaan isomummo ei halunnut puhua eikä niistä jäänyt dokumentteja, mutta Bertell luo uskottavaa fiktiota.

Teos on pienimuotoisempi kuin Oma maa, mutta kuvaa vaikuttavasti viime vuosisadan alkupuolen ankaria elinehtoja. Marian ja Harald-veljen lapsuusvuodet katkeavat isän saatua kuolettavat vammat pillastuneen hevosen riuhdonnassa.

Nuoren leski-äidin uusi avioliitto osoittautuu kolkoksi niin lapsille kuin äidillekin. Niinpä Maria lähtee 16-vuotiaana veljensä perässä Atlantin toiselle puolelle.

Romaani etenee kahdessa tasossa. Toisen tason muodostavat jo vanhan ja muistisairaan Marian tilittävät kirjeet Lidia-tyttärelle, jonka hän hylkäsi Kanadaan. Vahvempi taso etenee kronologisesti lapsuuden tragedioista siirtolaisvuosien ihmissuhteisiin ja paluuseen synnyinseudulle.

Vereslihalla eletty elämä tulee näytettyä kummassakin maassa.

Trilogian päätösosa Ikuinen kaipuu ilmestyy suomeksi syyskuussa. Se kertoo Marian Kanadassa syntyneistä kaksoistyttäristä Marlenesta ja Susannesta. Siirtolaistienesteillään isä on rakennuttanut kotiseudulle talon, johon tuo perheensä. Mutta paluu Suomeen ei ole ongelmaton.

Teos on Marlenen kasvutarina. Siinä painottuu siirtolaisten ikävä ja äitien ja tyttärien haastavat suhteet 1950-luvun pohjalaiskylässä.