Karjalan tiedekeskuksen arkistosta Petroskoista tutkija Joonas Aholalle avautui eräänlainen aarreaitta. 1930‒50 -luvuilta neuvosto-Karjalassa on tallennettu noin 70 kalevalamittaista runoa, ja kalevalaista runotraditiota sivuavia on löydetty suunnilleen sama määrä lisää.
”Tuli puun takaa, kuinka paljon sitä löytyi. Näitä ei ole neuvostoajan jälkeen juuri käsitelty Venäjälläkään. Aihe ei ole ollut muodikas, kuten ei meillä Suomessakaan.”
”Siellä oli mitä ihmeellisintä kamaa. Saattoi olla karjan suojeluloitsu, metsämiehen varaus, sitten tulee kiitos Stalinille”, Ahola muistelee kolmen vuoden takaista matkaa Petroskoihin.
Nyt Ahola tutkii tätä traktorirunoudeksi nimittämäänsä ilmiötä. Hän sai aiheeseen vinkin Karjalan sivistysseuran toiminnanjohtajalta Eila Stepanovalta (MT 28.2.).
Muutamat runonlaulajat saivat Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenyyden, vaikka he olivat luku- ja kirjoitustaidottomia. Se kertoo, kuinka tärkeä hanke oli. Joonas Ahola
1920-luvulla kun Lenin kuoli, kansalaiset surivat häntä ympäri laajan Neuvostoliiton. ”Syntyi ihan spontaania perinteisessäkin muodossa sepitettyä runolaulua ja itkuvirsiäkin. Näitä kerättiin talteen.”
Samaan aikaan Euroopassa kansallismielisyys nosti voimaansa.
”Natsit ja muut äärinationalistiset liikkeet ottivat propagandakäyttöön omaan kieleen perustuvat tarut ja sankariperinteet. Suomessakin Kalevalaa tulkittiin 1930-luvulla sotaisena eepoksena”, Ahola kuvaa.
Koska Vienan-Karjala oli jäänyt rajan itäpuolelle, kalevalaisen runouden perinne eli siis vielä siellä. Josif Stalin antoi sille uuden roolin luoda nationalistista tarinaa, kommunismin voittokulkua.
Omalla tavallaan Aholan mukaan koneisto oli jopa nerokas: perinteen taitajia värvättiin tuottamaan runoutta. Neuvostoliiton kirjailijaliitto oli ilmiössä keskeisesti mukana. Samalla tilanne palveli sensuuria.
”Ennen sotia mukana oli kalevalamittaisen lisäksi muitakin runouden muotoja. Niiden jälkeen julkaistiin oikeastaan vain kalevalamittaista ‒ todennäköisesti, koska Kalevala oli hävinneille suomalaisille niin tärkeä.”
Ilmiön kehityskaaresta on tutkijalle selvinnyt, että runoja alettiin kirjoittaa osana kommunismin erinomaisuuden todistelemista mutta ne muuttuivat yhä enemmän Stalinin henkilöpalvonnaksi.
”Vuonna 1959 julkaistiin vielä kokoelma näitä runoja neuvosto-Karjalassa. Niistä oli sitten Stalin siivottu pois, kun puolue oli irtisanoutunut tämän kuoltua henkilöpalvonnasta.”
Joistain kulttuurilehdistä Ahola on tavannut lajityypin edustajia sen jälkeenkin, mutta runonlaulajien sukupolven kuoltua perinnekin hiipui.
”Muutamat runonlaulajat saivat Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenyyden, vaikka he olivat luku- ja kirjoitustaidottomia. Se kertoo, kuinka tärkeä hanke oli.”
Kirjailijaliiton jäsenyys oli puolestaan erittäin suuri arvostuksen osoitus Neuvostoliitossa ja se merkitsi myös hyvää eläkettä.
Traktorirunot piirtävät terävää ajankuvaa neuvosto-Karjalan kolhoosien elämästä.
”Välitön reaktioni oli näihin törmätessä, että tässä ivataan vanhaa eeppistä runoutta puhumalla kolhooseista, Stalinista ja traktoreista. Koin, että tämä on ihan pilkkaa”, Joonas Ahola sanoo.
