Lihakunnan hallituksen puheenjohtajaksi sotkamolainen Pasi Korhonen
Korhonen on naudanlihantuottaja, entinen hallituksen varapuheenjohtaja ja myös Atria Oyj:n hallituksen jäsen.Sotkamolainen Pasi Korhonen on valittu Lihakunnan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on naudanlihantuottaja ja myös Atria Oyj:n hallituksen jäsen.
Hallituksen puheenjohtajan tehtävästä pitkään vastannut Jyrki Rantsi luopui kaikista osuuskunnan luottamustehtävistä.
Korhonen kiittelee Lihakunnan taloudellinen aseman, osuuskunnan yhteishengen ja keskinäisen luottamuksen parantumista Rantsin kaudella.
"Tämän päälle on hyvä lähteä kehittämään 2020-luvun Lihakuntaa.”
Myös Lihakunnan vahvasti omistama Atria Oyj on parantanut suorittamistaan viime vuosina, Korhonen jatkaa.
"Lähitulevaisuuden yhtenä keskeisenä painopisteenä on pystyä vastaamaan muuttuviin kulutustottumuksiin entistä paremmin. Pienemmät kotitaloudet, kuluttajakunnan pirstoutuminen ja kuluttajien huoli lämpenevästä ilmastosta asettavat kotimaiselle elintarviketeollisuudelle uusia vaatimuksia."
Korhonen toivoo alkavan vuoden kevään edustajistovaaleihin aiempaa isompaa jäsenistön äänestysaktiivisuutta ja erilaisia lihantuottajia ehdolle vaaleihin.
Lihakunnan hallintoneuvosto päätti maanantaina muistakin henkilövaihdoksista.
Hallituksen varapuheenjohtajaksi Korhosen tilalle valittiin naudanlihan tuottaja Mika Niku Haapavedeltä. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin aikaisemmin hallintoneuvoston varapuheenjohtajana toiminut naudanlihan tuottaja Jukka Kaikkonen Kuopiosta. Hallintoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin hallintoneuvoston jäsen, sianlihan tuottaja Ari Pöyhönen Suonenjoelta.
Lihakunta on yli 2 000 lihaa tuottavan maatilan yhteinen osuuskunta, joka kattaa koko Itä- ja Pohjois-Suomen Utsjoelta Sipooseen. Sen omistama pörssiyhtiö Atria Oyj vastaa eläinten hankinnasta ja jalostamisesta kuluttajille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


