Kotieläintiloille tehdään liki 4 000 eläinsuojelutarkastusta vuodessa – heikon rehusadon pelätään poikivan laiminlyöntejä

Vasikoiden olot eivät kaikilla lypsykarjatiloilla ole yhtä hyvät kuin näillä puhtailla ja hyvinvoivilla pikkuisilla. Kuva: Kari Salonen

Eläinten hyvinvointi ei saisi riippua suhdanteista, mutta valitettavasti ne vaikuttavat.

"Kun joku tuotannonala on erityisen tiukoilla, se alkaa näkyä myös eläinsuojeluvalvonnan tuloksissa", ylitarkastaja Taina Mikkonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kertoo.

Hän nostaa esimerkiksi sikasektorin.

Kun sikatiloilla on mennyt erityisen huonosti, läänineläinlääkäreiltä on tullut tietoa hankalista tapauksista: tilalta on rahat loppu ja esimerkiksi sähkölaitoksen kanssa joudutaan neuvottelemaan, miten tuotantoa pystytään pitämään pystyssä niin kauan että saadaan eläimet hallitusti pois.

Viime kesän heikko rehusato ei vielä valvonnoissa näy. Mikkolan mukaan viranomaiset ovat kuitenkin jo henkisesti varautuneet siihen, että sen tuomat ongelmat konkretisoituvat.

"Toisaalta asiasta on rummutettu paljon. Valistuneet tuottajat ovat valmistautuneet siihen, että jos rehu ei riitä eikä sitä ole mahdollista hankkia tilan ulkopuolelta, eläinmäärää vähennetään jo ennakkoon."

Kenen tila päätyy eläinsuojeluvalvontaan, kenen ei? Onko seula tiukka vai vuotaako se?

Kotieläintiloille kohdistuvia tarkastuksia on kahdenlaisia, Mikkonen kertoo.

Epäilyyn perustuvia tarkastuksia tehdään kotieläintiloille kolme ja puoli tuhatta vuodessa. Ne saattavat perustua esimerkiksi naapurin tekemään ilmoitukseen.

Epäilyyn perustuvan valvonnan tuloksista Eviralla ei ole antaa tarkkoja tietoja, koska viraston tietojärjestelmä on siihen liian jäykkä.

Sen sijaan otantaan perustuvista eläinsuojelutarkastuksista ja niiden tuloksista on tarkat tilastot.

Otantaan perustuvia käyntejä tehdään tuotantoeläintiloille noin 400 vuodessa.

Suunnilleen neljännes valvottavista tiloista valikoituu mukaan täysin satunnaisesti. Valvoja siis saattaa teoriassa tulla tilalle, vaikka siellä olisi käyty juuri edellisenä vuonna ja kaikki olisi ollut kunnossa.

Kolme neljännestä valvottavista valitaan useamman eri kriteerin perusteella.

Joka vuosi otantaan perustuvassa valvonnassa painotetaan jotakin tuotantoeläinlajia – viime vuonna nautoja, tänä vuonna turkistiloja ja ensi vuonna lampaita.

"Prosessi kehittyy koko ajan. Pyrimme siihen, että mahdolliset laiminlyönnit saataisiin tehokkaasti esille", Mikkonen toteaa.

Siksi tämän vuoden erityiskohteena ovat nimenomaan turkistilat, niillä kun on aiempina vuosina löytynyt paljon laiminlyöntejä.

Eläinlajin lisäksi myös tilan koko vaikuttaa siihen, valikoituuko tila valvontaan.

"Noin puolelle tiloista tehdään samalla täydentävien ehtojen tarkastus. Suuria tuensaajia painotetaan kohteita valittaessa."

Aiempien vuosien laiminlyönnit lisäävät uuden valvontakäynnin todennäköisyyttä.

"Niistäkin voidaan painottaa tietyntyyppisiä laiminlyöntejä, esimerkiksi sitä, ettei tilalla ole riittävästi työvoimaa huolehtimassa eläimistä. Tämä on yksi tapa päästä kiinni esimerkiksi jaksamisongelmiin."

Mukaan otetaan aina myös niitä tiloja, joilla ei ole aiemmin käyty ollenkaan.

Otantaan perustuvan valvonnan tuloksissa on melkoista vuosittaista vaihtelua, Mikkonen kertoo. Tiettyjä trendejä niistä kuitenkin löytyy.

Sikatiloilla oli aikanaan suhteellisen paljon laiminlyöntejä. Vuonna 2007 julkaistiin ensimmäiset sikaloissa salaa kuvatut videot. Ne olivat Mikkosen mukaan yksi tekijä, joka herätteli tuottajia.

Elinkeinon oma aktiivisuus onkin parantanut tilannetta selvästi. Tuottajat ovat saaneet tietoa hyvinvointivaatimuksista ja siitä, miksi ja miten valvontaa tehdään.

Nautatiloilla samantyyppiset laiminlyönnit ovat toistuneet vuosi toisensa jälkeen. Mikkosen mukaan sektori on niin hajanainen, että tiedon välittäminen on vaikeampaa.

"On esimerkiksi suuria, ammattimaisesti toimivia lypsykarjatiloja ja toisessa ääripäässä hiukan harrastelijamaisesti toimivia pieniä lihanautatiloja."

Mikkosen mukaan Eviran näppituntuma on, että lihakarjatiloilla olisi enemmän laiminlyöntejä kuin maitotiloilla.

Yleensä ottaen toiminta on suurilla tiloilla ammattimaisempaa kuin pienillä harrastelijamaisilla, Mikkonen arvioi.

"Tämä ei toki tarkoita, etteikö pienilläkin tiloilla voisi olla raudanlujia ammattilaisia."

Toisaalta, jos iso tila joutuu ongelmiin, ne voivat kärjistyä nopeasti ja koskea suurta eläinmäärää.

Olisi kiinnostavaa vertailla eläinsuojelun tasoa Euroopan eri maissa. Se ei kuitenkaan onnistu.

Komissio toki vaatii, että kukin jäsenmaa raportoi eläinsuojeluvalvontansa tuloksista vuosittain.

"Komission vaatima raportti ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksityiskohtainen kuin meillä julkaistavat", Mikkonen kertoo.

"Jäsenmaat voivat valita, raportoivatko ne komission vaatiman minimin mukaan vai kaikki havaitut laiminlyönnit."

Valvottavat kansalliset säädökset myös vaihtelevat maakohtaisesti, joten täyteen vertailukelpoisuuteen olisi mahdotonta päästä.

Lisäksi komission keräämät raportit eivät olleet julkisia ainakaan silloin, kun Evira niitä viimeksi peräsi, Mikkonen kertoo.