
Jälleen yksi paperikirje vähemmän: Ruokavirasto luopuu tukiyhteenvetojen postittamisesta tiloille – säästö 50 000 euroa
Jo nykyisin edellisten vuosien tukitiedot ovat katsottavissa Vipu-palvelusta.
Yhä vähemmän töitä postilaatikoille. Ruokavirasto lopettaa tukiyhteenvedon postittamisen tukia hakeneille maatiloille. Kuva: Markku VuorikariRuokavirasto luopuu tukiyhteenvetojen postituksista maatiloille. Ensi vuonna viljelijät eivät saa enää kotiin postitettuna yhteenvetotulostetta tänä vuonna maksetuista tuista muutamia yksittäisiä poikkeustapauksia lukuun ottamatta.
Jo nykyisin valtaosan tukiyhteenvedon sisältämästä tiedosta on voinut tarkistaa Ruokaviraston Vipu-palvelusta. Jatkossa tukitiedot julkaistaan yksinomaan Vipussa.
Jos viljelijällä ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta käyttää Vipu-palvelua, tukiyhteenvedon tietoja voi tiedustella kuntansa maaseutuelinkeinoviranomaiselta.
Paperilomakkeita ei ole postitettu tiloille vuoden 2014 jälkeen ja painettuja tukihakuohjeita vuoden 2015 jälkeen. Jo usean vuoden ajan yhä harvempi viljelijä oli halunnut painetun hakuoppaan kotiinsa. Kuva: Kari SalonenTukiyhteenveto on tähän asti postitettu tiloille tammi-helmikuun vaihteessa eli ennen veroilmoituksen jättöaikaa.
Vipu-palvelussa tiedot maksettujen tukien määristä näkyvät heti, kun tuki on maksettu. Valtaosalla kaikki veroilmoituksen tekemisessä tarvittava tieto on valmiina palvelussa ennen vuodenvaihdetta heti vuoden viimeisen maksuerän jälkeen.
Vipu-palvelun sisältämä maksutieto täsmää automaattisesti tilille tulevan summan kanssa. Siitä käyvät ilmi myös maksuerää mahdollisesti pienentäneet takaisinperinnät.
Ainakaan toistaiseksi Vipu-palvelussa ei ole kuitenkaan näkyvissä tietoa esimerkiksi mahdollisista ulosotoista ja panttauksista eikä maksulipuilla maksetuista tai ulosoton kautta perityistä takaisinperinnöistä. Niille viljelijöille, joilla tällaisia takaisinperintöjä tai ulosottoja on, lähetetään vielä tämän vuoden tukiyhteenveto alkuvuodesta.
Jatkossa myös näistä postituksista luovutaan.
Lisäksi Vipu-palvelusta puuttuvat vielä tiedot tuensaajalle palautetuista liikamaksuista sekä takaisinperintöihin kohdistuneiden tukimaksujen kuittauksien peruutuksista ja palautuksista tuensaajalle. Myös näissä tapauksissa yhteenveto postitetaan vielä tältä vuodelta.
Sähköinen tukihaku otettiin koko maassa käyttöön vuonna . Kuvassa vuoden 2010 tukihakukoulutus Vammalassa eli nykyisessä Sastamalassa. Kuva: Kari SalonenTällaisia tapauksia on vuosittain sadasta kahteen sataan, kertoo Ruokaviraston johtava tietojärjestelmäasiantuntija Jussi Tuumi.
Tuumin mukaan tiedot maksulipulla maksetuista takaisinperinnöistä tai ulosotoista on tähänkin asti pitänyt erikseen keräillä tukiyhteenvetoa varten muista järjestelmistä, koska niitä ei ole Ruokaviraston tukisovelluksessa.
"Tämä on hieman viivästyttänyt tukiyhteenvedon postittamista kaikille tiloille."
Poikkeustapausten määrä on niin pieni, että ainakaan tässä vaiheessa niitä ei olla lisäämässä tukisovellukseen.
Siksi Ruokavirasto suosittelee viljelijöitä säilyttämään mahdolliset tukien takaisinperintään liittyvät kirjeet, jotta ne ovat käytettävissä myöhempiä tarpeita varten.
Ruokavirasto on jo vuosien ajan vähentänyt tiloille lähetettävien kirjeiden määrää.
Tukien maksamisen yhteydessä postitettavista maksuilmoituksista Ruokaviraston edeltäjä eli Maaseutuvirasto Mavi luopui vuonna 2016.
Esitäytetyt tukihakulomakkeet lähetettiin viljelijöille viimeisen kerran vuonna 2014.
”Säästötavoitteet koskevat hallintoa kokonaisuudessaan. Mavi ei ole tässä poikkeus”, perusteli ylitarkastaja Tarja Katajamäki MT:n Tukiohjeet-liitteen jutussa 18.2.2015.
Niin ikään painettujen hakuoppaiden postitus on lopetettu jo vuosia sitten.
Ensimmäisen kerran tukihakemuksessa kysyttiin jo vuonna 2012, onko tuen hakija seuraavana vuonna eli 2013 halukas saamaan paperiset lomakkeet ja oppaat postitse kotiinsa. Vuonna 2016 hakuopasta ei painettu enää lainkaan.
"Valtaosa viljelijöistä hakee tarvitsemansa tiedon jo sähköisistä oppaista", totesi Mavin ylitarkastaja Noora Malkamäki Tukiohjeet-liitteessä 30.3.2016.
Ensi vuoden aikana Ruokavirasto ottaa käyttöön myös Suomi.fi-viestit. Kyse on valtionhallinnon yhteisestä sähköisestä asiointikanavasta, jolla voi olla yhteydessä lukuisiin valtion ja kuntien viranomaisiin.
Suomi.fi-palveluun voi tilata kaikki maataloustukiin liittyvät asiakirjat.
Suomi.fi-asiointisovelluksen voi ladata puhelimeensa sen sovelluskaupasta, Android-puhelimiin Google Playsta ja iOS-puhelimiin Appstoresta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

