Mavin Tenhola lupaa:Viimevuotiset ongelmat haussa eivät toistu
Viljelijätukien haku alkaa lähiviikkoina, ja sen valmistelut ovat loppusuoralla.Viime kevään tukihaussa hankalat viat piinasivat Vipu-palvelua. Sen taustalla toimiva järjestelmä oli vaihdettu edellistalven aikana eikä käyttöönotto sujunut odotusten mukaan.
Palvelu ei kestänyt riittävän montaa samanaikaista käyttäjää, ja ruuhkan nujertama järjestelmä oli välillä pitkiäkin aikoja pois käytöstä. Hakuaikaa jouduttiin pidentämään.
”Onneksi tuet saatiin haun vaikeuksista huolimatta maksettua ajoissa", sanoo Maaseutuvirasto Mavin ylijohtaja Leena Tenhola.
Kaikki Vipu-palvelun ongelmien syyt käytiin Tenholan mukaan läpi haun päättymisen jälkeen. Viat on korjattu ja yhden hakukierroksen ajan koeteltu järjestelmä on valmis seuraavaan.
Teknisistä vastoinkäymisistä huolimatta Tenhola pitää oikeana ratkaisuna sitä, että tekninen uudistus tehtiin eri aikaan kuin tukiuudistus. Jos tietojärjestelmä olisi vaihdettu vasta tänä vuonna, päällekkäin olisi jouduttu tekemään kaksi mittavaa uudistusta.
”Se olisi ollut aivan liian suuri riski.”
Lue Mavin ylijohtaja Leena Tenholan haastattelu huomisen keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudesta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


