Pro Agria huolissaan: Tukihakuaika jäämässä liian lyhyeksi
Monet neuvojat harkitsevat asiakkaidensa hakemusten tekemistä paperilomakkeella.
Neuvojat palaamasssa paperiin? Tällaisia pohdintoja käydään tällä hetkellä Pro Agria -keskuksissa. Kuva: Kari SalonenViljelijöiden tukihakemuksia tekevät neuvojat pelkäävät, että kaikkien viljelijäasiakkaiden tukihakemuksia ei ehditä tekemään Vipu-palvelussa. MT:n toimitukseen yhteyttä ottanut lukija kertoo kuulleensa, että neuvojat aikoisivat ryhtyä tekemään tukihakemuksia paperilomakkeilla Vipu-palvelun sijaan.
Pro Agria -keskusten liiton toimitusjohtaja Juha Nuutila kertoo kuulleensa keskuksista tällaisia pohdintoja. Syynä niihin on sähköisen tukihakuajan lyhentyminen.
"Sähköisen tukihaun ilmoitettiin alunperin alkavan huhtikuun puolivälissä, jolloin hakemuksen tekoon olisi ollut aikaa kaksi kuukautta. Neuvojat ovat suunnitelleet työnsä tästä lähtökohdasta. Sen jälkeen hakuaika lyhennettiin ennalta arvaamattomasti kolmeen viikkoon."
Hänen mukaansa kolme viikkoa on todella lyhyt aika, sillä kaikkiaan Pro Agria -keskusten neuvojat tekevät yli 8 000 viljelijän tukihakemuksen.
"Täytyy muistaa, että samaan aikaan neuvojat huolehtivat myös kaikista muista kasvukauden aikaisista palveluista."
Liitto ei ole tehnyt asiasta mitään linjausta. Jokainen keskus päättää Nuutilan mukaan itsenäisesti sen, miten tukihakemusruuhkasta parhaiten selvitään.
Nuutilan muistuttaa, että Pro Agria:n neuvojat ovat tehneet vuosien ajan ponnekkaasti työtä sähköisen tukihaun yleistymisen eteen.
Lue myös
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

