Reuters: Venäjä odottaa tuplaavansa viljantuotannon miehittämällään alueella – Ukraina vaatii pakotteita viljaa ostaville maille
Suotuisammat sääolosuhteet ja Venäjän taloudellinen tuki selittävät lisääntyvää viljantuotantoa.
Venäjä odottaa, että Luhanskin alueen viljan tuotanto nousee miljoonaan tonniin, josta suurin osa on vehnää. Kuvituskuva. Kuva: Petteri KivimäkiVenäjän miehittämän Luhanskin alueen hallinnon johtaja Leonid Pasechnik kertoo, että alueen odotetaan tuottavan noin miljoona tonnia viljaa – enimmäkseen vehnää. Viime vuonna alue tuotti noin puoli miljoona tonnia viljaa. Asiasta uutisoi Reuters.
Viljantuotannon kasvu viittaa myös siihen, että Venäjän miehittämät Ukrainan alueet integroituvat yhä enemmän Venäjän maatalousjärjestelmään. Venäjän maatalousministeriön mukaan Luhanskin, Donetskin, Hersonin ja Zaporižžjan osuus Venäjän viime vuoden viljasadosta oli noin kolme prosenttia.
Ukraina puolestaan syyttää Venäjää, että se on varastanut yhteensä 15 miljoonaa tonnia viljaa vuoden 2022 hyökkäyksen jälkeen. Venäjän miehittämiltä alueilta tulevaa viljaa sekoitetaan Venäjällä tuotettuun viljaan Mustanmeren satamissa ennen vientiä. Viljan sekoittaminen vaikeuttaa sen alkuperän jäljittämistä, toteaa Ukrainan apulaistalousministeri Tasa Vysotskyj.
Ukraina myös vaatii EU:ta asettamaan pakotteita Bangladeshille, koska maa oli ostanut vehnää, jonka väitettiin tulevan Venäjän hallitsemilta alueilta. EU ei ole asettanut pakotteita, eikä kommentoinut asiaa Reutersille.
Reuters: Russia boosts grain exports with crops from parts of Ukraine it controls
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








