John Deeresiirtyy ureaanuusissa moottoreissa
Maailman suurin suurin maatalouskonevalmistaja John Deere ottaa käyttöön urean perustuvan SCR-tekniikan seuraavan polven maatalouskonemoottoreissa. Ureaa tarvitaan pakokaasujen puhdistamiseen.
Yhtiö kertoi moottorisuunnitelmistaan ja tulevista teknisistä ratkaisuista viime viikolla.
John Deeren markkinointijohtajan John Piaseckin mukaan SCR-tekniikan yhdistäminen nykyiseen moottoriin on todettu parhaaksi tavaksi täyttää tulevat päästörajat.
Hän lupaa, että uudet moottorit ovat suorituskykyisiä ja erittäin polttoainetaloudellisia.
John Deeren tiedote lopettaa samalla moottoritehtaiden muutaman vuoden kestäneen kissanhännänvedon siitä, miten moottoreiden päästöjä kannattaa vähentää.
John Deere on muiden amerikkalaisvetoisten moottorivalmistajien tapaan luottanut pakokaasujen kierrätykseen eli EGR:ään ja hiukkasuodattimiin, kun Euroopassa on siirrytty pitkälti urealisäykseen eli SCR-tekniikkaan. Sisutkin suitsivat päästöjä tällä tekniikalla.
Seuraavan sukupolven moottoreissa tarvitaan molemmat järjestelmät, jotta kiristyviin ehtoihin voidaan yltää. Tämä on ollut tiedossa ja muun muassa Sisun tuotekehitysjohto on kertonut tämän ainakin puolivirallisesti.
Maatalousmoottoreiden päästörajat seuraavat muutaman vuoden viiveellä maatieliikennettä ja ratkaisut haetaan sieltä.
Piaseckin mukaan nykyistä vähäpäästöisempiin moottoreihin siirrytään joustavasti. Aikataulu määräytyy markkina-alueen ja moottorin koon mukaan.
Stage IV -päästörajan alittavat yli 130 kW:n moottorit tulevat markkinoille myyntikaudelle 2014, Piasecki kertoo.
Alle 130 kilowatin moottoreissa päästörajat kiristyvät vaihteittain vuosina 2014 ja 2015. Hiukkaspäästöjä ei enää kiristetä nyt voimassa olevista, mutta typen oksideja pitää leikata 80 prosenttia.
Uusi tekniikka on tuntuvasti vanhaa kalliimpaa, jolloin uusiin ratkaisuihin siirrytään yleensä viimetipassa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
