Vakava tauti iski Britannian suurimpaan kanalaan: Yli miljoona lintua pitää tappaa
Siipikarjaa sairastuttavan taudin takia myös yksi kananmunapakkaamo on joutunut toistaiseksi lopettamaan toimintansa, uutisoi Farmers Weekly.Lintuinfluenssa on iskenyt yhteen Britannian suurimmista kanamunia tuottavista tiloista. Taudin leviämisen lisäksi yli miljoona kanaa pitää lopettaa, uutisoi Farmers Weekly. Tartunta todettiin Englannissa Shropshiren kreivikunnassa lähellä Walesin rajaa.
Tauti iski tilalle nimeltään Griffiths Family Farms, joka on osa Oaklands Farm Eggs -munapakkaamoyritystä. Nyt pakkaamon toiminta on lintuinfluenssan takia toistaiseksi lopetettu. Sopimistuottajien kananmunat ohjataan yhtiön muihin pakkaamoihin.
Tartunta varmistui 20. tammikuuta, jolloin Britannian maatalousviranomaiset kertoivat asiasta. Kyseessä on korkeapatogeeninen eli suurta kuolleisuutta aiheuttava virustyyppi H5N1. Tilan ympärille perustettiin välittömästi suoja- ja tartuntavyöhykkeet, jotka rajoittavat muun muassa kananmunien kuljettamista.
Meneillään olevan lintuinfluenssakausi alkoi lokakuussa. Siitä lähtien Englannissa on todettu 19 tapausta, joiden aiheuttaja on H5N1-virus ja lisäksi yksi H5N5-viruksen aiheuttama lintujen sairastuminen. Skotlannin ensimmäinen H5N1-tapaus löydettiin viime viikolla ankoista. Walesissa tai Pohjois-Irlannissa ei toistaiseksi ole todettu lintuinfluenssaa.
Maailman eläintautijärjestö WHOA kertoo, että viime joulukuussa korkeapatogeenistä lintuinfluenssaa todettiin maailmalla 93 siipikarjassa. Lisäksi oli 293 tapausta muissa linnuissa ja nisäkkäissä Amerikassa ja Euroopassa. Joulukuun aikana runsas 9 miljoonaa siipikarjalintua kuoli tai jouduttiin lopettamaan pääasiassa Amerikassa.
Farmers Weekly: Over a million layers to be culled as bird flu strikes indoor flock
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






