Kiuruvedellä viikonlopun sateet eivät helpottaneet kuivuutta
Viljan hinnan nousupuheet hirvittävät karjatilallista.Kiuruvedellä odotettiin kuumeisesti viikonlopun sateita, mutta jouduttiin pettymään.
"Meillä tuli vettä 8 milliä, maidontuottaja, MTK-Kiuruveden puheenjohtaja Jukka Huuskonen kertoo. Kuurot olivat alueella erittäin paikallisia.
Kolmen tilan yhtiössä on pari sataa lypsävää.
Ensimmäistä säilörehusatoa odotettiin saatavan 2 000 tonnia, mutta saatiin vain 1 000 tonnia.
Huuskonen kertoo, että monella tilalla ensimmäinen sato jäi vielä heikommaksi, alle puoleen normaalista. Joillakin se kuluu kahdessa kuukaudessa.
Toisen sadon määrä on vielä arvoitus – korjuu alkaa tällä viikolla tai ensi viikon alussa, Huuskonen kertoo. Kasvusto näyttää hiukan tiheämmältä kuin ensimmäisen korjuun aikaan, mutta on matalaa.
Kolmatta satoa toivotaan parhailta lohkoilta, mutta jos helle jatkuu, kohta katkaistava nurmi jää juromaan.
Vilja iti keväällä epätasaisesti. Tieltä katsoen kasvustot näyttävät kohtuullisilta, mutta puintivaiheessa seassa tulee olemaan paljon vihreää. Lisäksi vilja alkaa paikoin jo pakkotuleentua.
Viljan hinnan nousupuheet hirvittävät karjatilallista. "Näillä maidon ja lihan hinnoilla ei ole varaa kustannusnousuun."
Toinen uhkakuva on heikon sadon aiheuttama teurasruuhka.
Huuskonen toivoo kaupalta Ruotsin tapaista ryhtiliikettä. Siellä kotimainen liha on asetettu etusijalle kuivuuskriisin takia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