Aika pian hänen käsityksensä kuitenkin muuttui. Perehtyminen osoitti, että runonlaulajat käyttivät erittäin taitavasti perinteisen runouden eri muotoja, ilmaisu- ja viittaustapoja. Ahola oppi lukemaan heidän arkeaan.
”Niiden sepittäjistä monet ovat tosi taitavia runonlaulajia. Kun he lauloivat oman elämänsä aiheista, se vaikutti ilmaisuun ja runomittaan.”
”Löytyi todella nokkelaa ja osuvaa perinteisen ilmaisun käyttöä sekoitettuna kolhoosien arkeen. Se kertoo, millaisessa ristipaineessa runonlaulajat ovat eläneet. Heidän on ollut pakko laulaa ideologista jargonia varsinkin 30-luvulla vainojen aikaan. Se on ollut hurjaa.”
Oma turvallinen perinne on ainakin jollain tavoin kannatellut ihmisiä, vaikka Stalinin hallinto heitti karjalaiset ja monia muita Karjalaan pakosti siirrettyjä mielivaltaisiin tilanteisiin.
Runojen kautta tutkijalle on avautunut kuvaa niitä kertoneista ihmisistä. ”Olen oppinut kunnioittamaan heidän tapojaan ilmaista itseään. Se on ollut täysin rationaalista. He ovat tehneet sen omista lähtökohdistaan ja jotenkin ylpeästi.”
Helsingin yliopiston kulttuurien laitoksen apurahatutkija Joonas Ahola sai rahoituksen stalininajan runoperinnön tutkimiseen vuonna 2019.
Ahola on jo kirjoittanut runoista tieteellisiä artikkeleita ja työn alla on tietokirja. Nyt tutkimus on kuitenkin mutkistunut Ukrainan sodan vuoksi.
Toisaalta Aholan tutkimusaihe on entistä ajankohtaisempi. Kansan keskuudessa liikkuvan folkloren kuten laulujen, uskomusten, huhujen ja salaliittoteorioiden manipuloiminen on ollut osa itänaapurin hallintokoneiston toimintaa jo ainakin neuvostoajan alusta alkaen. ”Epäilemättä näin on toimittu osittain jo sitä aiemminkin.”
Vladimir Putinin johdossa Venäjällä on vaiheittain palattu Stalinin toimintamalliin: varsinkin sodan puhjettua kansalaisten tiedonsaanti muun maailman tapahtumista on rajattu tiukasti Venäjän poliittisen johdon muuntamaksi versioksi. Samalla kirjoitetaan tarkoitushakuisesti uusiksi omaa ja naapurien historiaa.
Ahola on seurannut huolestuneena, kuinka Venäjä on jo joitain vuosia rakentanut Karjalassa valheellista kuvaa, jonka mukaan suomalaiset tappoivat siellä miehitysaikana tuhansittain venäläisiä keskitysleireissä kaasuttamalla ja elävältä hautaamalla.
”Sandarmohin joukkohautoja, jotka ovat oikeasti Stalinin vainojen jäljiltä, on liitetty tähän toimintaan. Venäläistutkija Juri Dmitrijev, joka osoitti joukkohaudan olevan Stalinin tekosia, on tuomittu pitkäksi aikaa linnaan.”
Tällaisilla tuulesta temmatuilla väitteillä yritetään maalata suomalaisia russofobisiksi natseiksi samaan tapaan kuin ukrainalaisia ennen sinne kohdistettua hyökkäystä.
Trollaaminen on osa nykyajan propagandan levittämistä, ja se luetaan hybridivaikuttamisen piiriin. Vielä älykkäämpänä sitä voi muun muassa nähdä suomalaisten Ukrainaa koskevien uutisten kommentointiketjuissa, joissa venäläisten trollien erottaminen ei enää ole Aholan mukaan ollenkaan helppoa.
Ilmiö on sama, kuin mistä traktorirunous sai poliittisesti alkunsa: kansalaisten keskinäisen tarinoinnin joukkoon ujutetaan piiloviestejä ja suoranaisia harhakuvia.
Lue myös:
