Kuvassa presidentti P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio ja Mannerheim vuonna 1937. Kuva: Museovirasto
Puolustusvoimien johdossa ei luotettu Kekkoseen – ”Ei oltu täysin varmoja siitä, mitä tietoa voisi mennä eteenpäin Moskovaan”
Puolustusvoimien ylipäällikkyys on ollut pitkälti presidenttinsä näköinen.
Presidentti Urho Kekkonen lähdössä Ranskaan valtiovierailulle, 24.10.1962. Kuva: Erkki Voutilainen / Museovirasto / Journalistinen kuva-arkistoPresidentin suhde Puolustusvoimiin ja sen ylipäällikkyyteen on vaihdellut läpi itsenäisen Suomen historian. Alkujaan ylipäällikkyys annettiin presidentille osana presidentin laajoja valtaoikeuksia Suomen hallitusmuodossa vuonna 1919. Tämä oli tasavallan ensimmäinen perustuslaki, jossa presidentin vahva asema oli poliittisen oikeiston aikaansaannos.
”Oikeisto ajoi alun perin monarkiaa, mutta kuten tiedetään tämä ei onnistunut. Sisällissodan jälkeen oikeisto suhtautui hyvin epäilevästi vasemmiston poliittisiin tavoitteisiin ja eduskunnan vastapainona presidentille haluttiin antaa paljon valtaoikeuksia”, kertoo Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander.
Vaikka presidentillä olikin nyt lain mukaan ylipäällikkyys, tämä ei ollut valkoisessa Suomessa selviö. Monet olisivat halunneet Carl Gustaf Emil Mannerheimin armeijan johtoon tositilanteessa. Hän oli johtanut valkoisten joukkoja sisällissodassa vuonna 1918 ja toiminut Suomen väliaikaisena valtionpäämiehenä vuosien 1918 ja 1919 aikana.
”Silloin tehtiin suullinen sopimus Mannerheimin ja Svinhufvudin välillä, että sodan syttyessä Svinhufvud nimittäisi Mannerheimin Puolustusvoimien ylipäälliköksi.”
Mannerheim astui taka-alalle politiikasta hävittyään eduskunnan toimittamat presidentinvaalit kansallisen edistyspuolueen K.J. Ståhlbergille vuonna 1919. Sen aikainen nuorsuomalaisista ja maalaisliitosta koostuva porvarihallitus suhtautui nihkeästi Mannerheimiin, ja tämä tyytyi olemaan ilman merkittävää julkista virkaa 1920-luvun.
Kokoomuslainen Per Evind Svinhufvud valittiin presidentiksi vuonna 1931. Voimistunut lapuanliike ja suojeluskuntaliike olivat vaatineet, että Mannerheimille pitäisi antaa vahvempi rooli Puolustusvoimissa.
”Silloin tehtiin suullinen sopimus Mannerheimin ja Svinhufvudin välillä, että sodan syttyessä Svinhufvud nimittäisi Mannerheimin Puolustusvoimien ylipäälliköksi”, Meinander sanoo.
Sopimus ei ollut julkinen vaan ainoastaan sisäpiiritietoa.
Svinhufvud ei tullut uudelleen valituksi, mutta sama järjestely pidettiin voimassa vuonna 1937 valituksi tulleen presidentin Kyösti Kallion kanssa. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen vuonna 1939 ja talvisota alkoi, epävirallinen sopimus piti ja Kallio nimitti Mannerheimin puolustusvoimien ylipäälliköksi.
Sotien aikana presidentti Risto Ryti ja Mannerheim johtivat ulkopolitiikkaa tiiviissä yhteistyössä.
”Ryti hoiti presidenttinä ulkopolitiikkaa, mutta kuunteli hyvin tarkkaan mitä Mannerheimilla oli sanottavana kulloiseenkin asiaan.”
Adolf Hitler marsalkka Mannerheimin ja Risto Rytin seurasssa. Hitler teki yllätysvierailun vuonna 1942 Mannerheimin 75-vuotis syntymäpäivänä. Kuva: Kalle Sjöblom / MuseovirastoMannerheim pysyi ylipäällikkönä myös välirauhan sekä jatkosodan ajan. Ryti erosi presidentin virasta jatkosodan lopussa, jotta suomi pystyi irtautumaan Saksan kanssa tehdyistä sopimuksista. Mannerheim nimitettiin presidentiksi poikkeuslailla elokuussa 1944 ja hän luopui ylipäällikkyydestä vasta vuonna 1946 erotessaan virasta. Vaaleilla valittu presidentti ei ole siis ollut Suomessa koskaan Puolustusvoimien ylipäällikkönä sodan aikana.
”Kekkonen piti tietoisesti etäisyyttä Puolustusvoimiin, koska oletti siellä tapahtuvan tiedusteluyhteistyötä länsivaltojen kanssa. Tällä tavoin hän pystyi pesemään kätensä asiasta tarvittaessa.”
Suomalaisten keskuudessa elää vielä tänäkin päivänä yleinen käsitys siitä, että ylipäällikkyys siirrettäisiin sotatilassa ammattisotilaille. Taustalla lieneekin juuri Mannerheimin rooli Suomen sodissa.
Urho Kekkosen aikana ylipäällikkyys koki jonkinasteisen iskun presidentin ja Puolustusvoimien välien heikentyessä. Meinanderin mukaan Kekkosen välit Puolustusvoimiin olivat kenties huonommat kuin millään muulla presidentillä on koskaan ollut.
”Kekkonen piti tietoisesti etäisyyttä Puolustusvoimiin, koska oletti siellä tapahtuvan tiedustelutyötä länsivaltojen kanssa. Tällä tavoin hän pystyi pesemään kätensä asiassa tarvittaessa”, Meinander selittää.
Puolustusvoimissa taas nähtiin, että Kekkosen yhteydet Neuvostoliittoon saattoivat olla liiankin hyvät.
”Piti miettiä mitä kaikkea presidentille voidaan tarkalleen ottaen sanoa, koska ei oltu täysin varmoja siitä, mitä tietoa voisi mennä eteenpäin Moskovaan.”
Meinander ei itse usko, että Kekkonen olisi luovuttanut ylipäällikkyyden armeijan johdolle kriisitilanteessa.
Mauno Koivisto oli nähnyt Kekkosen aikana ongelmat, joita presidentin laajat valtaoikeudet saivat aikaan. Koivisto edesauttoi presidentti-instituution muutosta ja halusi kaventaa valtionpäämiehen valtaa erityisesti sisäpolitiikassa. Yhdestä asiasta hän ei ollut kuitenkaan valmis luopumaan.
Mauno Koivisto oli itsekin taistellut jatkosodassa ja oli sotilasarvoltaan alikersantti. Kuva: Sotamuseo / Puolustusvoimat”Kun Koivisto astui virkaan 1982, hän ilmoitti, ettei tulisi luopumaan ylipäällikkyydestä, vaikka sota syttyisi. Hän oli kiinnostunut puolustuskysymyksistä ja seurasi niitä tarkasti”
”Voi olla, että tällä ilmoituksella Koivisto viestitti haluavansa olla hyvin informoituna kaikesta mitä puolustusvoimissa tapahtui.”
Myöhemmät presidentit eivät ole julkisesti poikenneet Koiviston linjasta.
Juttua muokattu klo 11.00 29.1. Mannerheim nimitettiin presidentiksi poikkeuslailla elokuussa 1944 eikä 1942.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
